Teksti ja kuvat: Maisa Lappi ja Berliinin kaupunginarkisto
125-vuotisjuhliaan viettävän läntisen Berliinin flaneerausmailin Kurfürstendammin turistikuhinassa alkaa kuin itsestään kaivata hiljaisemmille sivukaduille. Aito berliiniläistunnelma löytyykin Charlottenburgin, Wilmersdorfin tai Schönebergin kaduilta, eikä tarvitse poiketa kovinkaan kauas Ku’Dammista. Jo Fasanenstrassella ja Bleibtreustrassella liikenteen kohina on vaimentunut ja kamerakaulaiset turistit ovat muisto vain.
Berliinin City Westiä eli entistä Länsi-Berliiniä halkovan Kurfürstendammin eli Ku’Dammin perusta syntyi jo 1500-luvulla, jotta vaaliruhtinas Joachim II pääsisi kaupunkipalatsistaan mahdollisimman nopeasti Grünewaldissa sijaitsevaan jahtilinnaansa. Mutta varsinaisesti Ku’Dammin katsotaan syntyneen, kun Pariisin Champs Elyseestä innostunut rautakansleriksikin kutsuttu Otto von Bismarck päätti muuttaa pölyisen kadun kauniiksi bulevardiksi. Virallisena Ku’Dammin syntymävuotena pidetään siksi vuotta 1886, kun ensimmäinen höyryraitiovaunu alkoi kuljettaa kaupunkilaisia sitä pitkin.
Keskustellessani City Westin alueella asukkaiden kanssa, heidän puheestaan kuulsi lievä katkeruus, että turistit kohkaavat vain Berliinin itäisistä osista ja sen eloisuudesta. Itse asiassa mielestäni entisestä Itä-Berliinin keskustasta Mittestä on tullut persoonaton. Varsinkin Potsdamer Platz ja sen ympäristö on rakennettu vauhdilla täyteen toinen toistaan korkeampia pilvenpiirtäjähotelleita ja toimistorakennuksia. Uudet asuinrakennukset puuttuvat sieltä tyystin.
Sama rakennusbuumi on vallannut tosin myös osittain City Westin, varsinkin keisari Wilhelmin muistokirkon ja Zoon rautatieaseman välisen alueen. Sinne on valmistumaisillaan 32. kerroksinen Zoofensteriksi kutsuttu rakennus, josta mm. viiden tähden hotelli Waldorf Astoria on varannut 15 kerrosta hotellitarkoitukseen.
Jo 70-luvulta asti Berliinissä käyneenä haikailen kuitenkin sen vanhan, aidon Berliinin perään. Ja onnekseni senkin vielä löytää, kun tietää mistä etsiä.
Fasanenstrassen idylli
Teemani mukaan en halunnut hakeutua moderniin designhotelliin, vaan kodikkaaseen pensionaattiin Ku’Dammin läheisyydessä. Sellaiseksi valikoitui Hotel-Pension Funk Fasanenstrassella.
Hotel-Pension Funk sijaitsee vuonna 1895 rakennetussa jugendtyylisessä rakennuksessa. Huoneeni on siinä osassa pensionaattia, jossa asui vuosina 1931-1937 mykkäfilmin maailmantähti Asta Nielsen. Hänen entisessä salongissaan kristallikruunun alla nauttivat pensionaatin asukkaat nyt aamiaisensa. Kuin luonnostaan asukkaat keskustelevat toistensa kanssa pöytien yli ja hakeutuvat seuraavana aamuna samaan pöytään edellisaamun keskustelukaverinsa kanssa.
Lähtöpäivänäni pensionaatissa on kuhinaa. Siellä pyörii maskeeraajia, äänittäjiä, valomiehiä ja filmaajia kameroineen. Funkissa filmataan 30-luvulle sijoittuvaa elokuvaa.
”Kotikatuni” Fasanenstrasse ravitsee sielua ja ruumista muutoinkin. Vastapäätä majapaikkaani sijaitsee Käthe Kollwitzin museo. Kollwitz tunnetaan erityisesti patsaistaan. Viereisessä Grisebachin säätiössä on parhaillaan menossa huutokauppa, jossa omistajaa on vaihtamassa mm. Fernando Boteron maalaus.
Kun tekee mieli juoda Berliinin matkaani ehdottomasti kuuluvat leivoskahvit, on siihen oiva mahdollisuus vastapäätä majapaikkaani Funkia sijaitsevassa Albrechtsin Patisseriessa. Jos ulkopöydät ovat varattuina, kantaa avulias myyjä pikkupöydän ja pari tuolia lisää kadun varteen. Kahvittelun jälkeen jaksaa taas tutustua kotikadun gallerioihin, antiikkikauppoihin ja vaateputiikkeihin.
