Trooppinen häämatka turkoosin Intian valtameren äärellä.
Mauritius on monipuolinen häämatkakohde. Turkoosia vettä ja kauniita rantoja, vehreitä vuoria ja huojuvia palmuja, hyvää ruokaa ja upeita hotelleja, lämpöä ja trooppisia unelmia…kaikki ainekset ihanalle häämatkalle!
Mauritiuksella on myös mahdollista järjestää virallinen vihkiminen. Lisätiedot toimistostamme.
Passi ja viisumi
Suomen kansalainen voi oleskella turistina enintään 6kk ilman viisumia. Passin tulee olla voimassa 6kk aiotun oleskelun jälkeen. Tiedot sitoumuksetta.
Lennot
Valitun lentoyhtiön lennot Helsingistä keski-euroopan kautta Mauritiukselle.
Ihastuttavan tyylikäs boutigue rantahotelli lähellä Grand Bayn kylää, saaren pohjoisrannikolla. Kodikkaan hotellin kaikki huoneet ovat sviittejä. Hotelli kuuluu "Leading Hotels of The World" valikoimaan.
Sviittejä 84: ilmastointi, hiustenkuivain, puhelin, taulutelevisio, DVD-soitin, internetyhteys, minibaari, tallelokero ja terassi/parveke. Kaikki sviitit ovat merellepäin.
Hinta esim. 8vrk 4452€/hlö, lisävrk 479€/hlö
Air Mauritius 1.2.-20.3.
kaukomatka
yes
ERITYIS ETU - vain CWT Kaleva Travelin asiakkaille Aikana 1.11.11-31.10.12 Ilmaiset edestakaiset Rolls Royce lentokenttäkuljetukset. Edun arvo n.370 €/henkilö. Etu voimassa uusiin varauksiin 16.9.11 alkaen.
Ennakkovaraajanetu Matkustus aikana9.1.-25.10.12 Kun varaus on vahvistettuna viimeistään 30 vrk ennen lähtöä hotelli myöntää 10% alennuksen majoitushinnasta/ huone. Edun voi yhdistää Hotelli-, Häämatka-ja Vuosihääpäivä tarjoukseen.
Hotellitarjous A) Aikana 24.4.-25.10.12 6 yötä 5 yön hinnalla, 10 yötä 8 yön hinnalla tai 14 yötä 10 yön hinnalla. B) Aikana 9.1.-20.3.12 7 yötä 6 yön hinnalla tai 13 yötä 11 yön hinnalla. Ilmaiset yöt ovat maksettujen öiden mukaisin aterioin. Tarjouksen voi yhdistää Ennakkovaraajanetu tarjoukseen.
Häämatkatarjous ks. Häämatkat osiosta.
Vuosihääpäivätarjous Aikana 9.1.-25.10.12 pari saa alennuksen 25 %/ henkilö majoituksesta puolihoidolla.. Tarjous ei ole voimassa Presidential Suite ja Royal Suite huoneissa. Vuosihääpäivätarjous on voimassa täysille 5 vuotis hääpäiville (5,10,15..), kopio vihkitodistuksesta on esitettävä ja oleskelu hotellissa tulee olla 3kk sisällä varsinaisesta juhlahääpäivästä. Tarjouksen voi yhdistää ainoastaan Ennakkovaraajanetu tarjoukseen.
Viihtyisä, korkeatasoinen ranta- ja golfhotelli Mauritiuksen lounaisrannikolla. Erilliset villat tarjoavat omaa rauhaa sitä etsivälle.
Palvelut:
Hotellissa on ravintoloita, baareja, uima-allas, kuntosali, sauna, kylpylä, tenniskenttä, golfkenttä, sukellus-, vesihiihto-, melonta- ja purjehdusmahdollisuudet sekä lapsille omaa ohjelmaa.
Huoneet:
Huoneita 286: ilmastointi, hiustenkuivain, puhelin, televisio, tallelokero, minibaari ja terassi. Myös 13 villaa, joissa on kolme makuuhuonetta.
Hinta esim. 8vrk 2980€/hlö, lisävrk 239€/hlö
Air Mauritius 1.2.-20.3.
kaukomatka
yes
Ennakkovaraajanetu Matkustus aikana9.1.-25.10.12 Kun varaus on vahvistettuna viimeistään 30 vrk ennen lähtöä hotelli myöntää 10% alennuksen majoitushinnasta/ huone. Edun voi yhdistää Hotelli-, Häämatka-ja Vuosihääpäivä tarjoukseen.
Hotellitarjous A) Aikana 24.4.-25.10.12 6 yötä 5 yön hinnalla, 10 yötä 8 yön hinnalla tai 14 yötä 10 yön hinnalla. B) Aikana 9.1.-20.3.12 7 yötä 6 yön hinnalla tai 13 yötä 11 yön hinnalla. Ilmaiset yöt ovat maksettujen öiden mukaisin aterioin. Tarjouksen voi yhdistää Ennakkovaraajanetu tarjoukseen.
Häämatkatarjous ks. Häämatkat osiosta.
Vuosihääpäivätarjous Deluxe ja Suite huoneissa Aikana 9.1.-25.10.12 pari saa alennuksen 25 %/ henkilö majoituksesta puolihoidolla.. Vuosihääpäivätarjous on voimassa täysille 5 vuotis hääpäiville (5,10,15..), kopio vihkitodistuksesta on esitettävä ja oleskelu hotellissa tulee olla 3kk sisällä varsinaisesta juhlahääpäivästä. Tarjouksen voi yhdistää ainoastaan
Häämatkamme Mauritiukselle sujui enemmän kuin hyvin. Seuraavassa kommentteja matkasta.
Lennot ja lentokenttäkuljetukset:
* Air Mauritiuksen lento Milanosta Mauritiukselle peruttiin, mutta lopulta korvaava lento Rooman kautta järjestyi, matkustus… Antti ja Miia
Häämatkamme Mauritiukselle sujui enemmän kuin hyvin. Seuraavassa kommentteja matkasta.
Lennot ja lentokenttäkuljetukset:
* Air Mauritiuksen lento Milanosta Mauritiukselle peruttiin, mutta lopulta korvaava lento Rooman kautta järjestyi, matkustusta molempiin suuntiin 24h joten pitkään matkaan kannattaa varautua.
* Jos mahdollista, emme suosittelisi lentoa Pariisin kautta. Kenttä oli suuri ja hyvin epäselvä. Vaihtoaikaa tulee siis varata riittävästi (check in, passin tarkastus ja turvatarkastus uudelleen)
* Mautourcon kuljetukset järjestyivät vaivattomasti, kuljettajat olivat mukavia ja suostuivat mielellään pysähtymään matkan aikana esim. paikallisessa supermarketissa tai ottamaan valokuvia. Kuljettavat kertoivat mielellään tietoja Mauritiuksesta, nähtävyyksistä ja yleisesti maan tavoista.
Paradis Hotel & Golf Club:
* Hotellin upeat hiekkarannat, kristallinkirkas merivesi, korallit ja Le Morne vuori tarjosivat lähes täydelliset puitteet hotellin sijaintiin. Hotellialue oli muutenkin todella viihtyisä, eikä yhtään liian suuri.
* Deluxe Room Beach Front huoneessa viihdyimme erittäin hyvin. Huoneet alkavat kuitenkin olemaan vanhemmanpuoleisia, eivätkä mielestämme enää nykyään aivan 5+ hotellin tasoa.
* Erityisesti pidimme siitä kun Deluxe Room Beach Front huone oli maantasalla ja siitä oli todella lyhyt matka rantaan. Toisaalta huoneemme sijaitsi heti Blue Marlin ravintolan vieressä, mikä olisi saattanut vilkkaampana ajankohtana olla hieman rauhaton. Häämatkalaisina toivoimme enemmän omaa rauhaa huoneen sijainnilta, jonka vuoksi olisimme toivoneet huoneen sijaitsevan hieman kauempana hotellin ravintoloista. Tilaa kyseisenä ajankohtana kun hotellissa kuitenkin oli.
* Hotellin aamiainen oli todella monipuolinen, tuoreita hedelmiä, pannukakkuja, erikoiskahveja, ja mikä parasta kaikkea oli aina riittävästi, tästä paljon plussaa!
* Myös henkilökunta oli hyvin ammattitaitoista ja ystävällistä. Toisaalta mielestämme palvelu ei aina ollut tasavertaista kaikkien asiakkaiden kesken.
* Miinusta annamme ainoastaan rannalla kulkevista kaupustelijoista, joista osa oli meidän mielestämme liiankin tunkeilevia.
