Kaleva Travel juhli 75 vuotista taipalettaan 29.4.2010. Syntymäpäivien kunniaksi Kaleva Travel lanseerasi matka-aiheisen kilpailun, jonka voittajaksi arvottiin Pirjo Kannisto. Pirjo voitti unelmamatkan Etelä-Afrikkaan.

Tällä hetkellä Pirjo on voittamallaan matkalla ja raportoi meille matkakokemuksia suoraan paikan päältä. CWT Kaleva Travelin internet-sivuilta voit seurata matkan kulkua ja kuulla tuoreimmat kuulumiset Etelä-Afrikasta.

KUVIA MATKAN VARRELTA

Pirjo Hyväntoivonniemellä

 
Afrikan kuningatar

 
Leijonan katse 

 
Koralleja Two Oceans -akvaariossa

 
Atlantin tyrskyjä Kapkaupungissa

 
Pingviinejä Kapkaupungin niemimaalla

VIIMEINEN MATKARAPORTTI, OSA 7

Nurinkurista ja muuta outoa

Etelä-Afrikassa moni asia näyttää menevän eri tavalla kuin meillä. Auringon kierto hämää eniten:  kun se kulkee pohjoisen kautta, näennäisesti se kulkee väärään suuntaan eli vastapäivään! Samoin kuu kasvaa ja pienenee väärin päin eli vasemmalta oikealle. Väitetään myös, että kun ammeesta nostaa tulpan, niin vesipyörre syntyy toisin päin kuin meillä. Ja entäs sitten baobab-puut (joita kasvaa pohjoisessa, lähempänä päiväntasaajaa), jotka näyttävät kasvavan juuret ylöspäin! Autoissa ratti on ”väärällä” puolella, koska liikenne on vasemmanpuoleista.

Aikakäsitys on aivan eri kuin meillä länsimaisilla. ”Aivan kohta” saattaa kuulemma tarkoittaa muutamaa minuuttia tai kolmea viikkoa. Joskus kuulee sanottavan ”now now”, joka kai tarkoittaa oikeasti kohta. Täällä sanotaankin, että länsimaisilla on kellot, mutta afrikkalaisilla on aikaa.

Lihaa syödään runsaasti, onhan täällä aina ollut riistaa tarjolla. Saatavana on meille outoja makuja, kuten strutsia, kudua, puhvelia, seepraa, krokotiilia... Hiukan minua säälittää näiden kauniiden eläinten päätyminen ihmisten vatsaan, mutta kai sitä on täällä tehty aina. Monessa paikassa myydään biltongia eli sitkeää, kuivattua lihaa. Se on jäänne niiltä ajoilta, jolloin britit valloittivat Kapmaan ja siellä asuneet hollantilaisten jälkeläiset eli buurit vaelsivat uusille asuinalueille kauas koilliseen. Matka härkävankkureilla kesti viikkokausia. Kun syödäkin piti, metsästettiin villieläimiä, joiden lihaa kuivattiin pieninä paloina ja syötiin matkan varrella. Nyt sitä syödään muuten vaan. Oudointa ruokaa ovat kuitenkin kuivatut madot, mutta niitä en suostu maistamaankaan.

Afrikan lumo

Salaperäinen ja kiehtova Afrikka jää taakse, kun kotiinpaluu koittaa, mutta se säilyy mielessä kuin kaunis uni. Pyrähdys keskelle aurinkoista kesää suoraan Suomen talvesta on ollut todellinen piristysruiske. Mieleen nousevat usein kauniit ja värikylläiset muistikuvat valtamerten tyrskyistä, lentävästä hiekasta, viheriöivästä savannista, punaisesta maasta, leijonan katseesta, kirahvin ylväästä kävelystä ja – hymyilevistä tummista kasvoista! Korvissa soi rytmikäs musiikki, oudot laulut ja linnun liverrys, iho muistaa auringon lämpimän kosketuksen, mutta myös rajun tuulen, ja suussa maistuvat vielä makeat hedelmät. Moni on joutunut Afrikan lumoihin ja monen elämän se on muuttanut kokonaan. Minäkin palaan kotiin sen pauloissa ja onnellisena siitä, että olen taas tätä kokemusta rikkaampi.

