Teksti Jaana Rinne, Kuvat Ralf Örn

Kun joku sanoo Barbados, Pohjolan asukkaan silmien eteen ilmestyy eksoottisia haavekuvia: jäähileinen kookosrommicocktail, maailman pienin lintu – kolibri - ja kaikissa maailman väreissä hehkuvat orkideat. 1500-luvulla Barbadosin saaren edustalle sattumalta osuneiden portugalilaisten mieleen tulivat parrat. Mielleyhtymän synnyttivät viikunapuiden oksilta riippuvat ilmajuuret. ”Nuohan muistuttavat partoja, los barbados”, Brasiliaan matkalla olevat veneilijät ihmettelivät.

Niin sai nimensä Karibian suloinen helmi, parrakkaiden viikunapuiden Barbados. Viikunapuut ovat entisellään, mutta Barbadosin parta ei pistele. Päinvastoin. Saaren ensimmäinen kosketus on lämpöinen. Se hyväilee lentokoneesta laskeutuvaa, ankaran talven uhria ja siirtää hänet lempeästi toiseen maailmaan. Sillä sitä tropiikki on suomalaiselle, toinen maailma ja paratiisi.

Lämmön vaikutukset ovat yllättäviä. Se panee hymyilemään ja hidastamaan tahtia. Muutaman päivän kuluttua jäykästi rutiineista kiinnipitävä skandinaavi huomaa siirtyneensä karibialaiseen saariaikaan. Saariajassa asiat tapahtuvat. jos ja kun tapahtuvat. Ensin rento meininki ja epätarkka aikakäsitys ihmetyttävät ja saattavat suututtaa, mutta totuttuaan lomalainen alkaa muistella kiireessä rimpuilevia kanssaeläjiä säälin sekaisella sympatialla.

Lämmön jälkeen huomio kiinnittyy kieleen. Paratiisissa puhutaan englantia! Afrikan ja englannin sekoituksena syntyneen ”mausteisen keiton” sointi pakottaa joskus kysymään kaksi kertaa, mitä paikallinen tarkoittaa, mutta onpa mukavaa ymmärtää ja tulla ymmärretyksi tutulla kielellä. Englantilaista Barbadosilla on myös vasemmanpuoleinen liikenne. Kiertäessä huomaa, että saarella voi harrastaa myös hevospooloa ja krikettiä. Kolmesataa vuotta Englannin vallan alla näkyvät tietyissä perinteissä, mutta kyllä Barbados on itsenäistymisvuodesta 1966 asti ollut sangen itsenäinen osa Brittiläistä Kansainyhteisöä, jossa jalkapallomiljonäärien palvonta on ainakin nuorten keskuudessa korvannut paikalliset kriketti-idolit. Saaren brittimonumentit voi halutessaan kiertää vuokra-autolla tai vaikka taksilla. Samalla pääsee tutustumaan hyvin hoidetun saaren ominaispiirteisiin.

Leikkimökkejä ja leppoisaa tunnelmaa Eedenin puutarhoissa

Taksit ovat värikkäitä matkaoppaita. Puhetta riittää ja kierroksen aikana saa tietää, että Barbadoksella tykätään cou coun ja sousen nimisistä kummallisista perinneruoista, mutta katsotaan karsaasti kotieläimiksi verhot ja huonekalut syöviä villejä vihreitä apinoita ottavia ihmisiä.

Taksikuskin mielestä Barbados on sananmukaisesti toista maata. Muista Pikku Antilleista erillään sijaitsevan kotisaaren luonnetta ovat muovanneet paitsi sokeri, orjuus ja maahanmuutto myös päämäärätietoiset ihmiset. Itsenäisyyden saavuttaminen on suurin saavutus, mutta Rihannankaan menestystä ei vähätellä. Saaren litteys on sokeriruokoviljelmien perua. Kaikki sai aikoinaan väistyä viljelmien tieltä. Nyt turismi on syrjäyttämässä kannattamattomaksi käyneen sokeriruo’on.

