Pekingissä aistii yhä keisarillisen ajan hengen kauniissa Taivaantemppelissä ja tuhansia salaisuuksia kätkevässä KIelletyssä kaupungissa. Pekingin suuruuden ymmärtää ehkä parhaiten kaupungin sydämessä, valtavalla Tiananmenin eli Taivaallisen Rauhan aukiolla. Silkkikujat ja posliinikaupat, sekä monet modernit kauppakeskukset ovat kiehtovia ostospaikkoja. Kaupungin miljoonat polkupyörät ja puistojen aamuvoimistelijat ovat saaneet rinnalleen vilkkaan autoliikenteen. Pekingin matkalla kannattaa tehdä retki mahtavalle Kiinan muurille, nauttia Pekingin ankkaa, käydä Pekingin oopperassa ja tutustua vuoden 2008 olympialaisten näyttämöön "Linnunpesään".
Suomen kansalainen tarvitsee Kiinaan etukäteen hankittavan viisumin. Passin tulee olla voimassa vähintään 6kk matkanjälkeen. Tiedot sitoumuksetta.
Aivan aluksi: KIITOS hyvistä järjestelyistä! Matkamme sujui kaikin puolin hyvin ja nautimme suuresti kaikesta kokemastamme!
Beijing
Kannattaisi miettiä Gloria-hotellin vaihtamista toiseen Beijingissä. Hotellin aulatilat ovat suuret ja valoisat ja toiminnot OK. Kerroksissa käytävät ovat pimeät ja niiden sekä hotellihuoneiden matot kovin nuhjaiset. Kylpyhuoneissa pitäisi tehdä ainakin suursiivous ja laattasaumojen kunnostus – yäk! Hotelli sijaitsee ”väärällä puolella” isoa katua, joka merkitsee että matka eri suuntiin aina vaatii pitkiä kiertoteitä autolla.
Beijingin-oppaamme oli nuori, innokas ja avulias ja teki kaikkensa täyttääkseen toivomuksemme – automme kuljettaja oli osaava ja auto siistissä kunnossa.
Kuten jo etukäteen puhuimmekin, ehdotettu ohjelma oli ”standardi”, jonka olimme jo aikaisemmin käyneet läpi. Siksi pyysimmekin joidenkin kohteiden poistamista (muuri ja Ming-haudat) tai vaihtamista käyttäen oppaan ja auton varatun ajan muihin kohteisiin. Tämä sujuikin ihan OK keskustelujen jälkeen. Suosittelemmekin vaihtoehtoisten ohjelmakokonaisuuksien tarjoamista ”vanhoille” Beijingin-kävijöille. Meitä kiinnosti erityisesti aivan upea moderni Capital Museum ja samoin arkkitehtonisesti kiinnostava uusi oopperatalo, jossa kävimme illalla kuuntelemassa Carmenin! Myös Valkoisen pilven luostari oli erilainen ja kaunis. Ohjelmaan valittu hutong oli erityisen kaupallinen ja turisteille muokattu.
Paluumatkalla meillä oli omaa aikaa kokonainen aurinkoinen ja lämmin päivä. Kävimme ostoksilla
kuten asiaan kuuluu! Friendship Storessa olimme AINOAT asiakkaat – emmekä mekään ostaneet mitään sieltä! Illalla söimme todella hyvän ankka-aterian oppaamme suosittelemassa ravintolassa aivan hotellin lähellä.
Junamatka Beijing-Lhasa
Juna ei suinkaan ole mikään luksuskokemus hienoista esitevalokuvista huolimatta. Ainakin tässä junavaunussa hytit ovat kapeat (petit kuitenkin ihan normaalileveät) ja neljän hengen matkatavarat on vaikea saada mahtumaan koska sänkyjen alle ei mahdu edes kabiinilaukku ja laukut on nostettava katonrajassa olevaan tilaan hankalasti kiivettävillä astimilla taiteillen (ei sovi kaikille 70-vuotiaille – eikä varsinkaan jos on vähänkin ylipainoa tai sydänvikaa). Junahenkilöstö pyrki pitämään WC-tilat (yksi reikä lattiassa/yksi länsimainen) puhtaina. Omat paperit, savetit, saippuat, pyyhkeet ovat tarpeen. Pesutilat ovat avoimessa käytävässä!! ja paikalliset ukot peseytyivät kuin kotonaan.