Pirjo Kannisto

OSA 6.

Lisää yllätyksiä ja elämyksiä safarilla

Safarioppaamme kolkuttaa ovelle aamuviideltä. On aika lähteä aamusafarille. Päätalolla meitä odottaa tee- ja kahvitarjoilu. Kun autoporukkamme on koossa, lähdemme liikkeelle aamuhämärässä. Savanni heräilee ja eksoottiset linnut livertävät ja kutsuvat toisiaan. Aika pian ilmestyy eteemme kaksi toisiaan tönivää nuorta norsu-urosta. Vähän matkan päässä ruokailee kaikessa rauhassa kaksi naarasnorsua ja yksi poikanen. Urokset jatkavat toistensa tökkimistä syöksyhampaillaan, mutta onneksi touhu vaikuttaa pikemminkin uhoamiselta kuin veriseltä taistelulta. Kun ne väistyvät syrjään, jatkamme matkaa. 

Ajamme alueelle, jossa tiedetään liikkuvan leopardeja. Pienen etsiskelyn jälkeen oppaamme osoittaa ruohikkoon. Ensin en huomaa mitään erityistä, mutta sitten erotan täpliä ruohikosta. Hetken päästä leopardi nousee pystyyn ja yllätykseksemme sitä seuraa kaksi pentua. Kumma kyllä ne eivät kiinnitä meihin mitään huomiota, vaan liikkuvat ympärillämme kaikessa rauhassa. Kamerat räpsähtelevät, kun haukomme henkeämme ihastuksesta. Saamme todella hienoja kuvia näistä savannin vaikeimmin löydettävistä ja ehkä kaikkein kauneimmista eläimistä.

Kierroksen puolivälissä pysähdymme taas nauttimaan kuumia juotavia. Kahviimme kaadetaan myös mietoa Amarula-likööriä. Se on valmistettu marulapuun hedelmistä, jotka ovat erityisesti elefanttien herkkua. Kun hedelmät ovat ylikypsiä, niihin muodostuu alkoholia ja elefantit humaltuvat niillä herkuteltuaan. Me kuitenkin humallumme vain mahtavasta ympäristöstämme ja kokemuksistamme.

Kiertelemme vielä katsellen maisemia ja muita eläimiä, kunnes ajamme puiden reunustamalle aukiolle. Koemme suurimman yllätyksen, kun taikaiskusta eteemme ilmaantuu rivi tuoleja, pitkä pöytä täynnä kaikenlaisia herkkuja ja pesuvati lämpimine vesineen. Ketään ei näy paikalla, joten näky on kuin unta.  Oppaamme tarjoavat meille kuohuviiniä, jota nautimme sillä aikaa, kun he valmistavat makkaroita, pekonia, munakasta ja herkkusieniä. Yksinäinen apina yrittää päästä käsiksi herkkuihimme, mutta se karkotetaan puuhun, jossa se odottaa kärsivällisesti sopivaa hetkeä. Nautimme kaikessa rauhassa runsaasta aamiaisesta ja kertaamme aamun kokemuksia.

Keskipäiväksi olen varannut hieronnan. Rehevä musta nainen käsittelee selkääni ja harteitani voimakkain ottein ja löytää kaikki kipeimmät kohdat. Rauhallinen taustamusiikki ja hierojan hyräily rentouttavat kuitenkin sieluni ja ruumiini, ja nousen hierontapöydältä kuin uutena ihmisenä. Hieronnan jälkeen pulahdan uima-altaaseen ja sieltä avautuvaa aurinkoista maisemaa silmäillessäni mietin, pääsenköhän koskaan tämän lähemmäksi paratiisia maan päällä.

OSA 5.