* Saaren eteläosassa sää oli välillä hyvinkin tuulinen ja sen vuoksi kylmä, erityisesti illalla auringon laskettua. Tämä yllätti meidät, kun ravintoloiden seinät olivat avoimia. Tästä vähän miinusta. Antti ja Miia
Todella ihana hotelli. Kauniit huoneet, mukavat ravintolat, todella ystävällinen henkilökunta joka hymyili ja jutteli. Ruoka ravintoloissa todella hyvää. Hotelli on rakennettu niemen kärkeen rannalle. Rantatuoleja on pitkin koko rantaviivaa, joten ihmiset eivät ole yhdessä kasassa ja tunnelma on rauhalline. Jos pelaisimme golfia niin täällä kenttä on todellakin lähellä. Suosittelemme. kp
Hotellin puitteet loistavat, palvelu erinomaista, ruoka/juoma hyvää, runsasta ja monipuolista. Pienenä miinuksena hotellin hinnoittelussa oli puolihoitona maksetun matkan ateriaosuuden käyttö àlacarte ravintolan aterian osamaksuna. Eli siis se oli pieni ja ei kelvannut kaikkiin hotellin ravintoloihin kaikkina aikoina. Golf-kenttä hyvässä kunnossa, ei ruuhkaa, hinta sopiva - siis aivan loistava golf-loma. Sää rannalla etupäässä aurinkoista, ei sateita, päinvastoin kuin ylängöllä, jossa näytti satavan harva se päivä tähänaikaan vuodesta. JK
Tyylikkään romanttinen loistoluokan hotelli kaksi kilometriä pitkän valkohiekkaisen rannan äärellä Mauritiuksen luoteisrannikolla. Lentokentälle on reilu tunnin ja Grand Baien kylään n. 15 minuutin ajomatka. Hotellin villat ja sviitit levittäytyvät laajalle alueelle pienempiin yksiköihin puutarhan keskelle.
Palvelut:
Hotellissa on 6 ravintolaa, 2 baaria, pää uima-allas sekä useita pienempiä uima-allasalueita, kylpylä, pikkukauppoja, kuntokeskus, laaja valikoima maa- ja vesiurheilulajeja (osa maksullisia), kansainvälinen lastenkerho.
Huoneet:
Sviittejä ja villoja 333: ilmastointi, kattotuuletin, hiustenkuivain, puhelin, televisio, internetyhteys, tallelokero, minibaari, kylpyhuonetuotteet ja terassi tai parveke. Joissakin sviiteissä lisäksi suihku ulkona ja / tai pieni uima-allas. Villoissa 2-3 makuuhuonetta.
Hinta esim. 8vrk 2968€/hlö, lisävrk 239€/hlö
Air Mauritius 1.2.-20.3.
kaukomatka
yes
Ennakkovaraajanetu Matkustus aikana9.1.-25.10.12 Kun varaus on vahvistettuna viimeistään 30 vrk ennen lähtöä hotelli myöntää 10% alennuksen majoitushinnasta/ huone. Edun voi yhdistää Hotelli-, Häämatka-ja Vuosihääpäivä tarjoukseen.
Hotellitarjous A) Aikana 24.4.-25.10.12 6 yötä 5 yön hinnalla, 10 yötä 8 yön hinnalla tai 14 yötä 10 yön hinnalla. B) Aikana 9.1.-20.3.12 7 yötä 6 yön hinnalla tai 13 yötä 11 yön hinnalla. Ilmaiset yöt ovat maksettujen öiden mukaisin aterioin. Tarjouksen voi yhdistää Ennakkovaraajanetu tarjoukseen.
Häämatkatarjous ks. Häämatkat osiosta.
Vuosihääpäivätarjous Junior, Tropical Junior, Beach Front Pool Suite ja Beach Front Senior Pool Suite huoneissa Aikana 9.1.-25.10.12 pari saa alennuksen 25 %/ henkilö majoituksesta puolihoidolla.. Vuosihääpäivätarjous on voimassa täysille 5 vuotis hääpäiville (5,10,15..), kopio vihkitodistuksesta on esitettävä ja oleskelu hotellissa tulee olla 3kk sisällä varsinaisesta juhlahääpäivästä. Tarjouksen voi yhdistää ainoastaan Ennakkovaraajanetu tarjoukseen.
Matkat meni hyvin molempiin suuntiin, vaihtoajat suht optimaaliset. Lentokenttäkuljetukset ja paikalliset retkijärjestelyt pelasivat myös hyvin. Hotelli oli siisti ja ilmeisesti vasta uusittu. Henkilökunta ystävällistä ja palvelualtista. Hotellialuee… Vesa
Matkat meni hyvin molempiin suuntiin, vaihtoajat suht optimaaliset. Lentokenttäkuljetukset ja paikalliset retkijärjestelyt pelasivat myös hyvin. Hotelli oli siisti ja ilmeisesti vasta uusittu. Henkilökunta ystävällistä ja palvelualtista. Hotellialueella hyvät harrastusmahdollisuudet ja viehättävä spa, josta miellyttävät kokemukset. Itse harrastin myös laitesukellusta, joka sekin oli hyvin järjestettyä ja henkilökunta asiansa osaavia. Olemme olleet Mauritiuksella aikaisemminkin ja ilmeisesti jotenkin tykkäämme saaresta. Nytkin jäi sellainen tunne, että olisi voinut olla pidempäänkin. Kiitos yhteistyöstä! Vesa
Trou aux Biches Resort & Spa:
* Hiekkarannat ja meri olivat melkein yhtä upeita kuin Paradis hotellissa. Täällä ranta ei ollut niin leveä, paikallisia käveli rannalla enemmän ja vesi ei ollut ihan niin kirkasta kuin Paradisissa.
* Hotellialue vaikutti selvästi isommalta kuin Paradis hotellissa, ja siten ilmapiiri ei ollut ihan samanlainen ja yhtä intiimi kuin Paradis hotellissa.
* Olimme varanneet Beach Front Suite with pool huoneen, mutta jostain syystä saimmekin Beach Front Senior Suite with pool huoneen. Onko sinulla tästä tietoa?
* Beach Front Senior Suite with pool huone oli enemmän kuin täydellinen, 163 m2. Huoneessa oli suuri kattoterassi merelle päin, ja lisäksi alempana oleva terassi, jossa oli aurinkotuolit ja meidän yksityinen uima-allas.
* Kylpyhuoneessa suuri kylpyamme, tavallinen suihku ja ulkosuihku. Huoneisto oli todella uusi ja hyvässä kunnossa. Suosittelemme huonetta kovasti +++
* Lisäksi Beach Front Senior Suite with pool huone oli aivan rannan tuntumassa. Ainoastaan sängyt olivat todella kovat, muuten täydellinen huone.
* Junior Suitet (puutarhassa sijaitsevat huoneet) eivät vaikuttaneet ulkoapäin alkuunkaan niin mukavilta, siispä niitä emme suosittelisi kyseiseen hotelliin majoittuville.
* Myöhäinen hotellihuoneen luovutus järjestyi helposti, ja lähtöpäivänä saimme pitää huoneen ilman lisämaksua klo 19 asti. +++ Tämä ei välttämättä olisi järjestynyt sesonki kautena.
* Aamiainen ja lounas olivat parempia ja monipuolisempia Paradis hotellissa. Lisäksi varsinkin lounaalla ruoat ja jälkiruoat olivat usein lopussa kun menimme syömään reilu 30 min ennen lounasajan päättymistä. Lisäksi tarjoilijat vaikuttivat välillä katselevan kellostaan työvuoron loppumista mikä vaikutti palvelun kiireytymiseen. Tätä ei havaittu Paradisessa, vaan pääsimme jopa tulopäivänä syömään lounasta lounasajan jo loputtua.
.
.
Mauritius:
* Ihmiset ovat ystävällisiä.
* Pääkaupunki Port Loiusissa kävimme yhtenä päivänä, turisteille suunnatut ostospaikat ovat mielestämme ylihinnoiteltuja, esim. Le Gaudan Waterfront. Lisäksi tuotteet olivat osittain edellisten sesonkien ylijäämiä ja huono laatuisia. Kohde ei mielestämme sovellu shoppailuun.
* Syyskuussa Mauritiuksella talvikausi, jolloin hyvä matkustaa saaren länsirannikolle, koska idässä ja etelässäkin kylmä tuuli, joka toisaalta kesäkaudella vilvoittaa sopivasti.
* Paikallinen taksikuski suosittelikin menemään kesäkaudella länsirannikolle tai etelään ja talvikaudella pohjoiseen. Tämä olisi ollut hyvä tietää matkaa varatessa.
* Mauritiuksella lomailu on mielestämme keskittynyt hyvin pitkälti hotellin palveluihin, siksi olemme tyytyväisiä kun panostimme hotelleihin, ja erityisesti hotelleihin joissa on upeat hiekkarannat.
* Hotellialueella palvelut, erityisesti juomat olivat hyvin kalliita (kalliimpia kuin suomessa), johon matkustajien on hyvä varautua. Ja josta olisi hyvä informoida matkaa suunnittelevia.
* Paikallisissa marketeissa taas hintataso oli selvästi edullisempaa kuin suomessa.
* Nyt matkan jälkeen voimme sanoa, että oli ehdottomasti oikea valinta majoittua kahdessa eri hotellissa, jotka vieläpä sijaitsivat eri puolilla Mauritiusta.
* Suosittelemme hotellin vaihtoa yli 7 vrk kestäviin matkoihin. Hotellin palvelut tulevat yllättävän nopeasti tutuiksi ja usean päivän jälkeen alkavat ehkä jopa kyllästyttämään. Hotellin vaihto toi mukavaa vaihtelua maiseman ja ruoan suhteen. Suosittelemme! Negatiivisena on tavaroiden pakkaaminen ja purkaminen useasti matkan aikana.
Iso kiitos :) Antti ja Miia
Matka sujui hyvin, alkaen jo lennosta Lontooseen. Finnairin lentoemäntä kuulutti selkeät ohjeet miten toimia jos jatkaa matkaa lentämällä, joten Heathrow tuntui sen jälkeen jopa selkeämmältä kuin Helsinki-Vantaa. Lento Lontoosta Mauritiuksellekin sujui hyvin, Air Mauritiuksen lennolla saatiin peitot, sukat ja silmälaput nukkumista helpottamaan. Ja kaikilla lennoilla mennen tullen oli yllättävän hyvät ruuat lentokoneruuaksi!
