Teksti Maisa Lappi, Kuvat Maisa Lappi ja Greenhill Lodge
Ylellistä, mutta kodikasta asumista kaukana kaupunkien hälinästä. Herkuttelua hyvällä ruualla ja juomalla. Yhteinen nimittäjä on uusseelantilainen lodge.
Sanakirjan mukaan lodge tarkoittaa mökkiä ja majaa. Ne ovat kuitenkin aivan liian halventavia nimiä uusseelantilaisille majoitushelmille. Boutique-hotelli kuulostaa liian snobilta rennossa Uudessa-Seelannissa, joten eipäs edes yritetä kääntää nimikettä.
Uuteen-Seelantiin on perustettu oma yhdistys näille lodgeille. Siinä on jäseniä tällä hetkellä 24. Tyypillistä näille lodgeille on, että ne sijaitsevat useimmiten maaseudulla, meren tai jäätikköjärven äärellä, viinialueella, lammasfarmilla jne. Valitsipa minkä niistä tahansa, luvassa on ainutlaatuinen elämys.
Greenhill Lodge
Greenhill Lodge sijaitsee Pohjois-saaren itärannikolla, Hawke’s Bayn viinialueella Hastingsissa. Ajo-ohjeemme perille ovat hyvät, mutta silti mietityttää, mahdammeko olla oikealla tiellä. Tie kun kapenee koko ajan ja ympärillä on harvaan asutusta. Vain lampaita ja lehmiä laitumella, talo siellä täällä. Kunnes mutkan takaa kohoaa vehreä iso kukkula. Tuon on pakko olla Greenhill Lodge, nimensä mukaan!
Sisäänajoportin tammikujan vierellä laiduntavat lampaat määkivät meidät tervetulleeksi Greenhill Lodgeen. Ajamme vuokra-autollamme hitaasti ylös kukkulan laelle. Punakattoisen talon keskellä sijaitsevan valkoisen pitsitornin ovesta pyyhältää ulos aivan Jeevesin (muistattehan mainion brittisarjan Kyllä Jeeves hoitaa) näköinen herra. Hän toivottaa meidät tervetulleeksi ja tuo ulkoterassille kiwituoremehua janon sammuttajaksi. Terassin edustan keltaiset ruusut tuoksuvat lämmölle ja
auringolle.
Jeeves esittelee meille lodgen yleiset tilat: takkahuoneen, ruokailuhuoneen, aamiaishuoneen, uima-allasalueen, biljardihuoneen, kuntosalin, pienen hyötypuutarhan sekä aitauksessa olevat onnelliset kanat (joiden munista meille valmistetaan seuraavana aamuna omeletti). Sitten pääsemme omaan huoneeseemme suihkuttamaan pois päivän pölyt ennen cocktaileja ja illallista.
Greenhill Lodgessa on kolmenlaisia huoneita yhteensä 12 henkilölle. Tavallisten huoneiden lisäksi on King Room -huoneita, joissa on erillinen makuu- ja olohuone sekä King Suite -sviittejä. Yhdessä niistä yöpyi Englannin kuningataräiti käydessään alueella vuonna 1958.
”Tavallisessakin” huoneessa on ylelliset sänkyvaatteet, ikkunat on koristeltu kaunein tiffanylasein, huoneen pöydälle on asetettu whiskyä, konjakkia ja giniä kristallipulloihin yömyssyä varten sekä pikkuleipiä afternoon teatä varten. Kylpyhuoneen lavuaarin vierustaa koristaa tuoksuva ruusu.
Small talkia viinilasillisen äärellä
Greenhill Lodgen omistaa Neil Barber yhdessä partnerinsa Craig Hayn kanssa. Neilin 12-vuotias kultainen noutaja, Tina, tulee häntä heiluen meitä vastaan tullessamme cocktaileille takkahuoneeseen. Viinialueella kun ollaan, on luonnollista maistella alueen eri viinejä pienten suolapalojen kera. Tällä hetkellä talon viinit ostetaan Trinity Hillin tilalta Hastingsista.
Halusitpa tai et, edessä on small talkia. Muut vieraat haluavat tietää mistä olet, siitä pääsee hyvään alkuun. Käy ilmi, että tämän illan seurueessa on brittipariskunta Manchesterista, it-alan ihmisiä Chicagosta, taiteilijapariskunta Los Angelesista ja me kaksi suomalaista. Illallisen aikana saman suuren pöydän ääressä keskustellaankin sitten tulevasta USA:n presidentistä Clinton versus Obama sekä annetaan aimo annos Suomi-tietoutta sitä haluaville.
Illallisen alkupalaksi tarjoillaan barbequelammassalaattia, pääruuaksi riistaa eri lisukkeilla ja jälkiruuaksi suklaatorttua.
Ruokajuomaksi Jeeves tarjoili Trinity Hillin Pinot Noiria. Herkullinen kokonaisuus! Ilta jatkuu ruokapöydän äärellä, kunnes pieni iltakävely lodgen puistossa ja oman huoneen rauha tuntuvat rupattelua houkuttelevammalta.
Hawke’s Bayn houkutuksia
Useimmat viipyvät lodgeissa pari päivää, mutta manchesteriläinen pariskunta kertoi asuvansa kolmen viikon Uuden-Seelannin lomallaan pelkästään eri puolilla maata sijaitsevissa lodgeissa. He olivat seuraavana aamuna lähdössä kuumailmapallolennolle Hawke’s Bayn yläpuolelle. Muut tuntuivat pysyvän enemmän maan pinnalla, kuka oli menossa pelaamaan kierroksen golfia kehutulle Cape Kidnappersin kentälle, kuka tutustumaan puolen tunnin ajomatkan päässä sijaitsevaan Napierin art deco -kaupunkiin.