Safaria kaikilla herkuilla

Saavumme pienelle Nelspruitin kentälle, josta meidät noudetaan parin tunnin ajomatkan päässä olevalle Kirkman's Kampille eli eräälle monista safarileireistä Krugerin kansallispuiston kupeeseen. Leiri on tosin liian vaatimaton sana kuvaamaan paikkaa, joka on alkuaan ollut englantilaisen Kirkmanin perheen asuintalo keskellä savannia, mutta joka nyt on muutettu ylelliseksi ”lodgeksi”. Henkilökunta tulee heti esittäytymään, meille tuodaan pieniä pyyhkeitä karistaaksemme matkan pölyt. Sitten saamme virkistävää kotitekoista limonadia ja meille esitellään koko alue. Uima-altaalta on mahtavat näkymät alas joelle ja savannille. Pihalla pienet apinat telmivät puissa. Huoneemme on kauniisti sisustettu ja tilava, ja sen edustalla on pieni terassi. Koko alue on rakennettu ja sisustettu vanhaan siirtomaatyyliin ja se on sekoitus mukavuutta, ylellisyyttä, kodikkuutta ja villiä luontoa.

Lounas odottaa jo päätalon terassilla. Saamme kylmää keittoa, salaatteja, juustoa, hedelmiä ja itsetehtyä leipää. Ehdimme vähän huilata ja tehdä pienen kierroksen alueella, kunnes on aika kerääntyä iltapäiväteelle ja tutustua ”rangeriimme” eli safarioppaaseemme. Samaan maastoautoon kanssamme tulee samana päivänä saapunut englantilas-singaporelainen sekä ruotsalainen pariskunta.

Liikkeelle lähtiessämme olen niin innoissani, etten ole pysyä nahoissani. Ruotsalaiset ovat lintuharrastajia, joten aluksi katselemme erityisesti lintuja, jotka täällä ovat paljon värikkäämpiä kuin meillä. Auto pomppii kuoppaiselle tiellä, mutta kuljettaja-oppaamme selviää pahimmistakin paikoista. Auton nokassa keikkuu korkealla istuimella eläintenjäljittäjä, joka oppaan kanssa tarkkailee ympäristöä ja erityisesti maassa olevia jälkiä. Lintujen jälkeen opas suuntaa seudulle, jossa aiemmin on nähty leijonaemo pentuineen. Pienen kiertelyn jälkeen löydämmekin kolme pentua makailemassa kaikessa rauhassa puun alla. Emo on ilmeisesti lähtenyt metsästysretklle ja joutunut jättämään pennut yksin, koska toisen lauman leijonat ovat tappaneet reviirillä ennen asuneet kaksi muuta leijonanaarasta. Oppaan mukaan näiden pentujen selviäminen aikuisiksi on aika epävarmaa, koska toinen lauma todennäköisesti yrittää tappaa nekin vallatakseen reviirin. Me kaikki esitämme ääneen toivomuksen, että pennut kuitenkin välttäisivät julman kohtalon.

Näemme vielä kirahveja, impala-antilooppeja, kudun ja pari puhvelia ennen kuin pysähdymme pienelle aukealle. Oppaamme vetelevät autosta laatikoita ja suureksi yllätykseksemme pystyttävät paikalle puskabaarin, jossa on tarjolla vaikka mitä juomia. Meille tyrkytetään - kai englantilaistyynlii - gin-tonicia ja minäkin otan sellaisen. On lähes auringonlaskun aika ja monilla siirtomaavallan jälkeläisillä on edelleenkin tapana nauttia tähän aikaan ”sundownereita”. Täällä keskellä luontoa ne tuntuvat itse asiassa ylellisemmiltä kuin oikean baaritiskin äärellä. Kun lähdemme paluumatkalle, pimeä on jo ehtinyt laskeutua ja lämmin tuuli leyhyttelee meitä hiostavan päivän jälkeen.

Ehdimme käydä pikaisessa suihkussa ennen kuin on taas aika kokoontua päätalon baariin. Täällä drinkkien äärellä on hauska tutustua myös muihin vieraisiin, joista suurin osa on englanninkielisistä maista. Rupateltuamme aikamme kaikkien kanssa meidät johdatetaan bomaan, joka alun perin on ollut aidattu karjasuoja, mutta jonne nyt on katettuja pitkiä pöytiä.

