Teksti Maisa Lapi, kuvat Maisa Lapi ja hotelien kuva -arkistot.
Suomesta pääsee kätevästi suorilla lennoilla Japaniin Tokioon, Osakaan ja Nagoyaan. Jotta työmatka Japanissa sujuisi mahdollisimman jouhevasti, kannattaa työmatkaa valmistella etukäteen Suomessa jo monin tavoin.
DI Jaana Pukkila on työskennellyt liki 20 vuotta Aasian kaupan parissa. Hän on julkaissut kirjan Bisneskohteena Japani, josta saa käytännön vinkkejä liikematkalleen kyseiseen maahan.
Japanissa bisnes perustuu paljolti henkilökohtaisille suhteille ja sitä kautta hankitulle luottamukselle. Usein ensimmäiseen kontaktiin tarvitaan esittelijänä toimivaa kolmatta tahoa tai henkilöä, joka tuntee molemmat osapuolet. Luottamus ei synny hetkessä ja sen saavuttamiseksi tarvitaan aikaa. Myös hyvät tavat ovat kunniassaan. Japaniin lähdettäessä on syytä painattaa kaksipuolinen käyntikortti, josta toinen puoli on englanniksi ja toinen japaniksi. Käyntikortti ojennetaan molemmin käsin ja vastaanotetaan kevyesti kumartaen. Korttia tulee tutkia ja kommentoida jotenkin, ei missään nimessä pistää sitä saman tien taskuunsa.
Pukkilan mukaan Japanissa liikekielenä on japani myös ulkomaisten kanssa asioidessa. Niinpä neuvotteluun on tarpeen palkata tulkki ja prepata hänet perusteellisesti esille tulevista asioista. Tapaamisessa esitettävä, mieluummin kirjallinen tuote- ja markkinointimateriaali kannattaa käännättää japaniksi.
Liikeneuvotteluun liittyy usein lounas tai päivällinen jatkoineen. Jos illallisen jälkeen kutsutaan jatkoille karaokebaariin, ei auta muu kuin mennä mukaan ja laulaa kykynsä mukaan. Japanilaisten seurustelujuoma numero ykkönen on vedellä laimennettu viski. Tunnelma on siis usein korkealla, kun ilta päättyy ja on aika lähteä yöpuulle.
Hotelli vai ryokan?
- Se mitä hotellia liikematkustajalle suositellaan, riippuu pitkälti siitä, millä alueella kussakin kaupungissa asiakkaan on tarkoitus pääasiassa liikkua. Annan tässä pari esimerkkiä Tokiosta ja Kiotosta. Hinnat ovat Kaleva Travelin erikoishintoja ja maksetaan voucherilla. Osalla yrityksistä on myös sovittuna tietyt hotellit, joita heille käytetään, kertoo Kaleva Travelin tuotantopäällikkö Katja Pohjosenperä.
Tokiossa sijaitseva Keio-Plaza Hotel on ensimmäisen luokan hotelli Shinjukun keskustassa. Hotellissa on useita ravintoloita, baareja, uima-allas ja sauna. Huoneissa on ilmastointi, hiustenkuivain, puhelin, televisio, internetyhteys ja minibaari. Hotellissa on myös liikematkustajien palvelukeskus. Hinta yhden hengen/kahden hengen huoneesta on alkaen 144 - 163 €/huone/yö ajankohdasta riippuen. Hinta ei sisällä aterioita. Hyvä etu on, että lentokenttäbussi pysähtyy tämän hotellin edessä. Shinjukun asemalle, josta lähtevät sekä metro että junat, on noin 5 minuutin kävelymatka. (www.keioplaza.com)
Ensimmäisen luokan Park Hotel Tokyo puolestaan sijaitsee Shiodomen kaupunginosassa Shiodome Media Towerissa. Hotellista on yhteys Shiodomen asemalle ja lyhyehkö kävelymatka Shimbashin asemalle. Hotellissa on ravintola, baari, kahvila, matkamuistomyymälä ja saatavilla on myös kylpylähoitoja. Huoneissa on ilmastointi, hiustenkuivain, puhelin, televisio, silitysrauta ja -lauta. Hotellissa on liikematkustajien palvelukeskus. Hinta yhden hengen huoneesta on alkaen 136 €/huone/yö, kahden hengen huoneesta alkaen 156 €/huone/ yö. Hinta ei sisällä aterioita. Lentokenttäbussi pysähtyy tässäkin hotellissa. (www.parkhoteltokyo.com)
Jos yhteistyökumppani ei ole lähettänyt autoaan vastaan kentälle, pääsee Tokion Naritan lentoasemalta kätevästi lentokenttäbussilla suoraan yllä mainittuihin hotelleihin. Lentokenttäbussin kertamaksu on 2 900 jeniä eli noin 20 euroa. Bussimatka kestää liikenneruuhkista riippuen runsaasta tunnista kahteen tuntiin. Jos haluaa käyttää taksia, maksaa kyyti noin 30 000 jeniä eli noin 190 euroa.
Kioton The Westin Miyako Kyoto on hyvä ensimmäisen luokan hotelli kauniilla paikalla keskustan tuntumassa Keagemetroaseman vieressä ja 20 minuutin ajomatkan päässä Kioton rautatieasemalta. Hotellissa on ravintoloita, baari, ulko- ja sisäuima-allas, kuntosali ja japanilainen puutarha. Huoneissa on ilmastointi, hiustenkuivain, puhelin, televisio, minibaari, kahvin-/teenkeittomahdollisuus, internetyhteys ja tallelokero. Hinta yhden/kahden hengen huoneesta on alkaen 189 - 217 €/huone/yö. Hinta ei sisällä aterioita.
