Teksti Päiv Lappi, kuva Päivi Lappi, Hurtigruten

Marraskuiselle matkalle Pohjois-Norjaan? No, mikä ettei. Aika useinhan sitä onkin suunnannut ”kaamosaikaan” lämpimämpiin ja valoisampiin maisemiin. Onneksi uimapuvun ottamisesta mukaan huomautettiin tällä kertaa kuitenkin erikseen etukäteen, sillä se olisi jäänyt ehkä muuten pakkaamatta revontulten metsästysmatkalle.

Kohti Norjaa

Lähdin aamulennolla kohti Osloa. Aamu-unisena kiittelin vielä koneessakin mielessäni näppärää netti check-in –mahdollisuutta, jonka turvin nukkumisaikaa aamuun jäi enemmän.

Kätevä koneenvaihto yllättäen aurinkoisessa Oslossa ja suunnaksi, itselleni yllätyksinä tulleiden sormenjälkien ottamisen jälkeen, pohjoinen Bodö, joka olisi lähtösatamani. Koneesta upeita talvimaisemia katsellessani huomasin, että ei se yhdeksän kuukauden rospuuton tilalle usein nykyään kaipaamani talvi ole onneksi sentään vielä kokonaan maailmankartalta kadonnut. Aurinkoista Norjaa ihmetellessä tuntui, että Norjassa paistaa aurinko marraskuussakin enemmän kuin Suomessa koko viime kesänä yhteensäkään. Keli kuitenkin heikkeni ja sää sumeni, kun leppoisien, perusnorjalaisten kanssamatkustajien kanssa lähestyimme Bodötä. Kentältä taksiin ja kohti Hurtigruten -satamaa. Matka maksoi euroissa noin kympin. Laivaan saattoi mutkattomasti astella suoraan sisään ja ennen kuin huomasinkaan, olin jo hytissäni. Se oli täydellinen. Tiesin olevani onnistuneella matkalla, vaikka ankkuriakaan ei ollut vielä nostettu.

Rauhaa, hiljaiseloa ja lumoavia maisemia

Hurtigruten on rauhan tyyssija ja soveltuu hiljaisuutta, yksityisyyttä ja jopa hiljaiseloa – ainakin hetkeksi - kaipaaville, etenkin ruuhkaisimman kesäsesongin ulkopuolella. Kesällä matka on tietenkin yöttömässä yössä vertaansa vailla, mutta tungos, väenpaljous ja jonot verottavat oman osansa rauhasta, ajattomuuden tunteesta ja levollisuudesta.

Ruokailut rytmittävät päivää

Vuorossa on matkan ensimmäinen ateria. Ruokapöytää hallitsevat erilaiset, hyvin valmistetut, maukkaat ja tuoreet kalat sekä äyriäiset, kalastajien luvatussa maassa kun ollaan. Toki vaihtoehtoja on tarjolla ja kiireettömät, vaivattomat ja maukkaat ateriat ryhtyvätkin kuin varkain rytmittämään päivää.

Irvileuat kertovat, että 11 päivää Hurtigrutenilla olisi 11 lisäkiloa vaa’alla kotiin palatessa, mutta en tiedä sitten siitä. Toisaalta, jos vielä aterioiden jälkeen hiukoo, niin matkustajia palvelee kyllä ravintolan ja baarien ohella 24 tuntia vuorokaudessa auki oleva kahvila, jonka tarjonta on hyvin kattava niin nälkään kuin janoon. Onneksi löytyy myös kuntosali ja sauna.

Napapiirin tuolla puolen

Laivan kannella järjestettiin napapiirin kaste siellä matkan aiemmassa vaiheessa vierailleille. Kylmää vettä niskaan ja lämmittävää juomaa sisään. Tahdit ja juomat laski itse Ahti tai mikä lie norjalaiskollegansa nimi. Samalla kansivierailulla selvisi uimapuvun tarpeen syy: yläkannen lämmin jaguzzi. Siitä olisi tuleva upean hytin ohella matkan kakkoskotini. Onneksi otin mukaan lopulta kaksi uimapukua enkä kahta toppapukua, kuten suunnittelin. Kylpytakki ja –tossut löytyivät talon puolesta ainakin minun hytistäni.