Keskellä on avotuli ja ovensuussa valmistetaan ruokiamme. Istuudumme ”autokunnittain” öljylampuin valaistuihin pöytiin oppaamme isännöidessä pöytää. Meille tuodaan ensin alkukeittoa, jonka jälkeen noudamme itse pääruoat: erilaista lihaa, salaatteja, vihanneksia ja riisiä. Kaikki maittaa, vaikka vatsa täyttyy nopeasti. Kun olemme syöneet, saamme vielä laulu- ja tanssiesityksen. Päivä on ollut niin täynnä elämyksiä, että yöpuulle mennessä uni tulee nopeasti, vaikka odotan jo innolla aamua (ja varhaista herätystä).

OSA 4.

Paluu ihmiskunnan kehtoon

Ihmiskunnan kehdoksi (Cradle of Humankind) nimetty paikka sijaitsee noin tunnin ajomatkan päässä Pretoriasta ja se on yksi Unescon maailmanperintökohteita. Kun saavumme Maropengiin, joka on yksi tämän laajan alueen keskuksia, opas toivottaa meidät tervetulleiksi ”kotiin”. Hän kertoo, että Maropeng tarkoittaa täällä puhutulla setswanan kielelle alkuperäispaikkaan paluuta, koska alkuihmiset ovat eläneet täällä yli 3 miljoonaa vuotta.

Meidät johdatetaan hautakummun muotoon rakennettuun tietokeskukseen. Siellä näemme aikajanalla, miten lyhyt ihmiskunnan niin pitkältä vaikuttava historia todella on. Maapallo syntyi 4,6 miljardia vuotta sitten, elämä maapallolla 3,8 miljardia vuotta sitten, alkuihmiset ehkä 7 miljoonaa vuotta sitten ja Homo sapiens vain 200 000 vuotta sitten. Maailman vanhimmat fossiilit on löydetty Afrikasta ja muutkin tutkimukset viittaavat vahvasti siihen, että meillä kaikilla on yhteinen afrikkalainen alkuperä, vaikkakaan ihmiskunta ei kehittynyt apinoista, kuten joskus väitetään. Ensimmäisiä alkuihmisiä siirtyi Aasiaan ja Eurooppaan jo pari miljoonaa vuotta sitten, mutta ensimmäiset varsinaiset ihmiset tulivat noin 100 000 vuotta sitten syrjäyttäen vähitellen alkuihmiset.

Mikä meistä sitten tekee ihmisiä? Senkin opimme täällä: liikumme kahdella jalalla, osaamme tehdä työkaluja ja hallita tulta, aivomme ovat kasvaneet, leukamme on muuttunut ruokavalion myötä, olemme kehittäneet kielen, meillä on järjestäytynyt yhteiskunta ja ennen kaikkea olemme luovia. Lopuksi meille heitetään kuitenkin kysymys: Mikä on tulevaisuutemme, tuhoammeko itse itsemme?

Pääsemme myös maanalaiselle veneajelulle, jossa koemme neljä elämälle tärkeintä elementtiä: maan, ilman, veden ja tulen. Ajelu on dramaattinen ja niin jännittävä, että mielestäni se loppuu liian lyhyeen. Lopuksi meidät vielä valokuvataan ja saamme ostaa kuvan, jossa esitetään kasvokuvina ihmiskunnan kehitys niin, että oma naamamme on viimeisenä! 

OSA 3.

