Sulje

Lähtö- ja paluupäivä

Lähtöpäivä
Paluupäivä

Matkustajat ja hotellihuoneet

Hotellihuoneita
  Aikuiset Lapset
Huone 1
Huone 2
Huone 3

Kampanjakoodi

Huom! Lähtö- ja paluupäivän on oltava välillä
Sulje

Lima - kommentit

Annettuja ääniä: 0 Yleisarvosana:

Perun matka (helmik.-11)

Alice
Matkasta:
- kaiken kaikkiaan oikein onnistunut matka, mielenkiintoista ja antoisaa
joka suhteessa, vastasi odotuksia
- ei sairauksia pientä mahavaivaa lukuunottamatta, vuoristotautia vastaan
meillä oli omat lääkkeet mukana
- kaikki järjestelyt toimi moitteettomasti, aina oltiin paikalla kun piti ja
kuljetukset toimi (tosin automatka Limasta Paracasiin oli hankala muista
syistä, 5 tuntia matkattiin 250 km kun moottoritie oli suljettu pohjoisesta
etelään tulevalta liikenteeltä. Oli sunnuntai iltapäivä ja miljoonia ihmisiä
oli viettänyt sunnuntaita rannikolla, kaikki pyrki samaan aikaan Limaan ja
niinpä kätevästi viranomaiset oli sulkenut
koko Pan American highwayn ja liikenne ohjattiin pikkuteitä. Tuli nähtyä
myös slummeja siis.
- oppaat asiallisia ja ystävällisiä kuten ihmiset muutenkin siellä
- hotellitaso oli melkein liian hyvä Blinkar ja Cuscossa viiden tähden
hotellissa oli melkein liikaa kumartavia miehiä joka nurkassa,
mutta ei siis valittamista, vähempikin olisi kelvannut.
Yksi asia kummastutti kuljetuksia ajatellen, nythän me tultiin Limasta
Cuscoon, sieltä Inkojen pyhään laaksoon (jossa yksi yöpyminen), sitten
takaisin Cuscoon ja sen jälkeen samaa tietä Machu Piccuun, tuntui
edestakaisin menemiseltä. Miksi näin? Olisi voitu ihan hyvin hoitaa Machu
Pichu samantien kun siellä lähellä kerran oltiin. Tähän on varmaan joku syy
mutta en tiedä mikä? Vai johtuuko se siitä että halutaan totutella ihmisiä
vuoristoilmaan vähitellen? Eipä tuo haitannut, ihmeteltiin vaan...
Kiitos kaikista järjestelyistä ja ystävällisestä palvelusta.


Kaleva Travel: selvitys edestakaisin ajoon on juuri tuo ilmanalaan tottuminen.

Cusco on matkan korkein paikka ja kun sinne lennetään merenpinnan tasolta
Limasta on todennäköisyys huonovointisuuteen suurin juuri tällöin. Matkaa
jatketaan saman tien Pyhään laaksoon, joka on matalammalla.

Paluu Cuscoon Pyhän laakson jälkeen, ennen Machu Picchulle menoa auttaa
jälleen korkeaan ilmanalaan totuttelussa, ja lisäsyynä usein se,
että Machu Picchu on useimmille matkan kohokohta ja se halutaan jättää
loppuhuipennukseksi, kun ensin on tutustuttu Inkojen kädenjälkeen muissa
kohteissa.

Peru - Cusco ja Inca Trail

Eila
Matka oli aivan loistava ja järjestelyt uskomattoman hienosti hoidettu. Saavuimme Limaan paikallista aikaa
klo 16.30 ja olin varannut majoituksen Costa Del Sol hotellista lentokentältä. Hotelli
on aivan terminaalia vastapäätä n. 20 m päässä. Suosittelen Cuscoon menijöille kunnon yöunia ja aamulla on levänneenä
mukava jatkaa. Myös vuoristoilmaan sopeutuminen sujuu paremmin.
Ohjelma meni heti saavuttuamme Cuscoon uusiksi, sillä tuloamme seuraavana päivänä alkoi kahden päivän lakko.
Siispä seuraavalle päivälle suunnitellun ”City tour + Ruins” -retki toteutuikin välittömästi saapumisemme jälkeen.
Hienosti toimittu. Mikä TUURI meillä oli, että lakko loppui aamuna jolloin lähdimme Inca Trailille. Kuulemamme mukaan
moni turisti lähti pettyneenä kotiin, koska heidän vaelluksensa jouduttiin lakon vuoksi peruuttamaan.