Ravintolavaunussa saimme ruokaa ja juomaa kielitaidottoman henkilöstön kanssa vilkkaasti (me) ja tympääntyneinä (he) elekielillä keskustellen. Kahvi pikakahvipurkista loppui jo ennen puolta matkaa. Luottokortilla ei voinut maksaa ravintolavaunussa.
Pieni hauska yksityiskohta: Olimme ostaneet Beijingissä apteekista ”punaisia pillereitä” korkean paikan tautia vastaan. Junassa kaksi naista tekivät ilmeisesti työterveystarkastusta henkilöstölle ja näytimme heille pillereitämme, jotka he hyväksyivät täysin ja vahvistivat saamamme annostuksen. SEKÄ mittasivat meiltäkin verenpaineen ja pulssin – meillä kaikilla ihan OK. Lisähappea (tai ilmaa?) tuli hytissä mielestämme vain yhden vuoteen kohdalla.
Maisemat olivat koko matkan ajan karun harmaa-ruskeasävyiset eikä tähän vuodenaikaan junasta juurikaan näkynyt lumihuippuja. Myös ihmisiä ja eläimiä näkyi vähän – joitakin jakkeja ja kauriita sekä muutama lintu; oikeastaan hyvin ankea maisema koko ylätasanko, mutta saimme hyvän käsityksen siitä kuinka valtava alue on. Lentokoneessa Xi`aniin näkyi jo upeat vuorimuodostelmat ja lunta ja vahvistui käsitys maan laajuudesta.
Lhasa
Potalan palatsi oli jo ensi näkemällä juuri niin vaikuttava kuin olimme kuvitelleet! Kaupunki on uudisrakennettu mutta hotellimme lähellä oli sekä valtava temppeli että vilkas tori. Oppaamme oli hyvä ja kertoi auliisti Tiibetin asioista. Ohut ilma sai meidät hengästymään mutta hitaasti kävellen pärjäsimme varsin hyvin (vaivalloisinta oli yöllä jaksaa kylppäriin ja takaisin sänkyyn!)
Luottokortilla maksu ei onnistunut muualla kuin hotellissa. Siellä yritimme vaihtaa valuuttaa, ja pyysimme vaihdosta kuittia, jota ei kuitenkaan voitu antaa koska ”koko Kiinassa on kielletty kuitin antaminen”. Rahanvaihtokin jäi tekemättä.
Xi´an
Terrakotta-armeija on näkemisen arvoinen! Mitähän kaikkea muuta Kiinan maankuoren alla on?
Opas otti huomioon että olimme jo matkanneet kauan ja kaupunkikierrosta helpotettiin (muuri vaihtui muslimikortteliin tutustumiseen). Illalla kävimme oppaan suosittelemassa musiikki- ja tanssiesityksessä, johon erikoisuutena kuului illallinen, jolla tarjoiltiin sen seitsemän sortin ”dumpling”-nyyttejä.
Mieleenpainuva ja elämyksellinen matka!
Vuosi Pekingissä
Expatti
Moikka. Hienoja elämyksiä reissulaiselle löytyy esim. näistä paikoista. Xiu shui jie (Silk market), shi cha hai (Lootus market), Nv ren jie (Lady`s street), Bei hai gong yuan (Beihai park), Wang fu jing bu xing jie (Wang fu jing walking Street), Hong qiao shi chang (Hong qiao market), Ma lian dao cha cheng (Tea city), TAKE 5 (suomalainen ravintola), Beijing zhi wu yuan (Beijing garden park), Xiang shan gong yuan (Xiang shan park). Tässäpä jokunen vähemmän tunnettu paikka, jotka jäivät mukavina mieleen. Kannattaa käydä katsomassa. Terv. Upi
Muiden kävijöiden kokemuksia
Matkamme Tiibetiin
Gunilla ja IrmaBeijing