Huikeita nähtävyyksiä

Astun Kapkaupungin Two Oceans -akvaarioon ja eteeni avautuu heti kahden valtameren upea maailma. Pieniä, ihmeellisen värikkäitä kaloja katsellessa olo rauhoittuu vähän samalla tavalla kuin laavalamppujen muotojen vaihtelua katsellessa. Kalat kiertävät rinkiä pyöreissä altaissa, kukin laji yhtenä laumana myötäpäivään. Värit ja muodot vaihtuvat säännölliseen tahtiin, mutta eivät koskaan palaa samoina. Sitten siirryn korallien maailmaan, joka on vieläkin värikkäämpi, enkä voi olla ihmettelemättä, miksi luonto on luonut pimeän meren pohjalle näin värikkään maailman. Haialtaaseen pääsevät vierailijat sukeltelemaan haiden sekaan ja nytkin siellä on kolme nuorta miestä sukelluspuvuissa oppaan kera. Itse en sinne uskaltaudu, vaan siirryn katselemaan hämäyksen mestareita, joita silmä saa hakemalla hakea niiden erinomaisen suojavärityksen takia, mitä jotkut pystyvät muuntamaan ympäristön mukaan. Yhdessä nurkassa katselen pienen pieniä merihevosia, jotka ovat hyvin kauniita ja siroja liikkuessaan ketterästi joka suuntaan pystyasennossa. Valtamerten maailma on todella ihmeellinen ja on sykähdyttävää päästä näkemään sitä omin silmin eikä vain television ruudun kautta.

Kapkaupungissa on myös kätevä Hop On Hop Off -bussi, jolla lähdemme viimeisenä päivänä kiertämään kaupunkia. Varsinaiselle keskikaupungille emme sitä ennen ole ehtineetkään, joten jäämme siellä bussista pois. Kävelemme kauniin Company's Gardenin päästä päähän ja astumme taas bussiin parin pysäkin päässä. Bussi tekee kierroksen, jonka varrella näemme kaikki tärkeimmät nähtävyydet. Pöytävuorella pääsemme vain huipulle vievän köysiradan pysäkille, koska tuuli on aivan liian voimakas eikä köysirata ole toiminnassa. Eipä silti, huippua peittävät pilvet riippuvat melkein pysäkkitasanteella, joten emme huipulta mitään näkisikään. Jäämme kuitenkin bussista, ostamme kioskista voileipiä lounaaksi ja katselemme sekä kuvaamme alhaalla levittäytyvää suurkaupunkia. Matka jatkuu Leijonanpään eli Lion's Head -vuoren toiselle puolelle meren rantaan. Camp's Bayn valkoinen hiekkaranta on rajusta tuulesta huolimatta niin houkuttelevan näköinen, että jäämme sinnekin. Aallot purkautuvat mahtavina ryöppyinä rantaan, hiekka on ihanan pehmeää paljaille jaloille, mutta se on täynnä pientä simpukkamurskaa. Palmut huojuvat tuulessa, monet kahvilat ja ravintolat houkuttelevat, ja tunnelma on leppoisa.

Kiertomatkalta palatessamme astumme matkan varrella olevaan Crafts and Wellness Centeriin. Ostamme muutaman matkamuiston, jonka jälkeen "joudumme" Wellness-puolelle, jossa on tarjolla jos jonkunlaista hoitoa hieronnasta, refleksologiasta ja kiinalaisista hoidoista auran kuvaukseen ja ennustukseen. Totean, että hinnat ovat paljon edullisempia kuin koti-Suomessa, joten anna houkutella itseni puolen tunnin ”kehon uudelleenaktivointi” -hoitoon. Hoidossa minut laitetaan makaamaan vatsallani hierontapöydälle jalkaterät sen ulkopuolella. Jalkaan laitetaan jonkinlaiset leikellyt kengät. Hoitaja koskettelee selkääni ja katsoo sitten jalkojen liikkumisesta, missä päin kehoa minulla on kireyttä. Sen mukaan hän sitten painelee nikamiani erilaisin ottein kireyden laukaisemiseksi. Oloni luvataan olevan seuraavana päivänä huomattavasti entistä ehompi. Itse ajattelen, että vaikka niin ei olisikaan, niin sain ainakin rentouttavan hetken ennen paluuta hotellin, jossa odottaa matkalaukun pakkaaminen seuraavalle lennolle Johannesburgiin. Johannesburgista matka jatkuu maan toiseen pääkaupunkiin, Pretoriaan.

Ja matka jatkuu...

OSA 2. 