Meillä oli mielessä alueen viinitilat. Etelä-saaren Marlboroughin viinialueen rinnalla Pohjois-saaren Hawke’s Bay kuuluu maan tärkeimpiin ja suurimpiin viininviljelyalueisiin. Pelkästään Hawke’s Bayn alueella on 40 viinitilaa Hastingsissa, Napierissa, Taradalessa, Havelock Northissa ja Flaxmeressä.
Saamme Neililtä hyviä vinkkejä, mihin kannattaa tutustua. Monilla viinitiloilla on myös oma ravintolansa, joissa tarjoillaan erinomaisia lounaita. Jos ei halua lähteä liikkeelle omalla autollaan, voi lodge tilata auton ja kuljettajan viemään vieraat eri tiloille ja kenties lounaalle. Hawke’s Bayn alueella on myös nk. Ruokareitti, jonka varrella on viinitilojen lisäksi tilakauppoja (luomuvihanneksia ja -hedelmiä) sekä artesaanikauppoja, joissa voi maistella ja ostaa erilaista ruokaa leivästä pekoniin. Tai poiketa juomaan luomukahvista valmistetun tujun espresson.
Silenin ja Ngatarawan viinitilat
Ensimmäinen tutustumiskohteemme on Bridge Passa sijaitseva Silenin viinitila. Chardonnay ja Merlot ovat sen lippulaivaviinejä. Silenillä on vientiä 37 maahan. Kolme sen viineistä on saanut palkintoja. Esimerkiksi palkittu The Lodge Chardonnay maksaa tilan kaupassa 32,50 paikallista dollaria. Tila on perustettu vasta vuonna 1998, joten töitä on tehty innolla. Silenin yhteydessä on gourmet-tason ravintola ja oma Culinary School. Tilan kaupasta voi ostaa viinien lisäksi kaikenlaista kivaa viiniin ja ruuanlaittoon liittyvää rekvisiittaa.
Ngatawaran viinitila on pieni, se keskittyy laatuun. Tilan yleisimmät viinilajit ovat Chardonnay, Sauvignon ja Merlot. Lippulaivaksi tilan myyjä kertoo viinimestari Alwyn Corbanin mukaan nimetyt Alwyn-sarjan viinit, joiden hinnat vaihtelevat 34 - 59 dollarin paikkeilla. Tilalla on viininteossa yli sadan vuoden perinteet.
Kilpailu australialaisten viinien kanssa on kovaa. Silenin Phil morkkaa aussiviinien tasoa. ”Se maistuu samalta kuin meidän sylkykuppiimme päivän aikana tullut viinien yhdistelmä!”
Kovin moneen viinitilaan ei päivässä ehdi tutustua, jotta muistaisi jotain niiden tarjonnasta.
On nautinto istahtaa viinitilan ravintolaan nauttimaan lounasta juuri sen viinin kera, josta on maistiaisissa pitänyt eniten.
Glen Aros
Kymmenen minuutin ajomatkan päässä Greenhill Lodgesta sijaitsee vuonna 1914 rakennettu Glen Arosin maatila. Se on vuonna 2001 kunnostettu uusien omistajien Hilton ja Barbara Glavishin toimesta pieteetillä nykyajan matkailijoiden vaatimusten mukaiseksi ylelliseksi keitaaksi.
Maisema-arkkitehti Alfred Buxton on luonut tilan ympärille hurmaavan puutarhan monine kymmenine kasveineen. Tilalta aukeaa rauhallinen maalaismaisema Raukawan laaksoon.
Glen Aros ei kuulu lodgeyhdistykseen (vaikka tasoltaan hyvin voisi kuuluakin), vaan se tekee yhteistyötä Greenhill Lodgen kanssa. - Greenhill Lodge sopii hyvin yksittäisille matkustajille, kun taas Glen Aros on onnen omiaan pienelle ryhmälle, vaikka ystäväporukalle, kertoo paikan emäntä Karen Thomasen. Glen Arosissa on vain kuusi huonetta, joten pieni ryhmä voi saada lodgen kokonaan omaan käyttöönsä. Kodikkaiden yleistilojen lisäksi siellä on myös iso kokoushuone. Ja uimaallas hakkaa koossa ja kauneudessaan Greenhill Lodgen altaan.
Lounas tammen katveessa
Myös Glen Arosin hyötypuutarhasta löytyy aineksia sen keittiöön. Tilalla kasvaa oliivipuita, joiden oliiveista puristetaan tilan omaa oliiviöljyä.
Karen on kattanut lähtöpäivän lounaamme tammen alle. Lounas koostuu kanapiiraasta, raikkaasta salaatista, jonka päälle on pirskotettu tilan omaa oliiviöljyä sekä vastaleivotusta, vielä lämpimästä leivästä. Ympärillä on kukkiva puutarha, puussa lounaskonserttia meille pitävä mustarastas.
Haikein mielin käymme vielä uimassa ennen eteenpäin lähtöä. Glen Arosin eteen on parkkeerattu ”mummoankan auto”. Se on kohta lähdössä hakemaan uusia vieraita nauttimaan Glen Arosin täydellisestä rauhasta.
Lisätietoja:
www.lodgesnz.co.nz
www.greenhill.co.nz
www.glenaros.co.nz
© Traveller - Kaleva Travel Asiakaslehti 3/2008