Taksinkuljettaja tietää, että jokainen saarelle tulija löytää Barbadosilta omalle lompakolleen sopivan ja makunsa mukaisen majoituksen. Juhlijat, slow lifejoogaajat, perheet ja romanttiset pariskunnat ilahtuvat tiedosta, jonka mukaan hotelleja riittää vaatimattomista bungaloweista keskihintaisiin hotelleihin ja all inclusive resort -vaihtoehtoihin.

Turismista elävä saari kehittää jatkuvasti uusia palveluita, mutta leppoisa tunnelma on Barbadosin luomutuote. Se syntyy ihmisistä, eläimistä ja paikallisten ihmisten taloista. Leikkimökkejä tai piparkakkutaloja muistuttavat talot turkoosista keltaisiin ulottuvine väreineen ja pienine puutarhoineen sopivat kuin visuaalinen karamelli paratiisisaaren vehreyteen.

Omistajat katsovat maailman menoa kuisteiltaan, bougainvilleat tuoksuvat ja mangusti kurkistaa ohikulkijaa. Holetownin kylänraitilla liikkuu iloista väkeä: tyttöjä ja poikia moitteettomissa koulupuvuissa, hip hop-tyyliin pukeutunutta nuorisoa ja pyhävaatteisiin sonnustautuneita isovanhempia kiiruhtamassa kirkkoon. Joukkoon mahtuu ratsastaja, joka nelistää paljain jaloin kohti luksushotelli Sandy Lanen valkohiekkaista rantaa.

Holetownin ja pääkaupunki Bridgetownin ohella riittää muutakin nähtävää. Harrison’s Cave -tippukiviluola on luontoäidin muovaama nähtävyys, mutta Sunbury Plantation valkoisen yläluokan esineineen muistuttaa orjuuden synkistä ajoista. Flower World ei ole tästä maailmasta, vaan Eedenin puutarha, josta puuttuvat käärmeet, aivan niin kuin Barbadokselta.

Ei yksityisrantoja, vaan Karibianmeren ja Atlantin molemmat puolet

Barbadoksen sinikeltaista lippua värittävät saaren olennaisimmat rikkaudet: meri, taivas ja hiekka. Rantaleijonien on hyvä tietää parhaiden rantojen löytyvän saaren etelä- ja länsipuolelta. Platinarannikoksi kutsuttuun, Karibianmeren puoleiseen länteen kuuluvat luksushuvilat ja hulppeat golf-kentät. Kookospalmujen katveessa istujan naapuriksi voi sattua vaikkapa Englannin pääministeri Tony Blair tai laulajatähti Amy Winehouse. Samoilla kulmilla, tosin omassa kartanossaan viihtyi 1920-luvulla muun muassa Hollywood -tähti Claudette Colbert. Colbert viihtyi Barbadosilla 92-vuotiaaksi. Korallisaaren ihastuttavan puhtaat vedet houkuttelevat vuosittain paikalle puoli miljoonaa täydellisen rantaloman etsijää. Rannat ovat ainakin lähellä täydellisyyttä, sillä ne ovat demokraattisesti kaikkien käytettävissä. Se, joka malttaa hetkeksi nousta aalloista voi kävellä hiekkaa pitkin Speightstownista Bridgetowniin asti. Muureja ei ole, koska Barbadoksen laki ei salli yksityisrantoja.

Nähtävyydet jatkuvat turkoosin vedenpinnan alla. Snorklaajat etenevät rauhallisesti rantavesissä, sukeltajat lähtevät aamuisin kauemmas selälle. Suurin osa levittää rantapyyhkeensä aurinkotuoliin, aukaisee kirjan ja huokaisee syvään: taas yksi päivä paratiisissa...