Mautourcon palveluista ei ole valittamista, kuljetukset kentältä ja kentälle sujuivat hyvin, ja asiat sai helposti selvitettyä heidän “palvelutiskillä” hotellilla. Ja meidän Mautourcon kuljettajalle, nimeltään Kanen, voi lähettää lämpimät kiitokset ja terveiset mikäli pystyt! Hän haki meidät kentältä hotellille ja hänen kanssaan kävimme excursiolla kiertelemässä saarta. Tuli hyvä mieli heti matkan alussa kun oli niin mukava kuljettaja (hän lähetti meille terveiset ja kiitokset paluukyytikuljettajan kautta, sekin oli mukava yllätys). Myös paluumatkalle lähtiessä kentällä Mautourcon edustaja opasti meidät suoraan oikealle check-in-tiskille!
Hotelli oli aivan mahtava ja henkilökunta myös todella ystävällistä ja auttavaa! Syötyä tuli ainakin reilusti kun 3 kertaa päivässä sai syödä ilmaiseksi... Ei pahaa sanottavaa hotellista (kuten ei kyllä mistään muustakaan).
Ja erityiskiitokset vielä siitä lennon vaihtamisesta niin Sinulle kuin myös Mauritiuksen pään henkilöille! Homma toimi erittäin hyvin ja olenkin jo monelle kehunut Kalevan toimintaa, ja varmasti käytämme Kalevan palveluita jatkossakin, niin hyvä mieli jäi teistä! Kiitos!
Tässä taisi olla nyt tärkeimmät, onnistunut reissu oli niin ei ainakaan risuja tullut! Kysy ihmeessä jos haluat jostain tietystä asiasta vielä lisäpalautetta/kokemuksia, tämä oli nyt tällainen yleispalaute. Heini ja Juhana
Kiitos, matka täytti kaikki odotuksemme. Kaikki toimi moitteettomasti lennot, kuljetukset ja jopa matkatavarat tulivat hyvin perille. Hotelli oli niin hieno kun lupasittekin ja palvelu hotellissa ensiluokkaista.
Matkaan olemme todella tyytyväisiä ja tulevaisuudessa tulemme varmasti varaamaan lisää matkoja
Minna ja Sami Minna ja Sami
Ensiksi täytyy sanoa että matka oli pala unelmaa!
Matka alkoi hieman stressaavasti kun Lontoon kone oli myöhässä ja vaihtoaika todella lyhyt, matkatavaramme jäivätkin Heatrown kentälle, siitäkin huolimatta että sekin lento lähti yli 2h myöhässä Mauritiukselle. Mennessä Finnairilla oli hyvä ja laadukas palvelu, Air Mauritius sen sijaan on asikaspalvelullla hieman opittavaa, palvelu oli paikoin erittäin tylyä ja jähmeää. Paluumatkalla oli Air Mauritiuksella parempi palvelu! Yksi asia mikä oli hieman yllättävää oli se että lentokoneen ruoka oli hyvää, sekä Finskillä etä Air Mauritiuksella.
Saavuttuamme
Mauritiuksellle meidät otettiin hyvin vastaan ja saimme suht nopeasti hoidettua asiamme Heatrowhun jääneistä matkatavaroista. Meidät vei hotellille Vincent, Todella ystävällinen ja kohtelias nuori herra.
Ja hotellista yleisesti; Tyylikäs ja harmoninen paikka, jo tuloaula oli niin rauhallinen ja miellyttävän tuoksuinen paikka, että ihan kuin aika olisi pysähtynyt :) ja ihmisistä, Kerrassaan ensiluokkaista palvelua, ystävällistä ja asiantuntevaa. kaikkialla siis , niin ovimiehiltä, respassa, siivoajat, vartijat, ravintolan väki, aivan kaikki. Etenkin mieleen jäi La Caravelle ravintolan baarin vanha herra joka monesti päivittäin kyseli kuulumiset ja ns. piti meistä huolta, antoi vinkkejä saarelle ja järjesteli pöytä ym varauksiamme. Tuli todella "lomalla" olo, ei tarvinnut itse huolehtia mistään.
Myös siivoajamme oli mieleenjäävä, ystävällinen, tehokas ja mutta tarvittaessa hyvin huomaamaton. Huoneemme oli koko ajan uskomattoman siisti, jätimmekin hänelle tippiä lähtiessämme. Huone muutenkin vastasi kuvausta täysin, oli aivan upea. ehkä olisin vilttiä kaivannut viileisiin iltoihin. se olisi ollut mukava lisä huoneen varustelussa.
ja koko hoteellialue oli rauhallinen, todella siisti ja hyvin hoidettu. remontoimista ja rakentamista ei hirveästi havainnut, eli ei ainakaan häirinnyt. Rannat oli loistavat ja hyvin siistit. mukavasti oli vesiurheilumahdollisuuksia. niitä tuli käytettyä.
Ruoka oli meille positiivinen yllätys. harvoin all incluxices ruoka on hyvää, tuolla se oli loistavaa! joka ravintolassa! ja viinit oli hyviä. saimme makuelämyksiä koko rahan edestä :)
Kävimme katamaraaniretkellä perjantaina ja olimme todella tyytyväisiä. mukava miehistö paatilla ja hyvää ruokaa ja rento meininki. suosittelen kyseistä retkeä kaikille :)
Kävimme myös port louisissa päiväretkellä ja meillä oli siellä mukava kuski, rashki (tai jotain sinnepäin) erittäin miellyttävä ja asinatunteva kuski. näytti meille hienosti paikallisuutta ja paikallisten tapoja, vei hindutemppeliin ja moneen kuuhun kivaan ja mielenkiintoiseen paikkaan. Hän myös kiitettävästi jousti aikatauluissa. Jätimmekin hänelle myös kunnon tipit, niin paljon saimme elämyksiä ja tietoa jota emme olisi muuten ehkä reissullamme saaneet.
Ravintolan baareja emme kovin käyttäneet, kävimme kunnolla syömässä ja sitten ajoissa nukkumaan. lauantaina la caravellessa esiintyi kerrasssan mahtava ääninen tumma vanhempi herra joka lauloi Elvistä ja soulista jazziin. kun kuulimme rantakadulla hänen äänensä, meidän oli pakko mennä baariin ja tilata drinkit, niin mahtava oli esitys! muutoin emme baarissa käyneet. Tarkoituksemme oli lomailla rennosti ja nukkua rannalla univelkojamme pois :)
Kaikille matkasta kysyjille olemme suositelleet kohdetta ja kyseistä hotellia, matkatoimistoanne unohtamatta!
Ja tällä hetkellä mietimme, koska lähtisimme kyseiseen paikkaan uudelleen :) Eli todellakin tykkäsimme!
Ainut mikä hieman hidasti asioiden hoitoa oli se ettei Mautourcon edustaja aina ollut paikalla hotellilla kun oli ilmoittanut olevansa ja jos oli niin yleensä laukku oli pöydällä kuten kansiokin, mutta naista ei näkunyt missään vaikka tovin odottelikin - muutoin oli kyllä ystävällinen.
Kiitos sinulle avustasi ja palvelustasi, otamme yhteyttä kun uusi matka tulee ajankohtaiseksi.
Annika ja Harri Annika ja Harri
Hotelli Trou aux Biches oli mielestämme 5 +, vaikka osa hotellialueesta oli remontissa. Remontti oli hiljainen ja näkymätön, koko remonttialue oli hyvin eristetty muusta hotellialueesta.
Hotellialueella ainakin yhdeksän uimallasta ja loistava spa.
Hotellin henkilökunta oli palvelualtista ja kohteliasta. ruokailut olivat viihtyisissä tiloissa aivan meren reunalla ja ruoka oli todella monipuolista ja hyvää.
Hotellihuone n. 70 m" ulkosuihkulla + muilla mukavuuksilla.
Tätä hotellia voi suositella vaativillekin asiakkaillenne pmsm
Paikka oli tosi upea ja samoin hotelli. Tosin aika tosi kallis näin turistin näkökulmasta. Mutta eipä me ostoksille mentykkään, niin ei sillä suurta merkitystä ollut.
Mutta jos nyt aloitetaan hotellista, (siellä kun suurimman osan ajasta vietimme) niin oli tosi kaunis.. Uima-allas oli aivan ihana (jos joku muukin asiakkaasi arvostaa isoa uima-allasta, niin voit huoletta suositella). Hotellihuone oli tosi kiva ja tilava.
Hotellin ranta oli todella kaunis ja henkilökunta tosi ystävällistä. Hääsuunnittelijamme Ken hoiti kaiken erinomaisesti ja häistä tuli täydelliset.
2 retkellä kävimme ominpäin, toinen oli delfiiniretki ja toinen leijonien kanssa kävely, molemmat aivan ihania kokemuksia. Bussiverkosto on aivan älyttömän hyvä, takseja ei kannata käyttää ollenkaan, aikamoista ryöstöä (vinkkinä, jos joku tykkää tehdä ominpäin reissuja, me tehtiin ja kaikki meni tosi hyvin). Ilmat olivat hyvät, aurinko paistoi joka päivä ja vettä satoi 2 päivällä ehkä puoli minuuttia. Joinakin öinä vettä tuli oikein kunnolla, mutta se oli hyvä vaan että luonto sai vettä.