Hyväntoivonniemi

Hyväntoivonniemi on myyttinen paikka, jossa varmaan jokainen Kapkaupunkiin tuleva turisti haluaa käydä. Sinnehän mekin lähdemme autolla matkatoimiston varaaman kuljettaja-oppaan kera. Jo matka on upea, kun seuraamme Atlantin vuoristoista rantaa ja vihreä valtameri huokailee alhaalla. Jos näkisimme tarpeeksi kauas, voisimme kuulemma katsella bikinipukuisia tyttöjä Rio de Janeiron rannoilla. Mutta nyt meillä on mielenkiintoisempaakin nähtävää: pääsemme veneellä näkemään valtavan määrän hylkeitä touhuamassa pienellä kallioisella saarella ja sitä ympäröivässä vedessä. Toisessa paikassa pääsemme aivan lähelle pingviinejä, joita en koskaan ennen olekaan nähnyt luonnossa. Vesi on täällä tarpeeksi kylmää (kesällä 9 – 12 astetta), jotta ne pystyvät elämään näin lämpimässä ilmastossa. Ne ovat aivan hellyttävä näky valkoisella hiekkarannalla, kun ne seisovat paikoillaan ”kädet” levällään kuin kuoropojat tai taapertavat hiekassa pikkuruisilla jaloillaan. Yöllä ne kuulemma lähtevät ”baanalle” ja kaduilla onkin runsaasti niiden valkoisia jätöksiä.

Matkalla näemme myös haivahdin työssään korkealla kalliolla. Hain bongatessaan hän puhaltaa pilliinsä, jotta uimarannalla olijat tietävät heti nousta vedestä. Sitten näemme myös apinavahteja, joiden tehtävänä on häätää apinat kaupungin lähistöiltä ja turistit apinoiden läheltä. Jotkut turistit ovat antaneet apinoille suupaloja ja niistä on tullut niin röyhkeitä, että ne haluavat tutkia kaikki pussit ja laukut ja osaavat jopa avata autojen ovet, jollei niitä pidetä lukossa!

Yhtäkkiä olemmekin saapuneet Hyväntoivonniemelle, jossa heti joudumme kilpailemaan muiden turistien kanssa kuvauttaaksemme itsemme kyltin vieressä. Täällä kohtaavat Atlantin kylmät ja Intian Valtameren lämpimät merivirrat, joten paikka on tuulinen ja myrskyisä. Sen edustan vesien syvyyksissä makaa varmaan enemmän haaksirikkoutuneita laivoja kuin missään muualla, ja lukuisat merimiehet ja matkustajat ovat löytäneet sieltä matkansa pään. Vastoin yleistä luuloa se ei kuitenkaan ole Afrikan mantereen eteläisin paikka, joka on aika paljon idempänä. Mutta on upea tunne seistä täällä kuin maailman ääressä tietäen, että etelämpänä meren takana on vain Antarktis.

Paluumatkalla tuuli voimistuu ja Pöytävuorikin on nyt pilvikatteessa. Illan mittaan tuuli yltyy entisestään ja pääsemme kokemaan kuuluisan ”Kapin tohtorin”, joka pyyhkii kaupungista niin ilmansaasteet kuin taudinaiheuttajatkin. Valtamerikin elpyy, kun vesi vaihtuu ja tuuli nostattaa planktonia pintaan. Iltakävelymme jää lyhyeksi, kun tuuli on riistää hiuksetkin päästämme. Niinpä päädymme unten maille merestä uneksien.

OSA 1.

Tammikuun lopulla Kapkaupunkiin

Pitkä yölento Frankfurtista Kapkaupunkiin alkaa rauhallisesti illallisen ja nukahtamisen merkeissä, mutta yöllinen vessareissu muuttaa sen epätavalliseksi. Yhtäkkiä huomaan makaavani tai istuvani koneen käytävällä lentoemäntien ja lääkäriksi osoittautuvan matkustajan hääriessä ympärilläni. En tajua, mitä on tapahtunut, mutta lääkäri haluaa nähdä hampaani ja kuulen jonkun puhuvan pyörtymisestä. Sitten kasvojani laastaroidaan, verenpainetta mitataan ja minulle tuodaan vettä. Olen siis pyörtynyt kuulemma verenpaineen nopean laskun takia. Lopulta pääsen paikalleni ja nukahdan uudelleen.