Saimme kaikki jonkinlaisia vuoristotaudin oireita n. 5 h saapumisemme jälkeen, mutta meillä oli hyvin aikaa
totutella ohueen ilmaan ennen kuin löimme rinkat selkäät ja suuntasimme Andeille.
Sama opas Hector hoiti kaikki ohjelmassa olevat retket sekä lähti myös Inca Trailille oppaaksemme. Meillä oli onni myötä tässäkin, sillä en ole urani aikana tavannut yhtä asiansa osaavaa,
tehtävälleen omistautunutta ja jämptiä opasta. Hector piti meille ennen vaellusta tapaamisen, jossa kertasi vielä
mitä otamme matkaan mukaan, mitä ei tarvita ja pääpiirteittäin mitä odotettavissa on.
Kaikki järjestelyt Inca Trailin aikana olivat aivan loistavat: kantajat ystävällisiä ja avuliaita,
erinomainen kokki, varusteet ( teltta, makuupussit ym.) huippuluokkaa. Jopa ruuat oli suunnitellut ravintoterapeutti ottaen huomioon
jokaisen päivän erilaiset rasitukset ja kulutukset.

Yllätys oli, että vain me neljä muodostimme ryhmän. Tästä johtuen, sekä Hectorin ammattitaidosta, saimme upean tietopaketin
linnuista, muista vuoriston eläimistä, kasveista, kukista ym. Matka oli aikas rankka, mutta hetkeäkään ei ajateltu
paluuta kesken takaisin. Sellaisiakin oli ja meitä nuorempia… Opas osasi nuoresta iästään 27 v. huolimatta ottaa huomioon
ryhmämme ikäeron haasteet ja rytmittää etenemisen ja paussit tarinoineen hienosti.

Korkeanpaikakammoiselle pahin paikka oli Aurinkoportti ja sieltä matkan alku kohti Machupicchua. Siitä oli vaan
pakko selvitä, kun takaisin ei ollut paluuta eikä sinnekään voinut jäädä…

Hotel Picoaga oli oikein hyvä hotelli; rauhallinen, siisti ja tarjosivat monipuolisen aamiaisen. Saimme Inca Traililta palattuamme parempitasoiset Colonial huoneet, jotka tuntuivat luksukselta 4 pvn hikisen urakan jälkeen.

Lensimme Cuscosta Liman ja Caracasin kautta Curacaolle. Vaihtoaika oli Caracasissa tosi lyhyt. Koska Cusco-Caracas ja jatkolippu Curacaoon oli eri lipuilla jouduimme ottamaan matkalaukut Caracasissa ulos.
Vaihtoaika oli jo ennestään lyhyt ja matkalaukkujen kanssa pelaaminen veisi vielä lisää aikaa. Nathaly ehdotti, että hän
järjestää kohtuullista korvausta vastaan meille avustajan Caracasin kentälle. Ensin mietimme, että kyllähän me
nyt osataan ja pärjätään, mutta onneksi päädyimme avustajaan. Ilman hänen apuaan olisimme taatusti jääneet koneesta
ja joutuneet maksamaan lahjuksia niin poliiseille kuin lähtöselvitystiskille; meno oli aivan kamalaa.

Kaiken kaikkiaan Peru oli meille jokaiselle positiivinen kokemus ja yllätys miten hyvä palvelu kaikkialla oli ja
miten ystävällisiä ihmiset ovat. Myös täsmällisyys ja asioiden hoito oli aivan uskomatonta. Voin sanoa kaikkien puolesta, että
jokaiselta jäi pala sydämestä Cuscoon ja Andeille.

Kohde - muiden kävijöiden kuvia» Lähetä oma kuvasi

Näytä kaikki