Jos ihmettelet tuota, kun sanoin että oli aika kallista (niin johtuu pitkälti siitä, että olen ollut thaimaassa sen verran monta kertaa, että sieltä tuo pahin juurtuma) ja kun tosiaan muuten aika köyhä maa, niin kyllä hinnat välillä tuntui aika hurjilta.
Oli kyllä onnistunut reissu kaikinpuolin ja rentouttava=) SS
Erikoistarjous - prestige room, junios suite, junior suite beachfront, deluxe suites -huoneissa Matkustus aikana 1.2.-13.4.12 Varaukset aikana 29.12.11-31.1.12 Hotelli myöntää 30% alennuksen majoituksen osuudesta prestige room, junios suite, junior suite beachfront, deluxe suites - huonetyypeissä. Erikoistarjousta ei voi yhdistää muihin tarjouksiin.
Ennakkovaraajanetu A) Aikana 7.1.-14.4.12 Hotelli myöntää 10% alennuksen majoituksen osuudesta, kun oleskelun pituus on vähintään 6 vrk ja varaus on vahvistettuna viimeistään 30 vrk ennen lähtöä. B) Aikana 15.4.12-30.4.13 Hotelli myöntää 10% alennuksen majoituksen osuudesta, kun oleskelun pituus on vähintään 5 vrk ja varaus on vahvistettuna viimeistään 30 vrk ennen lähtöä. Ennakkovaraajanedun voi yhdistää Hotellitarjoukseen ja Häämatka - ja Juhlahääpäivä tarjouksiin.
Hotellitarjous A) Aikana 15.4.-19.10.12 6 yötä 5 yön hinnalla. Ilmainen yö samoin aterioin kuin maksetut yöt. B) Aikana 15.4.-19.10.12 (ei koske villoja) 8-14 yötä 7 yön hinnalla, ilmaisilta öiltä maksetaan joko puolihoito lisämaksu 88 €/henkilö/ yö tai täysihoito lisämaksu 123 €/hlö Tarjous on voimassa myös lisävuoteessa majoittuville. Tarjoukseen voi yhdistää ennakkovaraajan edun. C) Aikana 15.4.-19.10.12 - vain VILLAT 12 yötä 10 yön hinnalla. Ilmaiset yöt ovat samoin aterioin kuin maksetut yöt.
Katso Häämatkapaketti Mauritius - Häämatka -sivulta.
Juhlahääpäivä tarjous huoneissa ja sviiteissä: A) Aikana 7.1.-30.4.12 Parit saavat 15 % alennuksen/ hlö majoituksen osuudesta B) Aikana 15.4.-19.10.12 Parit saavat 25% alennuksen / hlö majoituksen osuudesta. C) Aikana 21.10.-22.12.12, 7.1.-30.4.13 Parit saavat 15 % alennuksen/ hlö majoituksen osuudesta
Juhlahääpäivä tarjous villoissa: Aikana 15.4.-19.10.12 Parit saavat 30% alennuksen villan hinnasta.
Juhlahääpäivätulee olla vähintään 10. hääpäivä tai sen jälkeen täysiä 5 vuotiskausia, sekä varsinaisen juhlahääpäivän enintään 6 kk ennen tai jälkeen hotellissa oleskelun (pystyttävä todistamaan pyydettäessä). Jos pari asuu hotellissa vähintään 5 yötä hotelli tarjoaa lisäksi kukkia, canapeita ja viinipullo huoneessa tulopäivänä, kukkakoristeet ja kynttilöitä huoneessa ja kylpyhuoneessa tulopäivän iltana, yksi romanttinen merenherkku illallinen oleskelun aikana (määritelty ateriakokonaisuus, ei juomia) sekä hotellin yllätyslahja huoneessa lähtöä edeltävänä iltana. Tarjoukseen voi yhdistää ainoastaan Ennakkovaraajanetu -tarjouksen.
Palasimme tosiaan eilen ja matka sujui hyvin. Mitään kritisoitavaa ei ole. Olimme mm. erittäin tyytyväisiä meille varattuihin paikkoihin lennoilla. Lennot lähtivät ajallaan.
Mautourcon palvelut sujuivat erittäin hyvin lentokenttäkuljetuksissa. Mauto… Erkki
Palasimme tosiaan eilen ja matka sujui hyvin. Mitään kritisoitavaa ei ole. Olimme mm. erittäin tyytyväisiä meille varattuihin paikkoihin lennoilla. Lennot lähtivät ajallaan.
Mautourcon palvelut sujuivat erittäin hyvin lentokenttäkuljetuksissa. Mautourcon edustajan kanssa ei löytynyt yhteistä tapaamisaikaa. Hän ehdotti aamupäivää, mutta koska pelasimme golfia aamupäivisin, se ei meille käynyt. Hänelle ei ilmeisesti käynyt iltapäiväajat. Tai todennäköisimmin, koska kerroin, että tarkoituksemme on todella pelata joka päivä, hän katsoi, että tässä ei ole lisäpalveluiden myynnille mahdollisuutta. Tämä oli meille ok.
Seuraavan havainnon teimme: jos saapuminen on varhain aamulla ja lähtö myöhään illalla, kannattaa lähtökohtaisesti hotellia varattaessa sopia, että huoneen saa heti saavuttuaan ja vastaavasti saa pitää huoneen lähtöön saakka, vaikka se maksaisikin jonkin verran. Nyt saimme huoneen vasta neljä tuntia hotelliin saapumisen jälkeen. Hotellilla on toki yhteiset tilat suihkuineen yms. tällaisia tarkoituksia varten, mutta se ei vastaa huonetta. Viimeisenä päivänä saimme pitää huoneemme lähtöön saakka noin 85 eurolla. Arvelen, että hinta olisi ollut jonkin verran alempi, jos olisimme huomanneet sisällyttää sen alkuperäiseen sopimukseen.
Hotellissa kaikki toimi hyvin. Huone oli hyvä ja rauhallinen ja näköala upea. Puolihoitoon kuuluva ruoka oli hyvää ja sitä oli tarjolla runsaasti. Puolihoitoon kuulumaton ruoka oli kyllä hinnoiteltu tosi rankasti. Esimerkiksi klubiravintolassa kaksi olutta ja klubivoileipää maksoi noin 45 euroa. Olut oli Suomen hinnoissa, joten ruoka oli kallista.
Kiitos Sinulle matkan järjestelystä. Olimme todella tyytyväisiä toimintaasi. Erkki
Hotelli oli erittäin hyvä valinta. Palvelu oli tosi ystävällistä, ruoka hyvää, huoneet tilavia ja siistejä. (Prestige taso). Viimeisenä päivänä saimme pitää yhden huoneen lähtöömme saakka veloituksetta. (lähtömme oli klo 19.00 lentokentälle) Kiitos siitä hotellin johdolle. MR
Ikävää oli kovin korkea juomien ja pikkusyötävien hintataso. Mukavaa taas oli, kun illallisen sai vaihtaa ilman lisämaksua hotellin viikko-ohjelman mukaisesti eri ravintoloihin. Kävimme buffet-ravintolan sijasta viitenä iltana alacarte-ravintoloissa. Buffet alkaa tuntua ruokalalta kahdessa viikossa, joten vaihtelu oli mukavaa. ML
Loistava hotelli, hyvä palvelu ja ruoka Kaleva voisi antaa enemmän lentovaihtoehtoja JL
Hotelli on suurehko hotelli jossa on 4 ruokaravintolaa. Pää ravintolassa on joka ilta noutopöytä. Tämä nouto pöytä on hyvä joskin se on joka ilta lähestulkoon sama. Muissa ravintoloissa on korkeat hinnat. Hotellin hinta taso on muutenkin korkeahko. Kaikki retket ja muut mitä pystytte hankkimaan hotellin ulkopuolelta ovat huomattavasti edullisempia. Mauritiuksella on ystävällistä palvelua. Tähän valitettavasti kuuluu myös se, että vastaus on kaikkeen "yes Sir". Vaikka todellisuudessa haluttu/pyydettyä asia ei pystyttäisi toteuttamaan. ...
Miellyttävä hotelli, upea aamiais- ja puolihoitobuffet. A la carte -ravintolat erittäin korkeatasoisia, tosin hinnatkin eurooppalaista tasoa. Hotellihuone viihtyisä ja erittäin toimiva. Hotellin ja paikallisen matkatoimiston henkilökunta ystävällistä ja palvelualtista. Kaikki toimi moitteettomasti. Marja L
Ensimmäisen luokan rantahotelli laajan puutarha-alueen keskellä, Mauritiuksen pääkaupungin Port Louisin (12 km) ja Grand Baien kylän (10 km) välissä saaren luoteisrannikolla, 60 km lentokentältä. All inclusive –mahdollisuus.
Huoneita 248: ilmastointi, hiustenkuivain, puhelin, televisio, minibaari, kahvinkeitin, tallelokero, parveke tai terassi. Kaikki huoneet merelle päin
Hinta esim. 8vrk 2216€/hlö, lisävrk 136€/hlö
Air Mauritius 1.2.-20.3.
kaukomatka
yes
Ennakkovaraajanetu Matkustus aikana 9.1.-12.12.11, 9.1.-25.10.12 Kun varaus on vahvistettuna viimeistään 30 vrk ennen lähtöä hotelli myöntää 10% alennuksen majoitushinnasta/ huone. Edun voi yhdistää Hotelli-, Häämatka-ja Vuosihääpäivä tarjoukseen.