Ja illalla ei ruokapaikkaa tarvitse pitkältä etsiä. Aivan vieressä on italialaisravintola ja sitä vastapäätä ehdoton suosikkini Cafe im Literaturhaus. Nimestään huolimatta se on tasokas ravintola, jossa voi ruokailla joko sisällä tai ulkona terassilla aurinkovarjojen alla.
Kävelyllä GoArtin Elfin kanssa
GoArt Berlin on erikoistunut teemakiertokävelyihin ja -ohjelmiin. Teemaksi voi valita vaikkapa arkkitehtuurin, taiteen, designin tai muodin.
Oppaanani on Elfi Kreis, joka on työskennellyt mm. Berliinin museoiden markkinointitehtävissä ja kirjoittanut myös jokusen kirjan. Lähdemme Fasanenstrasselta liikkeelle tarkoituksena tutustua Charlottenburgin ja Wilhelmsdorfin elämään. Nämä kaupunginosat sijaitsevat Ku’Dammin molemmin puolin.
Ku’Dammilla pysähdymme ensin ihmettelemään mennyttä maaillmaa. Entisen alusvaatetehtailijan Grünfeldin kaupunkiresidenssin tilalla kohoaa nyt lasiseinäinen Swissôtel ja Joachimstaler Strassen kulmauksessa oleva perinteikäs Cafe Kranzler on saanut antaa katutason tilansa Gerry Weberin vaatekaupalle. Cafe Kranzler oli Ku’Dammin ensimmäinen kahvila, joka perustettiin paikallisten taiteilijoiden iloksi vuonna 1893. Myös Kantstrassella sijaitseva Paris Bar on ollut kautta aikojen taiteilijoiden suosima ravintola. Sen seinillä on muistona käynnistä monien valokuvia nimikirjoituksin varustettuna.
Ku’Dammin varrella on vielä jäljellä vanhojakin rakennuksia. Pysähdymme numero 26:n kohdalle. Oven päälliset stukkokoristeet suorastaan pursuavat eri tyylisuuntien edustajia. Elfi kertoo, että tyylisuuntaa kutsutaan Ku’Damm-tyyliksi, eikä aina positiivisessa mielessä...
Knesebeckstrassen kulmauksessa eteen pompahtaa iloisia Buddy Bear -karhuja. Erimaalaiset taiteilijat ovat maalanneet karhun omalle maalleen ominaisin koristein. Suomen karhu kuvaa juhannusta koivuineen ja kaihoisine tytön katseineen. Kaikkiaan 142 karhua koristaa Berliiniä Ku’Dammin liepeillä bulevardin synttärijuhlan kunniaksi.
Bleibtreustrasse kuuluu samaan kategoriaan Fasanenstrassen kanssa. Rauhallinen Ku’Dammin sivukatu kauniine rakennuksineen ja monine ravintoloineen. Numerossa 15-16 on yltäkylläisen kaunis talo, jossa asui aikoinaan juutalainen Alfred Flechtheim, Picasso-, Monetja Manet-keräilijä.
Täältä löytyvät myös mm. sellaisten tämän hetken nuorten nimekkäiden designerien putiikit kuin Nana Kuckuck, Anna von Griesheim ja Daniel Rodan. Uusi City West houkuttaa myös sellaisia designereita, jotka ovat ennen vannoneet Mitten alueen nimeen.
Kierroksemme päättyy Savignyplatzille, jossa filmattiin aikoinaan Cabaret-elokuvaa Liza Minellin esiintyessä sen pääosassa. Tänään aukion reunoilla on useampikin ravintola, jossa voi viettää mukavasti iltaa. Sellaisiin kuuluu mm. berliiniläisruokaa tarjoava Zwiebelfisch. Sieltä on vain lyhyt kävelymatka Pestalozzi Strasselle kuuntelemaan illan päätteeksi kaupungin parasta jatsia A-Trainiin.
Schönebergiin kokkauskurssille
Berliini muodostuu pienistä kylistä, joista Schöneberg on yksi läntisistä osista. Akazienstrassella näkee vain paikallisia ihmisiä arjen askareissaan. Syömässä jossain kadun monista etnisistä pikkuravintoloista tai tulossa kasseineen ruokakaupoista. Tunnen olevani kadun ainoa turisti, ja kuvaaminen siellä tuntuu ikäänkuin pilaavan tunnelman.