Parhaimmat rannat ovat siis kaikkien käytössä. Gibbes, Sandy, Dover ja Miami ovat rantakansan suosikkibiitsejä, ja rantaviivan ravintolat illallispaikoista romanttisimpia. Lone Starissa tai Tidesissa aterioiminen on ikimuistoinen elämys, jota voi muistella helmikuun pakkasilla.

Barbadosia ympäröi kaksi eriluonteista merta. Länsi on hillityn Karibianmeren, itä villin Atlantin puoli. Surfaajat, kiipeilijät viihtyvät jylhällä itärannikolla. Batsheba on surfaajien suosikkipaikka, jonka aaltoja myrskyn ratsastajat yrittävät vaihtelevalla menestyksellä valloittaa. Olipa matkailija kummalla puolella saarta tahansa, tai etelässä tai pohjoisessa, hänen on maistettava rommia. Maailman hienoimmaksi ja vanhimmaksi rommiksi luokiteltua Mount Gay Rum -rommia on tehty puhtaasta vedestä ja melassista jo 1700-luvun alusta lähtien.

Barbadosin rommi on yhtä pehmeää ja rentoa kuin paikalliset ihmiset, bajaanit. He ovat kohteliaita, rehellisiä ja suoria. Nämä pesunkestävät karibialaiset rakastavat musiikkia. Rytmien ystävä löytää Barbadosilta kavereita. Jos ja kun kriketti tuntuu liian puisevalta, kannattaa kokeilla calypsoa. Vasta kun keinuva rytmi on saanut otteen lanteistasi ja kaipaat Oistinsin Fish Fry -festivaaleilla grillattua lentokalaa, olet ollut oikeasti Barbadoksella.

Barbados on myös herkuttelijan paratiisi. Ravintolatarjonta on laajaa ja laadukasta ja ulottuu Michelin -tähdillä palkittujen keittiömestareiden paikoista rannalla pidettyihin barbecue -kemuihin.

Traditionaalinen saariruoka on maukas muhennos afrikkalaisia, espanjalaisia, ranskalaisia, intialaisia, amerikkalaisia ja karibialaisia vaikutteita. Afrikka maistuu kansallisruoaksi kohotetussa, taksinkuljettajamme mainostamassa, maissista ja okrasta valmistetussa cou cou –vanukkaassa.

Barbadosilla kannattaa maistella perinteisiä herkkuja, käydä esimerkiksi Sunburyn plantaasitalon lounaalla. Tarjolla on kaikkea vihreistä banaaneista calypso -kanaan, makaronilaatikkoon, neljän pavun ja coleslaw -salaattiin. Herkullista.

Matkailijaa miellyttää myös se, ettei Barbadoksella tarvitse tyytyä pikaruokaan. Mc Donald’sia ei ole, mutta 30 vuotta sitten saarelle rantautunut Kentucky Fried Chicken pitää yhä pintansa. Jamaikalainen jerk chicken on hyvää ja intialaisittain currylla täytetyt rotit maistuvat välipaloina. Vihreää mausteseosta kannattaa kokeilla varovasti.

Orjien ravinnosta periytyvää suolakalaa saa joka paikasta. Kalakakkuja jonotetaan helmikuun viimeisellä viikolla Holetownin festivaaleilla. Holetownin chattel -kylässä pääsee pulittamaan couture -puvusta 2000 dollaria. Ellei hinta miellytä, kannattaa lähteä Bridgetowniin duty-free ostoksille.

Kullan ja uusien bikinien toivossa kannattaa hypätä keltaiseen bussiin. Bussi on klubi, joka keinuu reggaen voimalla kohti Bridgetownia. Matkustajat, joiden myssyjä koristaa Jamaikalta tuttu värisuora elävät mukana. Iltaisin peltirummut rämisevät Holetownin kadunkulmissa soittajien väristessä helvetillisessä svengissä.

© Traveller - Kaleva Travel Asiakaslehti 1/2010