Hotellitarjous A) Aikana 1.5.-15.10.11, 24.4.-25.10.12 6 yötä 5 yön hinnalla, 10 yötä 8 yön hinnalla tai 14 yötä 10 yön hinnalla. B) Aikana 26.10.-12.12.11, 9.1.-20.3.12 7 yötä 6 yön hinnalla tai 13 yötä 11 yön hinnalla. Ilmaiset yöt ovat maksettujen öiden mukaisin aterioin. Tarjouksen voi yhdistää Ennakkovaraajanetu tarjoukseen
Katso Häämatkatarjous Häämatkat osiosta.
Vuosihääpäivätarjous Superior, deluxe ja suite huoneissa A) Aikana 1.5.-25.10.11 pari saa alennuksen 25 %/ henkilö majoituksesta puolihoidolla. B) Aikana 26.10.-12.12.11, 9.1.-23.4.12 pari saa alennuksen 15 %/ henkilö majoituksesta puolihoidolla. Vuosihääpäivätarjous on voimassa täysille 5 vuotis hääpäiville (5,10,15..), kopio vihkitodistuksesta on esitettävä ja oleskelu hotellissa tulee olla 3kk sisällä varsinaisesta juhlahääpäivästä. Tarjouksen voi yhdistää ainoastaan Ennakkovaraajanetu tarjoukseen.
Matka sujui hyvin ja aivan mahtavaa palvelua kaikki, ensinnäkin sinulta. Tuntui, että tässä oli itse tehnyt nyt niin vähän reissun eteen.. ja kaikki oli niin kuin pitikin.
lento Lontoosta lähti yli puoltoista tuntia myöhässä – ainut poikkeava asia, … Sanna-Liisi ja Timo
Matka sujui hyvin ja aivan mahtavaa palvelua kaikki, ensinnäkin sinulta. Tuntui, että tässä oli itse tehnyt nyt niin vähän reissun eteen.. ja kaikki oli niin kuin pitikin.
lento Lontoosta lähti yli puoltoista tuntia myöhässä – ainut poikkeava asia, mutta noille ei tietenkään voi mitään.
Lennot meni hyvin, tulimme siis Air Francen koneella, joka oli kaksikerroksinen – vau!
Lentokentällä oltiin heti vastassa ja auto vei meidät perille. Hotellissa loistava vastaanotto ja palvelu kaikkialla!
Ilmat oli aluksi pilviset, mutta lämmin koko ajan. Loppuviikosta täysin aurinko pilvettömältä taivaalta.
Tapasimme rannalla mies henkilön, joka toimii myös oppaana. Hän on entinen merimies ja käynyt Suomessa 1960-luvulla… osasi 15 kieltä, myös jotain lauseita Suomesta.
Lähdimme hänen kanssaan saari kierrokselle ja aivan mahtava päivä! Hänellä oli paksu vihko, jossa oli paljon mm. suomalaisten kertomuksia hänen kanssaan olleista päivistä!
Kiertelimme pari päivänä saarta.. ja nähtiin erilaisia paikkoja!
aivan ihana paikka, mähän olen sinne ”sydämeni” myynyt jo kaksi vuotta sitten. Just tuli teidän mainos sähköpostiin ja katsoin ja haaveilin vuoden päähän…
liian lyhyt loma, kyllä se 10 päivää perillä olisi kiva..
RUUSUJA, ihana paikka, loistava palvelu ja myös sinulle ruusuja!! Sanna-Liisi ja Timo
Lennot sujuivat odotettua paremmin. Ainoastaan takasin tullessa suurin osa matkalaukuista ei tullut samalla lennolla. Saatiin ne kuitenkin samana päivänä kotiin.
2. Loistavaa palvelua lentokenttäkuljelukset suorittaneelta yhtiöltä. Heidän järjestämä päivämatka saaren etelässä oleviin nähtävyyksiin oli laadukas ja opas oli erittäin asiantunteva.
3. Lämmin vastaanotto hotellissa ja mukava rento tapa kirjautua sisään.
4. Saatin luultavasti hotellin paras perhehuoneisto (numero 321), joka oli toisessa ylimmässä kerroksessa lähellä uima-allasta. Hyvä näkyvyys isolta parvekkeelta merelle, koska se on hieman edessä olevien palmujen yläpuolella.
5. Palvelu Le Victoria hotellissa toimii ja on ystävällistä. Huonepalvelu on nopea.
6. Ruoka oli pettymys. Se oli buffe- paikassa (Le superb) liian samalta maistuvaa. Tuli "ruotsinlaiva" fiilis. Valintamahdollisuuksia oli siellä toki paljon, mutta verrattuna ulkopuolella käytyyn paikkaan niin makujen esiintuomisessa on korjattavaa. Samaa valitteli erä siellä tapaamani suomalainen. La Casa (hotellin italialainen ravintola) ja kalaravintola (L'Horizon) olivat hieman parempia, mutta siellä oli tarjolla vain pari vaihtoehtoa kerralla ja ne täytyy varata aina hyvissä ajoin.
7. Uima-altaan hygienia askarruttaa. Siellä käy pulikoimassa päivän aikana valtava joukko ihmisiä ja kukaan ei käy suihkussa ennen altaaseen menoa tai sieltä tuloa. Altaan max syvyys vain 1,3 m. Mukavan iso allas.
8. Hotellin porttieerin kautta saa hyvän ja halvan taksin vaikka koko päiväksi käyttöön (50 €/5 tuntia ja neljä henkilöä).
9. Jos pelaa tennistä niin on hyvä olla pallot omasta takaa, sillä ne joutuu muuten ostamaan ylihintaan hotellin kaupasta. Hotellin tarjoamat mailat ovat ihan hyvät vaativallekin pelaajalle. Kenttä ja mailat veloituksetta.
10. Kukaan ei käytä rannalla kenkiä. Siinä ei ole teräviä korallinpaloja kuten pelotellaan. Rantakengät ovat ehdottomasti tarpeen, jos menee mereen kävelemään/uimaan.
11. Ei tarvitse antaa tippiä, jollei halua. Tarjoilijoiden kuukausipalkka on 200€, joten pieni tippi heille on paikallaan.
12. Pullo olutta/limsaa minibaarista, rantabaarista tai ravintolasta maksaa saman 125 MUR (~3 €) ja litra vettä 85 MUR (~2 €). Kraanavettä ei voi juoda. Jos jaksaa hakea muualta esim. parin km päästä niin saa varmasti halvemmalla.
13. Mukava yllätys, että hintaan sisältyi tenniskentän/mailojen lisäksi polkuveneily, kanotointi, lastenaktiviteetit, lasipohjaveneily ja vesihiihto. Mahdollisuus peseytyä ja vaihtaa vaatteet tähän tarkoitetussa huoneessa lähtöpäivänä kun on luovuttanut jo huoneiston Matkailija
Le Vicotoriasta on tulossa vuosi vuodeltra yhä enemmän lastentarha ja ehkä palvelujakin kehitetään heitä varten. Lounas ja illallistilaisuudet ovat aika levottomia ja entisajan tunnelma häviää. HK
Le Victoria ylitti odotukset, loistohotelli lapsiperheelle.Matka onnistui erittäin hyvin, ensi talveksi suunnittelemme uutta Mauritiuksen matkaa samaan hotelliin. KR
Hotellin ravintoloissa tarjottu ruoka ylitti kaikki odotuksemme! (kesä-10) AS
Hotellissa oli erittäin hyvä palvelu ja matka oli oikein onnistunut. All Inclusive toimi erittäin hyvin ja hotellissa muutenkin kaikki oli kohdallaan. (kesä -10) LL
Hotelli Le Victoria on upea. Rannat ja hotellialue ovat puhtaat,
siistit ja hyvinhoidetut ja henkilökunta erittäin palvelualtista ja ystävällistä. Häämatkahotelliksi se sopi hyvin, tosin joku olisi
saattanut häiriintyä lapsista. Kuulimme nimittäin eräältä
tarjoilijalta, että hotellin 500 asiakkaasta yli 120 oli lapsia. Tämä
näkyi lähinnä uima-altaalla, buffetravintolassa ja yleisissä tiloissa
(iltaisin). Rannalla sai olla jokseenkin rauhassa. Englannin kielellä
pärjää mainiosti.
All Inclusive-paketti osoittautui todella käteväksi; meidän ei
juurikaan tarvinnut paikan päällä rahaa enää käyttää. Ruoka
ravintoloissa oli erittäin hyvää, kalaruoat olivat todella hyviä ja
selkeästi laadukkaampia kuin liharuoat. Myös kasvissyöjälle löytyi
vaihtoehtoja (edellyttäen että syö mereneläviä). pj
Matka sujui oikein hyvin, olemme todella tyytyväisiä! Varmasti käytämme palveluitanne jatkossakin! Yksi vinkki, mikä ehdottomasti kannattaa sanoa muille Mauritiukselle menijöille (ainakin meidän hotelli), että mies varaa mukaan pitkiä housuja illallista varten. Mieheni ja minä olimme menossa rantalomalle, joten hänellä oli vain yhdet farkut mukana. Hotellin ravintolaan ei siis päässyt shortseilla ja läpsyköillä. Miehelleni tultiin sanomaan, että ole hyvä ja mene vaihtamaan pitkät housut. Se oli hieman outoa, mutta kulttuuristahan se johtuu.. Onneksi oli sentään nuo yhdet farkut mukana!
