Kaleva Travelin internetsivuilla kävijät ovat äänestäneet marras- ja joulukuussa Tunnelmallisinta adventtikaupunkia. Ääniä annettiin kaikkiaan 6242 kappaletta. Valtaosa (61%) äänestäjistä oli 30-55-vuotiaita ja enemmistö vastaajista (74%) oli naisia.
Ylivoimaiseksi voittajaksi nousi Wien, jota äänesti 45%:ia vastaajista. Toiseksi eniten ääniä kahmi Praha 31%:lla ja kolmanneksi ylsi München 12%:lla. Muita suosikkeja olivat mm. Berliini, Budapest, Hampuri, Krakova, Lyypekki, Pariisi, Rooma, Salzburg, Tallinna ja Tukholma.
- Wienin nousu voittajaksi ei ollut meille yllätys, kertoo Kaleva Travelin markkinointijohtaja Terhi Hakulinen. - Wienin ainutlaatuinen joulutunnelma valoineen, kojuineen ja tuoksuineen lumoaa kaikki siellä kävijät vuodesta toiseen, hän jatkaa. - Äänestyksessä toiseksi tullut Praha on ollut jo vuosia yksi suosituimmista kaupunkikohteistamme ympäri vuoden, Hakulinen kertoo.
- Suomalaiset ovat viime vuosina löytäneet adventtiajan yhtenä mainiona aikana nauttia etenkin Keski-Euroopan kaupungeista, kertoo Hakulinen. - Ensimmäisestä adventista alkaen kaupungit koristellaan ja joulutorit nousevat aukioille ja puistoihin. Mitä kauneimmat joulukoristeet ilahduttavat silmää ja lämmin juoma höyryää mukeissa. Pahinkin kyynikko joutuu joulutunnelman valtaan, väittää hän. - Adventtiaikaan myös lennot ja hotellit ovat edullisia ja jouluostoksia voi tehdä kaikessa rauhassa, antaa Terhi Hakulinen lopuksi vinkin.
Lisätietoja: Terhi Hakulinen, markkinointijohtaja, Kaleva Travel, puh: 0400 955 045, email: terhi.hakulinen@kalevatravel.fi
Itsenäinen Kaleva Travel on Suomen suurin täyden palvelun liike- ja vapaa-ajan matkatoimisto. Kaleva Travelin juuret juontavat vuoteen 1935, mutta yritys tunnetaan matkatoimistotyötapojen ja järjestelmäkehityksen edelläkävijänä. Omistuspohjaltaan täysin suomalaiselle Kaleva Travelille on myönnetty Suomen Vahvimmat -sertifikaatti merkkinä korkeasta Rating Alfa luottoluokituksesta. Yhtiön pääomistajat ovat Juuranto-Yhtiöt ja Kaleva Travelin johto. Kokonaismyyntitavoite Suomessa tilikaudella 2009–2010 on 275 miljoonaa euroa. Kaleva Travelilla on 20 toimipistettä 15 eri paikkakunnalla sekä tytäryhtiöt Virossa, Latviassa, Liettuassa ja Romaniassa. Koko Kaleva Travel Groupin myyntitavoite kuluvalle tilikaudelle on 315 miljoonaa euroa. Lisätietoja: www.kalevatravel.fi.