Akazienstrasse ykkösessä sijaitsee kauppa nimeltä Kochhaus. Sen liikeidea on mainio. Liikkeen eri pöydille on koottu ruoka-ainekset keittoon, salaattiin tai pääruokaan, joka on valokuvattu pöydän yläpuolella olevaan kylttiin. Asiakas poimii paperipussiin valitsemansa ruoan ainekset ja saa vielä mukaansa reseptin. Ruokavaihtoehdot vaihtuvat viikottain ja ne maksavat 4-10 euron välillä.
Markkinointipäällikkö Dorothée Stöber kertoo, että ruokien raaka-aineet ovat mahdollisuuksien mukaan luomua ja pakastetuotteita ei käytetä ollenkaan. Reseptissä on myös viinisuositus. Viinin voi ostaa samaisesta Kochhausista kuin myös liikkeen Sisiliasta tuottaman neitsytoliiviöljyn.
Kochhausissa on pieni kahvila ja siellä järjestetään ryhmille kokkauskursseja, myös englanniksi, jos saksa ei ole hallussa.
Museosaarelle, viinijuhlille tai leffaan
Yksi itäinen näyttely on tässäkin jutussa pakko mainita. Museuminselin saaren Bode-Museumissa on avoinna ainutlaatuinen kokoelma 1400-luvun italialaisen potrettitaiteen mestariteoksia. Ne on koottu Berliinin eri museoiden lisäksi mm. New Yorkin MoMasta, Pariisin Louvresta, Firenzen Uffizista, Amsterdamin Rijksmuseumista, Lontoon National Gallerystä sekä yksityiskokoelmista.
Gesichter der Renaissance -näyttelyn helmiä ovat mm. Leonardo da Vincin Nainen ja kärppä, Jacopo Bellinin maalaukset aatelisista ja kauppiaista, puhumattakaan Sandro Botticellin lähes valokuvamaisen herkistä potreteista.
Näyttely on avoinna 20. marraskuuta saakka. Nettiosoitteesta smb.museum/gesichter voi varata nk. Zeitfensterticketin, jolla pääsee jonottamatta tutustumaan näyttelyyn haluamanaan ajankohtana.
Berliinin iltaa voi viettää kuin paikalliset ajamalla bussilla tai maanalaisella Rüdesheimer Platzille Wilmersdorfiin. Siellä on nimittäin koko kesän kestävät viinijuhlat. Tänä kesänä Rheingaun viinintuottajat esittäytyivät siellä vuoroviikoin.
Lehtevässä puistikossa on pitkiä pöytiä penkkeineen ja puistikon alapuolella vielä toinen kukkaloistossaan hehkuva puisto vesialtaineen. Homma toimii siten, että viinintuottajien kojusta saa ostaa haluamaansa viiniä, ja mukaan tuodaan kotoa tai kaupasta piknikeväät. Niitä nautitaan sitten leppoisasti perheen tai ystävien kesken leppeässä kesäillassa. Juhlat loppuvat kuitenkin jo kello 22 tai viikonloppuna 23, sillä ympäristön asukkaiden tarvitsee saada öinen nukkumarauhansa.
Käynti leffassa voittaa aina hotellikuoleman, varsinkin jos on yksin reissussa. Pari vuotta sitten Ku’Dammin ja Joachimstaler Strassen kulmauksessa avattiin elämyselokuvateatteri Astor Film Lounge. Leveät nahkaiset tuolit saa liki makuuasentoon, lisämaksusta voi lunastaa nahkaisen pallin, jolle nostaa jalkansa. Eikä tässä vielä kaikki: leffasalissa on tarjoilua: kahvit, viinit, ja pienet suolaiset - vaikkapa juustoa ja parmankinkkua - tarjoillaan sinulle tuolin viereiselle pikkupöydälle.
Tällaisissa olosuhteissa huonompikaan leffa ei tunnu pitkästyttävältä.
Ku’Dammin iltaan astuu leffaelämyksen jälkeen virkistäytyneenä. Bulevardin ostoskuhina on hiljentynyt. Mietin mielessäni, miten hieno Ku’Damm mahtaakaan olla lokakuun 12.-23. päivinä, kun Berliinissä vietetään Valon juhlaa. Koko Ku’Damm on silloin valaistu ennen kokemattomalla tavalla 125-vuotisjuhliensa kunniaksi.
Lisätiedot: kudamm2011.de, hotel-pensionfunk.de, kochhaus.de, rüdi-net.de, airberlin.com
© Traveller - Kaleva Travel Asiakaslehti 3/2011
|| 
|| 
|| 
|| 