Kapkaupunkiin saavun naama paikattuna ja arpisena, nenä ja leuka mustelmilla ja turvonneina, alahuuli töröllä, mutta koneesta astuessa kultainen aurinko hymylee ja toivottaa minut lämpimästi tervetulleeksi Afrikkaan. Tuntuu ihanalta saapua keskelle kesää talvisesta kotimaasta. Matkatoimisto on järjestänyt kuljetuksen kentältä hotelliin, joten tulo on helppo. Saamme kaikki voucherit, liput ja muuta tietoa kuljettajalta, joka matkan varrella esittelee myös nähtävyydet: Ohitamme muun muassa kaksi ”townshipiä”, joissa mustien oli asuttava apartheidin aikaan ja joissa köyhät edelleen asuvat. Näemme jo kaukaa kuuluisan Pöytävuoren, joka esittäytyy meille ilman pöytäliinaa eli sitä usein verhoavia pilviä.

Hotelli sijaitsee upeasti lähellä merta ja vilkasta Waterfrontia. Kun levättyämme lähdemme liikkeelle iltapäivällä, avautuu eteemme kesäinen sunnuntaipäivä veden lähellä. Ihmiset istuvat leppoisasti penkeillä tai käyskentelevät kuunnellen musiikkia ja katsellen esiintyviä akrobaatteja ja tulitaitelijoita. Koko ranta on täynnä ravintoloita ja baareja ja löydämme helposti ruokapaikan, jossa tilaamme paikallista bobotieta ja strutsia hyvän viinin kera. Ravintolan terassilta katselemme punertuvaa taivasta auringon laskiessa.

Robben Island

Seuraavaksi aamuksi meille on varattu käynti surullisenkuuluisalla Robben Islandilla. Puolen tunnin venematkalla saarelle liikutun kuunnellessani saaren surullista ja julmaa historiaa. 1600-luvulta asti sinne on lähetetty mielisairaita, spitaalisia ja vankeja, joiden elämä oli todella karua ja askeettista. Kuuluisin vanki on tietysti ollut Nelson Mandela, joka vapautui 18 vankilavuoden jälkeen, kun poliittiset vangit ulkovaltojen painostuksesta vapautettiin 1990. Oppaina saarella toimivat entiset vangit, jotka siten työllistyvät tässä suurtyöttömyyden (43 %) maassa.

Oma oppaamme on aivan mainio kertojanero, joka kyselee ryhmämme kansalaisuuksia ja osaa kertoa ihan jokaiselle, mitä tekemistä heidän kansallaan on ollut saaren ja Etelä-Afrikan historian kanssa, kaikki hauskalla huumorilla säestettynä. Suomestakin hän tietää, ettei sillä ole koskaan ollut sormiaan saarella, mutta se on sen sijaan auttanut suuresti Namibian itsenäistyessä Etelä-Afrikan vallan alta.

Matkalla näemme myös kivilouhoksen, jossa Mandelakin oli pakkotyössä. Sen seurauksena hänen kyyneltiehyensä ovat kuivuneet, koska vaalea kivi hohti auringossa ja sokaisi silmät, koska vangit eivät saaneet käyttää tummia laseja. Tänäkään päivänä Mandelaa ei saa kuvata salamavalolla. Kovista kokemuksistaan huolimatta hän on aivan uskomaton persoona. Noustessaan maansa presidentiksi 1994 mustien ja värillistenkin saatua ensi kertaa äänioikeuden, hän ei vaatinut kostoa sortajille - kuten olisi voinut - vaan julisti sovintoa ja anteeksiantoa kaikkien kansalaisten välille. Todellinen suurmies, nyt yli 90-vuotias eläkeläinen.

Ja matka jatkuu...