Muuten kaikki oli oikein hyvin! kiitos! jh
Hotelli Le Victoria oli oikein hyvä. Ruoka oli hyvää, vaikka
olikin seisova pöytä. Nyt ymmärtää, miksi siellä on "pakollinen"
puolihoito. Lähikylässä ei todellakaan ole yhtään kunnollista ruokapaikkaa.
Vuokrasimme pariksi päiväksi auton ja kiertelimme saarta. rauhallista,
mukavaa ja kaunista. Tuula
Kohde oli oikea paratiisi. Hotelli oli tosi sievästi sisustettu ja huoneet kalustettu ehkä hiukan afrikkalaisittain. Kaikki asiat huoneessa oli tosi kivasti ja sievästi laitettu. Palvelu oli uskomatonta,hotellin ravintoloissa,saunassa,kuntosalissa,vastaanotossa,siivojilla,baarikaapin täyttäjällä,ammeen korjaajalla,taksin kuljettajilla,siis kaikilla. Paikalliiset ihmiset olivat ystävällisiä,auttoivat meidät maastopyörillä oikeaan suuntaa kun menimme Grand Bayhin,saaren poihjoisosaan. Ruoka oli hotelissa uskomatonta,kaikki ruoka,jälkiruoat,pastat.leivät,siis kaikki tehtiin itse hotellissa. Aamupalalla monta kokkia teki sinulle ruokaa,ja tarjoilijat veivät lautaset pöytään,ei tapahdu ikinä Suomessa. Turvallista oli hotellialueella,siitä pitivät huolen lukuisat vartijat,jotka olivat sopivasti näkymättömissä,mutta sopiv asti esillä jos jotain olisi tarvittu tehdä. Katamariini purjehduksella oli kanssa tosi ystävällsiä miehistön jäseniä,ja pidettiin kyllä hyvää huolta. Kiva reissu ja suositteln lämpimästi. Se oli paikallisen Mauritoursin järjestämä ja homma pelas. Sitten Underseawalking oli kanssa aikamoinen kokemus. Siinä laitettiin kypärät päähän ja mentiin 5m syvyyteen valvojien kanssa, ja kaloja riitti omaksi tarpeiksi. Suosittelen. Ja sitten hotelli huoneessa jos vaihdetaan 4 krt päivässä uudet pyyhkeet,mitä se on? Minusta palvelua. Kaikkia tehtiin palveluun,viihtyvyyteen tms verrattavat asiat tehtiin ammattitaidolla,ei tuputtamalla,vaan siten että vieras tunsi itsensä tärkeäksi. Joka paikassa tuntui siltä että ihmiset olivat siellä sitä varten että vieras viihtyy,toden teolla. Turvallista oli myös,ei kertaakaan tullut sellaista oloa että,hei pitää vahtia tavaroitaan. Tuon loman jälkeen on hirvittävän vaikea lähteä lomalle esim Turkkiin tai Bulgariaan,kaikella kunnioituksella niitä maita kohtaan. Se ero on VALTAVA. Suosittelen kohdetta ehkä kuitenkin aikuisille pareille,en ehkä lapsiseurueille kuitenkaan.Kaikenkaikkiaan mahtava paikka. Seppo I
Hotelli oli erinomainen. All inclusive paketti oli hyva ottaa. Pekka R
Ensimmäisen luokan All inclusive-hotelli saaren eteläosassa, lähellä lentokenttää.
Palvelut:
Hotellissa 4 ravintolaa, baareja, kuntosali, sauna, uima-allas, lastenohjelmaa, kolme rantaa, tenniskenttiä, 9-reiän golfkenttä, PADI sukelluskeskus ja hyvät vesiurheilumahdollisuudet. Hotellissa on myös tarjolla Sports & Nature ohjelma, jonka puitteissa on mahdollista harrastaa mm. maastopyöräilyä, patikointia ja melontaa.
Ennakkovaraajanetu Matkustus aikana 9.1.-25.10.12 Kun varaus on vahvistettuna viimeistään 30 vrk ennen lähtöä hotelli myöntää 10% alennuksen majoitushinnasta/ huone. Edun voi yhdistää Hotelli-, Häämatka-ja Vuosihääpäivä tarjoukseen.
Hotellitarjous A) Aikana 24.4.-25.10.12 6 yötä 5 yön hinnalla, 10 yötä 8 yön hinnalla tai 14 yötä 10 yön hinnalla. B) Aikana 9.1.-20.3.12 7 yötä 6 yön hinnalla tai 13 yötä 11 yön hinnalla. Ilmaiset yöt ovat maksettujen öiden mukaisin aterioin. Tarjouksen voi yhdistää Ennakkovaraajanetu tarjoukseen.
Katso Häämatkatajous Häämatkat osiosta.
Vuosihääpäivätarjous Superior, deluxe ja senior suite huoneissa Aikana 9.1.-23.4.12 pari saa alennuksen 25 %/ henkilö majoituksesta All Inclusive. Vuosihääpäivätarjous on voimassa täysille 5 vuotis hääpäiville (5,10,15..), kopio vihkitodistuksesta on esitettävä ja oleskelu hotellissa tulee olla 3kk sisällä varsinaisesta juhlahääpäivästä. Tarjouksen voi yhdistää ainoastaan Ennakkovaraajanetu tarjoukseen.
Tuo järjestämäsi matka onnistui tosi hyvin ja hotelli oli hieno, palvelu pelasi ja vesiurheiluja pääsi kokeilemaan. Saatiin huone joka haluttiin. Paikka oli kuin paratiisi.
voimme molemmat suositella Shandrani hotellia kaikin puolin. Tyytyväiset matkaajat
Tuo järjestämäsi matka onnistui tosi hyvin ja hotelli oli hieno, palvelu pelasi ja vesiurheiluja pääsi kokeilemaan. Saatiin huone joka haluttiin. Paikka oli kuin paratiisi.
voimme molemmat suositella Shandrani hotellia kaikin puolin. Tyytyväiset matkaajat
Olimme hotellissa neljä yötä loman lopussa, ja tyytyväisiä valintaamme. Deluxe huone oli hieno, ravintolat tasokkaita, kuten itse all inclusive ohjelmakin. Ohjelmaan kuului hyviä viinejä ja jopa yksi hyvä shampanja. Kylpylä oli aika varattu, mutta kyllä sieltä ajan onnistui samaan. Lentokenttä on lyhyen ajomatkan päässä, ja kun maksoimme etukäteen huoneen myöhemmän luovutuksen saatiin vielä koko lähtöpäivä täysillä nauttia rantaelämästä. kta
Viehättävätunnelmainen turistiluokan rantahotelli Mauritiuksen luoteisrannikolla, n. 10 minuutin ajomatkan päässä Grand Bayn kylästä ja 1,5 tuntia lentokentältä. Robinson Crusoe tyyliä hakevassa hotellissa lomaa rohkaistaan viettämään ilman kenkiä. Hotellissa All Inclusive mahdollisuus.
Palvelut:
Palvelut: Hotellissa on 2 ravintolaa, 2 baaria, pikkukauppa, 2 uima-allasta, Seven Colours kylpylä, ”Timomo” lastenkerho, kuntoiluhuone, snorklaus-, sukellus- ja kajakkimelonta mahdollisuudet. Hotellin edessä olevan meriluonnonpuiston takia hotellilla ei ole moottoroitujavesiurheilumahdollisuuksia. Halukkaille järjestetään mahdollisuus esim. vesihiihtoon jossain toisessa hotellissa
Huoneet:
Huoneita 85; ilmastointi, hiustenkuivain, televisio, puhelin, minibaari, tallelokero ja terassi/parveke.
Hinta esim. 8vrk 1792€/hlö, lisävrk 79€/hlö
Air Mauritius 4.1.-21.4.
kaukomatka
yes
Hotellitarjous Aikana 4.1.-31.10.12 7 yötä 6 yön hinnalla tai 14 yötä 12 yön hinnalla. Ilmaiset yöt ovat samoin ruokailuin kuin maksetut yöt. Tarjoukseen voi yhdistää vain Ennakkovaraajanetu -tarjouksen.
Ennakkovaraajanetu Aikana 4.1.-31.10.12 Hotelli myöntää 10% alennuksen majoituksen osuudesta, kun varaus on vahvistettuna viimeistään 30 vrk ennen saapumista. Tarjouksen voi yhdistää muihin tarjouksiin, jollei toisin mainita.
Katso Häämatkapaketti Häämatkat osiosta.
Juhlahääpäivä -tarjous Aikana 4.1.-31.10.12 Hotelli myöntää alennuksen 12,5% majoitushinnasta kun oleskelu hotellissa on vähintään 5 peräkkäistä yötä ja tapahtuu 3 kk sisällä varsinaisesta juhlahääpäivästä (ennen tai jälkeen). Kopio vihkitodistuksesta esitettävä pyydettäessä. Tarjoukseen voi yhdistää Ennakkovaraajanetu -tarjouksen
Hotelli
oli todella ihana ja palvelu ravintolassa äärimmäisen ystävällistä,
vastaaottotiskillä ehkä vähän nihkeämpäää.