Laivat suunniteltu rauhalliseen viihtymiseen

Hurtigrutenilla on 11 laivaa tyylikkäistä tämän päivän aluksista tunnelmallisiin entisaikojen ”oikeisiin” laivoihin. Yhteistä kaikille on tyyli, rauhalliset nurkkaukset, esillä oleva taide, kirjastot ja erityisesti maisemien ihailuun sopivat istuskelukannet. Pallomeri puuttuu, samoin taxfree- ja melkein kaikki muunkinlaiset kaupat sekä varsinainen disko. Hurtigruten on kuitenkin pääasiassa norjalaisten oma, 2000 kilometrin mitalta maantieliikennettä tarvittaessa vaikeissa olosuhteissa korvaava kuljetusmuoto, jonka keskeinen toimintaalue on myös rahdin kuljetus.

Joillakin matkan pätkillä pikkujoulujen viettäjät toki valtaavat baarin ja sen tanssilattian, mutta kyse on aika hetken huumasta. Ihan piristävää vaihtelua oikeastaan. Ja sitähän ei ole pakko seurata alusta loppuun.

Viikinki-illallista Lofooteilla

Saavumme illalla ensimmäiseen satamaan, Stamsundiin. Matka maissa vie kiehtoville Lofooteille ja viikinki-illallisille. Tarjolla on lammasta, porkkanaa, lanttua ja riisiä leivän ja hunajaviinin kera teeman mukaisista astioista ja manööverein tarjottuna. Palaamme laivaan  Svolvaerissa myöhemmin illalla. Yhtä vuonoista
hienointa, Trollfjordia, lähestyttäessä laivan ulkokannella maistellaan norjalaisia erikoisuuksia, kalakakkuja. Hyviä olivat.

Nyt pipo päähän, uimapuku päälle ja kuumaan poreammeeseen. Pakkasta on sopivasti, taivas selkeä ja tähtiä täynnä. Kokemus on hieno, maisemat esillä mitä parhaiten ja tunnelma kuin unessa. Tämä toistuu matkan aikana lukemattomia kertoja ja toimii aina. Kylpyrauha on myös taattu, sillä useimmat matkustajat tyytyvät kuvaamaan hullua, joka istuu pitkään ulkona ammeessa kylmässä ja pimeässä. Eivät tienneet, mitä menettivät.

Muut matkustajat Hurtigrutenilla ovat pääosin saksalaisia, joukossa muutama japanilainen. Norjalaiset ovat – pikkujouluiltoja lukuun ottamatta – miltei vähemmistönä, ehkä joka viides on norjalainen. Monissa paikoissa nykyään hyvin edustettuina olevat venäläiset loistavat poissaolollaan. Ainakin toistaiseksi ympäri vuoden.

Kuivattua kalaa ja olutta

Seuraavan päivän maakohde oli Tromssa. Olisi voinut lähteä koiravaljakkoajelulle tai sitten sai osallistua kaupungin kiertokävelylle. Valitsin jälkimmäisen. Tromssa oli iltavalaistuksessaan kuin sadusta. Kävimme mielenkiintoisessa Polarmuseet-museossa, elämyskeskus Polariassa ja katselimme muutkin kaupungin keskeiset nähtävyydet, joita ei tosin ole kamalan paljon. Mieleen jäi uinnin ystävälle ”Playa del Tromssa”, jonka vesi on kesällä kuumimmillaan jopa 12-asteista.

Tromssalaiset ovat seurallista väkeä ja kaupunki tarjoaakin runsaasti yhteisiä illanviettotiloja. 50000 asukkaan kaupungissa on 68000 ravintolapaikkaa. Meidän retkemme päättyi maailman pohjoisimman panimon kaupungin vanhimpaan olutravintolaan, Ölhalleniin, maistiaisille. Panimon historia on lyhykäisyydessään se, että aikoinaan eräs saksalainen saapui ja asettui kylään ja huomasi, ettei panimoa ole. Laittoi sen siis pystyyn.

Oluen seuralaisena norjalaiset nauttivat kuivia kalalastuja sipsien tapaan. Muutoinhan kuivattu kala on merkittävä vientiartikkeli ja kalankuivaustelineitä näkeekin näillä seuduilla joka kylässä.

Ihana, joutilas hämärä

Marraskuun lopulla Hurtigrutenilla on pimeää lähes aamusta iltaan. Silti maisemat kiehtovat ja värisävyt valloittavat. Rentoutumista kaipaavan ei oikeastaan tarvitsekaan tietää, onko ilta vai aamu. Kunhan ruoka-ajat ovat selvillä.

Myöhemmin illalla matkamme jatkuu ja olemme seudulla, jossa revontulia eniten esiintyy. Niitä odotellaan kannella sinisessä illassa, mutta tällä kertaa spektaakkeli jää näkemättä.