Hotellille kestää noin kaksi minuuttia kävellen Keagen asemalta. Kioton rautatieaseman ja hotellin välillä on ilmainen bussikuljetus. (www.westinmiyako-kyoto.com)
Ensimmäisen luokan hotelli ANA Hotel Kyoto sijaitsee Nijo-linnan vieressä, jolta on vain minuutin kävelymatka Nijojo- Mae asemalle ja seitsemän minuutin Oike-metrosemalle. Se sijaitsee 15 minuutin ajomatkan päässä Kioton rautatieasemalta. Hotellissa on ravintoloita, baari, sisäuima-allas, kuntokeskus ja sauna sekä liikematkustajien palvelukeskus. Huoneissa on ilmastointi, hiustenkuivain, puhelin, televisio, internetyhteys ja minibaari. Hinta yhden hengen huoneesta on alkaen 93 - 121 €/huone/yö, kahden hengen huoneesta 156-168 €/huone/yö. Hinta ei sisällä aterioita. (www.anahotels.com)
Jos haluaa kokeilla jotain aitoa japanilaista myös majoituksen suhteen, suosittelen lämpimästi ryokania, japanilaista majataloa. Omakohtaisesti koettu ryokan on nimeltään Yoshiima Kioton Gionin alueella. Se sijaitsee Kioton kuululla antiikkikadulla ja ympäristössä on useita ravintoloita, joihin voi kutsua asiakkaitaan liikelounaalle tai -illalliselle.
Ryokaniin tullessa kengät jätetään vastaanoton lokerikkoon. Seuraavana aamuna ne odottavat lähtösuuntaan asetettuina ja kiillotettuina päivän palavereihin lähtijää. Ryokanin lipokkaat jalassa mennään omaan huoneeseen. Jos oma huone sattuu olemaan sisäpuutarhan toisella puolella, vaihdetaan lipokkaat toisiin, ulkosellaisiin. Ne jätetään oman huoneen ulkopuolelle. Sitten vaan työvaatteet kaappiin ja päälle mukava oloasu. Ryokanin tyyliin kuuluu pukeutua yukata-kimonoon ja laittaa jalkaan varvassukat.
Kylvyn jälkeen ryokanin huonehintaan sisältyvä illallinen tarjoillaan Yoshi-imassa omaan huoneeseen. Joskus ruoka jopa valmistetaan huoneessa silmiesi edessä. Sopivan ajan kuluttua tarjoilija tulee noutamaan ruoka-astiat pois ja petaa tatamille futon-patjan. Makeasti nukutun yön jälkeen hän tuo aamiaisen, oman valinnan mukaan joko japanilaisen tai amerikkalaisen munakkaineen ja pekoneineen.
Yoshi-iman ryokanissa yöpyminen maksaa noin 186 euroa yöltä, kun huoneessa on vain yksi henkilö ja noin 152 euroa/ henkilö, kun huoneessa on kaksi henkilöä. Hinnat sisältävät sekä aamiaisen että illallisen.
Kätevästi junalla
Shinkansen-luotijunat ovat mitä suositeltavin muoto liikkua kaupungista toiseen. Ne eivät juutu ruuhkaan ja aikataulut pitävät. Kioton lähin kansainvälinen lentokenttä on Osakan Kansai. Kentältä on noin 75 minuutin matka Kioton rautatieasemalle Haruka Special Express -junalla. Hinta 2. luokassa on noin 4 000 jeniä eli 26 euroa. Paikallisjunilla matka taittuu hitaammin, mutta edullisemmin.
Luotijunalla Tokiosta Kiotoon tai Osakaan pääsee alle kolmessa tunnissa. Nagoya on Tokion ja Osakan välissä, kutakuinkin puolimatkassa. Jos aikoo käyttää junaa useamminkin kuin yhden kerran, kannattaa hankkia junapassi, Japan Rail Pass. Kaleva Travel hankkii haluttaessa junaliput etukäteen asiakkailleen.
Jos junamatkalle lähtiessä on tullut kiire ja aamiainen tai lounas on jäänyt väliin, on rautatieasemilla tarjolla herkullisia sushi- ja sashimipakkauksia take-awaynä junassa popsittaviksi.
Puikkosulkeiset kotona
Jos puikoilla syöminen tuntuu hankalalta, kannattaa Suomessa panna pienet puikkosulkeiset käyntiin. Kotona voi valmistaa vaikkapa sukiyakia tai ostaa delikaupoista valmiita susheja ja sashimeja, ellei niiden valmistus ole itselle tuttua. Ja sitten vain puikot heilumaan.
Korkeatasoisimmissa ravintoloissa saa Japanissa toki pyytämällä myös veitsen ja haarukan, mutta on mukavaa toimia maassa maan tavalla tässäkin asiassa. Syöminen on japanilaisille mieluinen ajanviettotapa. On hauskaa kuunnella edullisissa nuudeliravintoloissa, kun paikalliset ryystävät kuuluvasti ruokaansa.
Japanin herkkuihin kuuluu fugu-pallokala, jota valmistettaessa tulee olla erityisen tarkka. Kaikilla ravintoloilla ei ole oikeutta valmistaa fugua. Toinen herkku on wagyu- eli Koben liha. Wagyu-karja elää monien mielestä onnellista elämää: karjaa hierotaan ja niille juotetaan olutta ja sakea. Liha siis mureutetaan jo sen elinaikana! Kun niiden loppu saa, se tapahtuu mahdollisimman kivuttomasti klassisen musiikin soidessa.
© Traveller - Kaleva Travel Asiakaslehti 3/2008