![]() Praha, kävelyjä satukirjan sivuillaPäivän hintaanesim. 3 vrk 389 €
Suositushotellimme
TarjouksiaPraha - KaupunkilomaPraha on niin kaunis, että siellä tulee suorastaan epätodellinen olo – kuin kulkisi satukirjan sivuilla! Prahaa koristavat sadat barokki- ja goottilaistornit, jugendjulkisivut ja romanttiset sillat. Praha on noussut suosikkikaupungiksi, jonne taiteilijat, boheemit ja nuoret kaikkialta maailmasta ovat suunnanneet suurin odotuksin. Eikä Praha ole pettänyt odotuksia. Kultainen kaupunki on paitsi säilyttänyt vuosisataisen charminsa myös puhjennut kukkaan taiteen, muotoilun ja kaikkinaisen kulttuurin aloilla. Prahalla on toki mistä ammentaa. Mantereen monet sodat ovat vuosisatojen kuluessa säästäneet Prahan. Niinpä kaupunki voi ylpeillä keskiaikaisilla kujilla, renesanssiportaaleilla, barokkipalatseilla, rokokooteattereilla ja mustaa pitsiä jäljittelevillä Belle Epoque-parvekkeilla. Viehättäviä nähtävyyksiä ovat Prahan linna, Pyhän Vituksen katedraali, Kaarlen silta, vanha juutalainen hautausmaa sekä vanha kaupunki. Moldau-joki jakaa Prahan kahteen osaan. Oikean puolen kukkulaa hallitsee Prahan linna ja suojeluspyhimyksen Vituksen katedraali. Joen yli rakensi keisari Kaarle muhkean siltansa, jota pitkin kuljetaan Novoe Mestoon – uudelle puolelle. Ei se tosin ihan uuden uutukainen ole, vaan peräisin 1300-luvulta. Pikkukujia pitkin matkailija pujottelee kauneudestaan kuululle Vanhan kaupungin torille ihailemaan Franz Kafkan kotitaloa ja kellotornia. Kivenheiton päästä löytyy Vaclavski Namesti – Prahan keskustori, minne kaupunkilaiset kerääntyvät niin vastaan ottamaan Uutta Vuotta kuin kertomaan mielipiteitään vallanpitäjistä. Vaclavski Namestin yläpuolisista jugend-kortteleista löytyy Kunnon sotamies Svejkin kuuluisa oluttupa – Pikari. Tsekki on tunnettu hyvästä oluestaan ja Praha mutkattomista oluttuvistaan, tunnelmallisista kellariravintoloistaan ja wieniläistyylistä kahviloistaan. Trendikkäitä ravintoloita ja gourmet-keittiötä on viime vuosina avattu joka puolelle kaupunkia. Kulttuurin nälkäisille Praha tarjoaa valtavan valikoiman teatteri-, ooppera-, operetti- ja konserttitarjontaa. Kulttuurinälkäinen nauttii Mustan teatterin, Laterna Magikan, ja oopperan näytöksistä. Eikä jazz-klubeja pidä missään tapauksessa väheksyä. Redutassa Bill Clintonkin on käynyt jammailemassa. Ilta on Prahassa aina nuori. Discoja ja baareja sekä mitä moninaisimpia klubeja riittää joka makuun. Illanviettoa varten on myös gourmet-ravintoloita, coctail-baareja ja trenkikkäitä kahviloita. Prahasta suuntaat kätevästi Cesky Kromloviin, joka tarjoaa romanttiset puitteet keskiaikaisine, rokokoo- ja barokkityylisine rakennuksineen, sokkeloisine kujineen ja joen varrella sijaitsevine terassiravintoloineen. Kylpylänautintoja löytyy Krušné hory-vuoristossa sijaitsevasta Karlovy Varysta. Kylpylä on kuuluisa sadoista kuumista parantavista mineraalilähteistään, joista tunnetuin - Vrídlo - pulppuaa 73-asteisena noin 3000 metrin syvyyteen. Praha ei petä koskaan
|
![]() |
Lyhyt lento, kompaktit ja vaivan arvoiset nähtävyydet, alhaiset hinnat ja erinomainen tsekkiolut ovat hyviä syitä lähteä Prahaan ainakin pitkäksi viikonlopuksi - ensimmäistä tai vaikka kuinka monennetta kertaa. Vierailla voi kaikkina vuodenaikoina: talvella on kaunista ja rauhallista, kesällä vihreää, vehreää ja taatusti tarpeeksi säpinää. Kevät ja syksy taas tapansa mukaan tarjoavat parhaimmillaan kivan varaslähdön tai jatkon kesälle.
|
|
|
Sadepäivät |
|
|
Päivän ylin lämpötila (keskimäärin) |
Tammi 7 +0 |
Helmi 6 +3 |
Maalis 6 +8 |
Huhti 7 +13 |
Touko 10 +18 |
Kesä 10 +21 |
Heinä 9 +23 |
Elo 9 +23 |
Syys 7 +19 |
Loka 6 +13 |
Marras 7 +6 |
Joulu 9 +2 |
Muiden kävijöiden kokemuksia
Praha
eh