Säät olivat epävakaiset, mutta riittävän lämmintä kyllä! Meille oli
järjestetty hotellilla henkilökohtainen "lomasuunnit… HR
Hotelli
oli todella ihana ja palvelu ravintolassa äärimmäisen ystävällistä,
vastaaottotiskillä ehkä vähän nihkeämpäää.
Säät olivat epävakaiset, mutta riittävän lämmintä kyllä! Meille oli
järjestetty hotellilla henkilökohtainen "lomasuunnittelija", mutta
varasimme kuitenkin matkat henkilökohtaisen suunnittelijan
varoittelemalta "epäluotettavalta" myyjältä rannalta, mutta halusimme
mielummin tukea rahallisesti pienyrittäjiä kuin Mauritiuksen suurinta
matkanjärjestäjää. Näiden rantamyyjien vakuutuksista (siis niiden
puutteesta) varoiteltiin, mutta meillä oli kattavat henkilökohtaiset
matkavakuutukset. Ja kaikki heidän järjestämät matkat (delfiiniuinti,
katamaraaniristeily, syvänmerenkalastus) olivat erinomaisia, parasta
koko reissulla!
Vinkkejä:
-Taksin saa tingittyä samaan hintaan (80 € koko päiväksi klo 9-18) kuin
mitä vuokra-auto tulee bensoineen. Taksikuskit ovat myös loistavia
oppaita! Suosittelen siis taksia koska liikenne on vasemmanpuoleinen ja
kohtuullisen kaoottinen, tiet ovat kapeita ja kulkevat kaupunkien läpi,
missä opasteet huonoja tai lähes olemattomia...Jos eksyy, niin
paikalliset kyllä opastavat ystävällisesti!
-Epävakaisen sään vuoksi en suosittele matkustamista paikalliseen
talviaikaan. Merivesi oli kuitenkin riittävän lämmintä, samoin sää,
mutta täysin pilvettömiä/sateettomia päiviä ei ollut.
-Meidän hotellia voin suositella aivan ehdottomasti!!! Ruoka oli hyvää
ja joka ilta oli jotain ohjelmaa. Hotellin läheisyydessä ei ollut kyllä
yhtään mitään, joten klo 18 jälkeen (tulee pimeä) ei voinut juuri muuta
tehdä kuin olla hotellilla, ellei lähde taksilla kaupunkiin.
-Rahaa kannattaa vaihtaa lentokentällä, paljon parempi kurssi kuin
hotellissa.
-Paikallilset kehottivat olemaan varuillaan muualla kuin hotellin
läheisyydessä, meille ei kuitenkaan sattunut mitään ja kaikki olivat
ystävällisiä.
-Nähtävyyksistä: luonnosta pitäviä suosittelen ehdottomasti Black
Riverin luonnonpuistoon patikoimaan, mutta hyvä varustelu on
välttämätön! Itse patikoimme jyrkillä kivenlohkareilla
vuorenrinteillä vain pari kilometriä ja sadesäällä reitti on ainakin
meidän patikkaosuuden kohdalta hengenvaarallinen! Kunnon vaelluskengät,
sadekamppeet ja evästä mukaan! Myös Ile Aigrettesin saari
(luonnonsuojelukohde) oli mielenkiintoinen kokemus oppaan kanssa!
-Delfiiniuinti oli parasta, hyvällä säällä myös katamaraaniristeily
olisi ollut todella kiva, meille sattui sadepäivä. Katamaraanilla
menimme pohjoisosan saarelle ja aallokko oli valtava, varauduttava siis
suojaamaan kamera merivedeltä!!! Meidän katamaraanissa koko porukka
kastui läpimäräksi, kun aallokossa löi pärskeet niin kovin venettä
vasten...
-Itärannikon rannat olivat kovin myrskyisän oloisia (ja tyhjiä) ainakin
tähän aikaan vuodesta. Blue bayn alue näytti kyllä ihanalta.
-Kraaterijärvi ja 7-värin maa olivat pettymys, myös Grand Bassinin
hindutemppeli oli aika karu (ei siis mikään tunnelmallinen ja kaunis
paikka), mutta se oli kyllä ihan vierailemisen arvoinen paikka, jos
haluaa turistinähtävyyksissä käydä.
-Ruoka on hyvää, mitään vatsatauteja ei tullut, pari kertaa syötiin
hotellin ulkopuolella ja hintataso on suunnilleen suomen luokkaa. HR
Kuljetukset lentokentältä hotellille toimivat hienosti ja kuljettajat erinomaisen ystävälliset. Hotelli järjesti meille myös ihanan merkkipäiväillallisen meren rannalla - maksutta. Hotellissa mielestämme hyvä ruoka ja ihana, ystävällinen henkilökunta - emme voineet toisen paikalla olleen suomalaisparin kanssa ymmärtää hotellin nettikeskusteluissa saamaa negatiivista palautetta. Hotelli itsessään viihtyisä ja siisti, uimaranta oli hieman epämääräinen, mutta snorklausmahdollisuus hieno. Olemme suositelleen paikkaa jo monelle tutulle !! Saisipa vielä suurperhealennuksen (meitä on 6) niin menisimme uudelleen kook perheen voimin. RR
loistava paikka, juuri meidän tyyppinen hotelli. rento ja ihmiset uskomattoman palvelualttiita ja ystävällisiä sr
Matkakohteemme Mauritius oli täydellinen ja odotusten mukainen häämatkakohde. Hotellimme Veranda Pointe aux Biches oli siisti ja rauhallinen, ja hotellin henkilökunta oli todella ystävällistä ja palvelualtista. Hotellin tasoluokitus (***) voisi olla korkeampikin, tosin palveluja ei ollut saatavilla niin paljon kuin muissa alueen hotelleissa. Lämpötila Mauritiuksella oli syyskuun alussa noin +25C, mikä oli oikein sopiva. Koska matkamme ajoittui sesongin ulkopuolelle, oli hotellissa hyvin vähän asukkaita. Hotellin ravintoloissa, uima-altailla sekä rannalla oli siis reilusti tilaa ja siellä oli mahdollisuus nauttia hiljaisuudesta. Voimme lämpimästi suositella Mauritiusta ja Veranda-hotellia häämatkakohteeksi! Mauritiuksella liikenne sujuu hyvin hitaasti ja matkoihin kannattaa varata reilusti aikaa, vaikka etäisyydet eivät ole pitkiä (esim. 20 km matkaan kuluu noin 1 h). All inclusive -paketti kannattaa ottaa, sillä ruoka ja juoma ovat muutoin melko kalliita. Elina H
Esimerkkihinnasto, 7 vuorokautta, € / henkilö
Royal Palm Hotel, puolihoito (täysihoito)
Air Mauritius
2-hh Junior Suite
1.2.-31.3.2012
3.753
1.4.-23.4.2012
4.103
24.4.-14.7.2012
2.994
15.7.-15.8.2012
3.160
16.8.-30.9.2012
3.029
1.10.-25.10.2012
4.103
Lisävuorokausi / henkilö
2-hh Junior Suite
9.1.-31.1.2012
415
1.2.-31.3.2012
364
1.4.-23.4.2012
415
24.4.-30.9.2012
258
1.10.-25.10.2012
415
Paradis Hotel & Golf Club, puolihoito (täysihoito)
Air Mauritius
2-hh delux
2-hh deluxe beachfront
2-hh jnr suite beachfront
1.2.-31.3.2012
2.562
2.747
3.087
1.4.-23.4.2012
2.834
3.038
3.377
24.4.-14.7.2012
2.296
2.465
2.729
15.5.-14.7.2012
2.231
2.386
2.634
15.7.-31.7.2012
2.365
2.520
2.768
1.8.-15.8.2012
2.431
2.599
2.863
16.8.-30.9.2012
2.296
2.465
2.729
1.10.-25.10.2012
2.834
3.038
3.377
Lisävuorokausi / henkilö
2-hh delux
2-hh deluxe beachfront
2-hh jnr suite beachfront
1.2.-31.3.2012
179
206
254
1.4.-23.4.2012
218
247
296
24.4.-14.5.2012
141
165
203
15.5.-31.7.2012
132
154
189
1.8.-30.9.2012
141
165
203
1.10.-25.10.2012
218
247
296
Trou aux Biches, puolihoito (täysihoito)
Air Mauritius
2-hh jnr suite
2-hh beachfront pool suite
1.2.-31.3.2012
2.550
3.211
1.4.-23.4.2012
2.822
3.569
24.4.-14.5.2012
2.285
3.112
15.5.-14.7.2012
2.219
2.709
15.7.-31.7.2012
2.353
2.843
1.8.-15.8.2012
2.419
3.246
16.8.-30.9.2012
2.285
3.112
1.10.-25.10.2012
2.822
3.569
Lisävuorokausi / henkilö
2-hh jnr suite
2-hh beachfront pool suite
1.2.-31.3.2012
179
274
1.4.-23.4.2012
218
325
24.4.-14.5.2012
141
259
15.5.-31.7.2012
132
202
1.8.-30.9.2012
141
259
1.10.-25.10.2012
218
325
Belle Mare Plage, puolihoito
Air Mauritius
2-hh Prestige
2-hh Jnr suite seaview
7.1.-14.4.2012
2.622
2.836
15.4.-14.7.2012
2.046
2.194
15.7.-15.8.2012
2.180
2.328
16.8.-15.9.2012
2.046
2.194
16.9.-19.10.2012
2.206