Euroopan pohjoisin kolkka

Aamulla saavumme Honningsvågiin ja retki suuntautuu kohti 30 kilometrin bussimatkan päässä olevaa Nordkappia. Sinne ei talvisaikaan pääsekään muuten kuin järjestetyllä bussimatkalla lumivyöryvaaran vuoksi. Bussiakin saattamaan saadaan vielä kaksi aura-autoa. 30 kilometrin matkaa taitetaan 45 minuuttia. Kaikissa retkibusseissa on muuten turvavyöt ja niiden käytöstä myös muistutetaan. Minusta mukava ja tervetullut käytäntö.

Matkalla kohti Euroopan pohjoisinta kolkkaa ohitamme maailman pohjoisimman – tietenkin – kalastajakylän. Se on maksimissankin pienehkö. Näillä seuduin asukastiheys on 1,5 henkilöä ja 3 poroa neliökilometriä kohti. Puita reitin varrella ei ole, sillä puuraja on sata kilometriä etelämmässä. Porojakaan ei näy, sillä runsas lumipeite estää niiden ravinnon saannin ja porot talvehtivat perinteisesti Suomen puolella, jonne ne muuten uitetaan joen yli syksyn tullen.

Olemme Grönlannin, Siperian ja Alaskan leveysasteilla. Ilma on toki viileä ja raikas, mutta Golf-virran ansiosta noin 20 astetta lämpimämpi kuin muissa mainituissa kohteissa. Täällä paikallinen uimaranta on saanut nimekseen ”Copacabana” ja heinäkuun helteillä sen uimaveden lämpötila on 5 – 7 astetta.

Olen peikkosaari

Ohitamme Olen peikkosaaren. Ole vuokraa saarensa paria kolmea mökkiä turisteille ja hyvin tuntuu kauppa käyvän, sillä Ole itse kuulemma pakenee loka-joulukuuksi aina Espanjan lämpöön. Mökit olisivatkin ihanteellinen majoitusvaihtoehto Nordkappin kävijälle, sillä alueen suuri hotelli vaikuttaa kolkolta ja hurjan suurelta tänne. Toisaalta se on kyllä tarpeeseen, sillä Nordkapp on edelleen Norjan suosituin matkailukohde. Eikä ihme, sillä perille päästyä maisemat ja hiljaisuus, jonkinlainen majesteetillisuus mykistävät viimasta huolimatta. Paikka mykistänee, sokaistanee ja hurmannee monet muutkin, sillä monitoimikeskukseen on rakennettu pienen pieni vihkikappelikin.

Ei ikinä ennen auringonlaskua

Nordkappin seudulla aurinko ei 20.11. – 22.1. välisenä aikana näyttäydy ollenkaan. Pientä sinistä hämyä on hyvällä tuurilla kello 8.30 – 14.30. Lisävalaistusta tuovat revontulet, joista alueella ensimmäiset nähdään jo syyskuussa. Opas kertoi muiden norjalaisten epäilevän seudun väkeä pimeyden uhreina juopoiksi, mutta opas vakuutti, että alueella ei milloinkaan nautiskella miestä väkevämpiä ennen auringonlaskua.

Muita erikoisuuksia lienee kylän lentokenttä. Saattaa se olla maailman pohjoisinkin, mutta olisiko 856 metrin pituudellaan myös maailman pienin?

Paluu laivalle. Illan nähtävyytenä on luvassa erikoinen kivimuodostelma, Finnkjerka. Sitä ihaillaan taas ulkokannella. Illan päättää upea läksiäisillallinen äyriäisten parissa. Vielä ehtii porealtaaseen ja sitten pakkaamaan.

Aamu, tuo ikävä ikuinen seuralainen

Aamu koittaa liian varhain, kuten niillä toisinaan on ikävänä tapana. Vielä yksi herkullinen aamiainen ja sitten ulos. Tunne on epätodellinen, matka olisi saanut jatkua vielä. Ei auta, suunta kohti Kirkkoniemen lentokenttää, kone Osloon ja sitten Helsinkiin.

Kaipuu Hurtigrutenille, sen karuille rannikoille, jylhille vuonoille ja reitin varren pikkukyliin jäi, oli sitten kesä tai talvi. Sään vaihtelut vain lisäävät kohteen eksotiikkaa. Yöttömän yön päivänpaisteesta, helteestä, vaakasuoraan piiskaavasta vesisateesta, kaamoksesta, pakkasesta ja viimoista, myrskytuulista, lumikuuroista ja sumusta vaan nauttii kustakin vähän eri tavalla.