![]() |
www.kalevatravel.fi |
|
Lehdistötiedote: Kaleva Travel vahvistaa Helsingin ja Turun liikematkapisteitään
2.3.2010 Suomessa liikematkamarkkinasta on reilussa vuodessa kadonnut noin 35% talouskriisin myötä. Vaihtoehtoiset tapaamismuodot ovat korvanneet osan matkustuksesta ja on todennäköistä, että mahdollisen tulevan nousunkaan myötä siitä ei palaudu kuin osa. Liikematkustus näyttää jäävän Suomessa pysyvästi selkeästi talouskriisiä edeltänyttä tasoa pienemmäksi. Liikematkapalveluiden tarjonta ylitti kysynnän jo ennen talouskriisiä, kun osa alan toimijoista on toiminut useiden vuosien ajan tappiolla. Ylikapasiteetin purkaminen on välttämätöntä, jotta toiminta voidaan saattaa kannattavalle tasolle. Terveetkin yritykset ovat tässä tilanteessa pakotetut tekemään uudelleenjärjestelyjä. Vastuullisena yrityksenä Kaleva Travel on käynnistämässä toimenpiteet, joiden tavoitteena on taata osaltaan toiminta ja kannattavuus pitkällä tähtäyksellä. Toiminnan tehostamis- ja virtaviivaistamismahdollisuuksia on etsitty henkilöstökustannusten sijaan rakenteista ja muista kiinteistä kustannuksista. Tulevan kevään aikana tehdään Kaleva Travelissa rakennejärjestelyjä yhdistämällä muutamia yksiköitä. Kaleva Travelin Salon toiminta yhdistetään Turun kanssa, Lohjan ja Porvoon toiminta Helsingin kanssa. Kaikille näillä paikkakunnilla työskenteleville kaleva travelilaisille on tarjolla työpaikka toisessa toimipisteessä. - Näillä toimenpiteillä vahvistamme Helsingin ja Turun toimipisteitämme. Samalla saavutamme huomattavia säästöjä kiinteissä kuluissa ilman, että meidän tarvitsee kohdistaa säästötoimenpiteitä henkilöstökuluihin tai tinkiä laadukkaasta asiakaspalvelustamme, kertoo Kaleva Travelin toimitusjohtaja Virpi Paasonen. Lisätietoja: Itsenäinen Kaleva Travel on Suomen suurin täyden palvelun liike- ja vapaa-ajan matkatoimisto. Kaleva Travelin juuret juontavat vuoteen 1935, mutta yritys tunnetaan matkatoimistotyötapojen ja järjestelmäkehityksen edelläkävijänä. Kaleva Travel on myös maan ykkönen online-varausten määrässä. Omistuspohjaltaan täysin suomalaiselle Kaleva Travelille on myönnetty Suomen Vahvimmat -sertifikaatti merkkinä korkeasta Rating Alfa luottoluokituksesta. Yhtiön pääomistajat ovat Juuranto-Yhtiöt ja Kaleva Travelin johto. Kokonaismyyntitavoite Suomessa tilikaudella 2009–2010 on 275 miljoonaa euroa. Kaleva Travelilla on 20 toimipistettä 15 eri paikkakunnalla sekä tytäryhtiöt Virossa, Latviassa, Liettuassa ja Romaniassa. Koko Kaleva Travel Groupin myyntitavoite kuluvalle tilikaudelle on 315 miljoonaa euroa. Lisätietoja: www.kalevatravel.fi
|