Bora Bora on yksi maailman kauneimmista ja romanttisimmista saarista. Se on kuin maanpäällinen paratiisi.
Tahiti
Ranskan Polynesia, tai tuttavallisemmin arkipäiväiseen kielenkäyttöön juurtunut Tahiti, on kiehtonut taiteilijoita ja matkailijoita kautta aikojen. Laajuudeltaan Euroopan kokoiseen saaristoon mahtuu niin vulkaanisia ja vuoristoisia kuin matalia atollisaaria ja toinen toistaan kauniimpia maisemia. Trooppinen ilmasto on tasaisen lämmin ympäri vuoden, vaikka saarilla katsotaankin olevan kaksi sääkautta. Marraskuusta huhtikuuhun on kosteaa ja tuntuu lämpimmämmältä. Sateet tulevat yleensä kuuroina ja harvemmin kestävät pitempään. Toukokuusta lokakuuhun on kuivempaa ja ilma tuntuu aavistuksen miedommalta, viileästä ei 26 C asteessa kuitenkaan voi puhua.
Passi ja viisumi
Suomen kansalainen voi oleskella Tahitilla turistina 3kk viisumitta. Passin tulee olla voimassa vähintään 3kk saapumispäivän jälkeen. Kauttakulkupaikkojen passi ja viisumi säädöksen voivat olla tiukemmat kuin edellä mainitut. Tiedot sitoumuksetta.
Mikäli matkustus tapahtuu Yhdysvaltojen kautta, ja vaikka siellä tehtäisiin vain koneen vaihto, tulee ottaa huomioon Yhdysvaltojen viisumi ja passi vaatimukset.
| Väkiluku | Pääkaupunki | Virallinen kieli | Rahayksikkö | Aikaero |
|---|---|---|---|---|
| 295 000 | Papeete | ranska ja tahiti | Keski-Tyynenmeren frangi CPF | +12 |
Varaa online
Kiinnostavia elämyksiä
Häämatka romanttiselle Bora Boralle vie maanpäälliseen paratiisiin. Ympärillä välkyy turkoosin eri sävyissä kristallin kirkas Tyynimeri ja taustalla nousee vehreä Otamanun vuori. Upeassa veden yläpuolelle rakennetussa bungalowissa riittää ylellisyyttä ja romantiikkaa. Tahitin saari sujahtaa ohjelmaan kansainvälisen lentokentän muodossa, mutta unohtaa ei sovi myöskään saaren monia nähtävyyksiä ja aktiviteetteja.
Tahitin saaret ja atollit ovat innostaneet monia taiteilijoita ja ne ovat monen unelmien kohde. Luonto tarjoaa parastaan; turkoosin eri sävyissä välkehtivä kirkastakin kirkkaampi Tyynimeri, valkoisena hohtavia hiekkarantoja ja vehreinä kohoavia kukkuloita.