2.470
20.10.-17.12.2012
2.363
2.626
Lisävuorokausi / henkilö
2-hh Prestige
2-hh Jnr suite seaview
7.1.-14.4.2012
189
220
15.4.-15.9.2012
107
128
16.9.-19.10.2012
130
168
20.10.-30.11.2012
210
250
1.12.-22.12.2012
152
190
23.12.2012-6.1.2013
-
-
7.1.-30.4.2013
189
220
Le Victoria, puolihoito (täysihoito)
Air Mauritius
2-hh Superior 1.krs
2-hh Deluxe
2-hh Junior suite
1.2.-31.3.2012
2.073
2.178
2.325
1.4.-23.4.2012
2.178
2.283
2.416
24.4.-14.7.2012
1.897
1.965
2.033
15.7.-15.8.2012
2.031
2.099
2.167
16.8.-30.9.2012
1.897
1.965
2.033
1.10.-25.10.2012
2.070
2.163
2.280
Lisävuorokausi / henkilö
2-hhSuperior 1.krs
2-hh Deluxe
2-hh Junior suite
1.2.-31.3.2012
116
131
152
1.4.-23.4.2012
131
146
165
24.4.-30.9.2012
91
101
110
1.10.-25.10.2012
116
129
146
Shandrani Hotel & Spa, All Inclusive
Air Mauritius
2-hh Superior
2-hh Sup Beachfront
2-hh Deluxe
1.2.-31.3.2012
2.454
2.522
2.565
1.4.-23.4.2012
2.571
2.633
2.695
24.4.-14.7.2012
2.232
2.294
2.355
15.7.-15.8.2012
2.366
2.428
2.489
16.8.-30.9.2012
2.232
2.294
2.355
1.10.-25.10.2012
2.571
2.633
2.695
Lisävuorokausi / henkilö
2-hh Superior
2-hh Sup Beachfront
2-hh Deluxe
1.2.-31.3.2012
173
183
189
1.4.-23.4.2012
190
199
207
24.4.-30.9.2012
141
150
159
1.10.-25.10.2012
190
199
207
Veranda Pointe aux Biches, puolihoito
Air Mauritius
2-hh standard
2-hh privilege
4.1.-21.4.2012
1.747
1.866
22.4.-14.7.2012
1.694
1.805
15.7.-15.8.2012
1.828
1.939
16.8.-10.10.2012
1.694
1.805
11.10.-31.10.2012
1.747
1.866
Lisävuorokausi / henkilö
2-hh standard
2-hh privilege
4.1.-21.4.2012
69
86
22.4.-10.10.2012
62
78
11.10.-31.10.2012
69
86
Häämatkanhintaan sisältyy
edestakaiset lennot Helsingistä keski-euroopan kautta Mauritiukselle valitulla lentoyhtiöllä
7 yön majoitus valitsemassasi hotellissa ja huonetyypissä
Royal Palm hotellissa puolihoito (aamiainen ja illallinen, ei juomia) sekä häämatkaetuina ilmaiset lounaat oleskelun ajan, pullo shamppanjaa ja hedelmiä huoneessa tulopäivänä, yksi kylpylähoito pariskunnalle, ja lahjavouher hotellin lahjatavarakauppaan josta voi valita määritellystä valikoimasta kylpytakit.
Paradis Hotel Golf & Spa hotellissa puolihoito (aamiainen ja illallinen, ei juomia) sekä häämatkaetuina ilmaiset lounaat oleskelun ajan, pullo shamppanjaa ja hedelmiä huoneessa tulopäivänä, yksi kylpylähoito pariskunnalle, ja lahjavouher hotellin lahjatavarakauppaan josta voi valita määritellystä valikoimasta yhden sarongin ja yhden T-paidan.
Trou aux Biches hotellissa puolihoito (aamiainen ja illallinen, ei juomia) sekä häämatkaetuina ilmaiset lounaat oleskelun ajan, pullo shamppanjaa ja hedelmiä huoneessa tulopäivänä, yksi kylpylähoito pariskunnalle, ja lahjavouher hotellin lahjatavarakauppaan josta voi valita määritellystä valikoimasta yhden sarongin ja yhden T-paidan.
Bellemare Plage hotellissa puolihoito (aamiainen ja illallinen, ei juomia), sekä kukkia ja viinipullo huoneeseessa tulopäivänä, yksi merenherkku kynttiläillallinen kahdelle ja hotellin yllätyslahja
Le Victoria hotellissa puolihoito (aamiainen ja illallinen, ei juomia), sekä pieni pullo shampanjaan ja hedelmiä huoneessa tulopäivänä, lahjavoucher hotellin lahjatavarakauppaan jossa voi valita määritellystä valikoimasta yhden sarongin ja yhden T-paidan. Lisäksi jokoilmaiset lounaat oleskelun ajan tai 50% alennus All Inclusive paketista, jonka normaalihinta on 48 €/hlö/vrk, alennuksen kanssa 24 €/hlö/vrk. All Inclusive on käytössä koko hotellissa oleskeluajan saapumisesta pois lähtöön.
Shandrani Hotel & Spa hotellissa All Inclusive - ala carte ruokailut (aamiainen, lounas, illallinen, välipaloja), baareista ja ravintoloista virvoistusjuomia, vettä, shampanjaa laseittain (klo 18.00 alkaen), tasokkaita kansainvälisiä viinejä ja alkoholijuomia laseittain, minibaarista virvoitusjuomia, vettä, olutta, puna- ja valkoviiniä, aktiviteetteja mm. kuntosali, jumppaa, vesihiihtoa, golfia 9 reikäisellä kentällä ja yksi määritelty 45 minuutin hieronta (edellytyksenä vähintään 4 peräkkäistä yötä hotellissa) sekä pieni pullo shampanjaa ja hedelmiä huoneessa tulopäivänä, ja lahjavoucherin hotellin lahjatavarakauppaan jossa voi valita määritellystä valikoimasta yhden sarongin ja yhden T-paidan.
Veranda Pointe aux Biches hotellissa puolihoito (aamiainen ja illallinen, ei juomia) sekä hedelmälautanen ja kukkia huoneessa tulopäivänä sekä yksi romanttinen illallinen Sandy Lane ravintolassa (määritelty ateriakokonaisuus, ei sisällä mitään juomia)
HUOMIOITAVAA!
Häämatkahinnan edellytyksenä on, että vihkimisestä on aikaa alle 9 kk, paitsi Veranda Pointe aux Biches hotellissa alle 12 kk, hotelliin saavuttaessa. Hääpäivä on ilmoitettava varausta tehtäessä ja kopio vihkitodistuksesta on esitettävä pyydettäessä vastaanotossa sisäänkirjautumisen yhteydessä.
Mahdollinen ennakkovaraajanetu huomioidaan varausvaiheessa. Varaukset vähintään 30 vrk ennen lähtöä.
Tarjoukset
Royal Palm Hotel, Paradis Hotel & Golf Club, Trou aux Biches, Le Victoria, Shandari Hotel;Ennakkovaraajanetu aikana 9.1.-25.10.12 Hotelli myöntää 10% alennuksen majoituksen osuudesta, kun varaus on vahvistettuna viimeistään 30 vrk ennen saapumista.
Veranda Pointe aux Biches;Ennakkovaraajanetu aikana 4.1.-31.10.12 Hotelli myöntää 10% alennuksen majoituksen osuudesta, kun varaus on vahvistettuna viimeistään 30 vrk ennen saapumista.
Lisämaksusta
Veranda Pointe aux Biches hotellissa lisämaksusta rajoitettu All Inclusive eli "All-add-In" paketti 31.10.11 asti 38 €/ henkilö/ vuorokausi ja 1.11.11 alkaen 28 €/henkilö / vuorokausi. Paketti sisältää; aamiainen, lounas ja illallinen hotellin pääravintolassa, iltapäivä tee/kahvi & pannukakut, baarista klo 11.00-23.00 välisenä aikana virvoitusjuomia, mehuja, mineraalivettä, paikallista olutta, valikoima koktaileja ja paikallisia väkeviä alkoholijuomia sekä rajoitetusta valikoimasta viinejä laseittain, minibaarista virvoitusjuomia, paikallisia mehuja ja oluita sekä vettä, halutessa mukaan picnic lounas hotellista päiväksi poistuville, valikoima maa- ja vesiurheilulajeja.
Lisätietoja
Mikäli lentoyhtiöitten edullisin hintaluokka on täynnä, pystymme usein tarjoamaan matkaa kalliimmassa hintaluokassa tai toisilla yhtiöillä
Hotellihuoneen saa kansainvälisenkäytännön mukaan käyttöön klo 14.00/15.00 alkaen, tulopäivänä ja se luovutetaan klo 11.00/12.00 mennessä lähtöpäivänä. Lisämaksusta ja etukäteen tilaamalla on useimmiten mahdollista saada huone käyttöön aikaisemmin/ pitää käytössä myöhempään.
Matkan lopulliseen hintaan vaikuttavat kulloinkin voimassa olevat mahdolliset polttoainekorotukset, valuuttakurssimuutokset ja kohonneet julkiset maksut
Palvelumaksu 19 € / varaus
Paikkoja rajoitetusti
Lisätietoja:
Helpoiten matkalle: Klikkaa tämän sivun Varaa tai tiedustele -nappia. Täytä sitten lomakkeeseen yhteystietosi. Otamme sinuun yhteyttä ensi tilassa.
Asiakasarvioinnit
» Kirjoita oma kommenttisi