Yleisohjeet:

• Selvitä etukäteen matkakohteen tautitilanne. Euroopan matkalla vähintään 1 - 2 viikkoa ennen lähtöä, kaukomatkalla 1 - 2 kuukautta.
• Hanki tarvittavat rokotukset ajoissa. Kaikkia tarpeellisia rokotuksia ei aina voida antaa yhdellä kertaa. Teho saattaa myös edellyttää tiettyä vaikutusaikaa. Monet rokotukset, muun muassa A- ja B-hepatiitti, kurkkumätä ovat suositeltavia monissa Euroopan maissakin.
• Tarkista myös perusrokotustesi, kuten esimerkiksi jäykkäkouristuksen voimassaolo.
• Aloita ennakkolääkitykset ohjeiden mukaisesti etukäteen ja jatka tarvittaessa ohjeiden mukaan myös matkan jälkeen.
• Varaa veriryhmätiedot ja tiedot kroonisista sairauksista helposti saataville.
• Pakkaa lääkkeet aina käsimatkatavaraan, toki uusia käsimatkatavaramääräyksiä  noudattaen.
• Pakkaa mukaan myös nesteytysjuomaa (esim. Osmosal), käsien sterilointigeeliä (esim. Anti-Bac), vedenpuhdistuspakkaus (esim. Nerox 2000 ) ja ensiapupakkaus (esim. Sterikit).

Lisätietoja matka-apteekin, ensiapupakkauksen ja lääkekaapin sisällön suunnittelusta saat esimerkiksi Yliopiston Apteekin internet-sivuilta, http://www.yliopistonapteekki.fi/kokoaApteekki.do?group=2&type=laaja&cat=17

Pyri välttämään yleisin yksittäinen matkustajia vaivaava sairaus, turistiripuli:

• Pese kädet saippualla aina wc-käyntien jälkeen ja ennen ruokailua. Jos se ei ole mahdollista, käytä sterilointigeeliä/-suihketta.
• Nauti kuumat ruokalajit kuumana ja kylmät kylmänä.
• Kuori hedelmät.
• Juo vain pullotettua puhdasta vettä.
• Nauti drinkit ilman jäitä ellet voi olla varma, että ne on tehty pullotetusta puhtaasta vedestä.

Salmonella. Vältät usein myös salmonellan noudattamalla edellä mainittuja viittä vinkkiä sekä välttämällä kosketusta kypsentämättömien lintujen sekä kypsentämättömän kananmunan kanssa.

Sukupuolitauti on turistiripulin jälkeen todennäköisin matkalla tarttuva sairaus. Satunnaisista sukupuolissuhteista pidättyminen tai kondomin käyttö ehkäisevät tartunnan. Hepatiitti B-rokote on myös tarpeen.

Sars ja muut virusten aiheuttamat influenssa-tyyppiset taudit tarttuvat sekä kosketuksen kautta että pisaratartuntana. Parhaiten niitä vastaan voi suojautua välttämällä suuria joukkotilaisuuksia ja ruuhkakulkuneuvoja sekä pesemällä käsiä tiheästi ja perusteellisesti vedellä ja saippualla.

Hyönteisten ja puutiaisten välittämät taudit matkailijoilla
Hyönteisten ja puutiaisten levittämistä taudinaiheuttajista maailmanlaajuisesti tärkeimpiä ovat hyttysten levittämät malarialoiset ja denguevirukset. Hyttys- ja punkkivälitteiset infektiot eivät uhkaa ainoastaan kaukomailla ja tropiikissa, vaan myös Välimeren alueella, Baltiassa ja kotimaassamme on oma tautikirjonsa.

Malaria ja dengue yleisimmät hyttysten välittämät taudit

Tärkeimmät hyttysvälitteiset taudit maapallon subtrooppisilla ja trooppisilla alueilla ovat malaria ja dengue. Malaria-infektioita on WHO:n arvion mukaan vuosittain 300–500 miljoonalla ihmisellä, joista yli miljoona kuolee. Vuonna 2006 suomalaismatkailijoilla kirjattiin 31 malariatapausta. Dengueinfektioita arvioidaan olevan noin 50–100 miljoonaa vuosittain, suomalaisilla niitä oli 24 vuonna 2006. Molemmat taudit tarttuvat hyttysen piston välityksellä mikrobia kantavasta ihmisestä toiseen.

Neljä plasmodilajia aiheuttaa malariaa: Plasmodium falciparum, vivax, ovale ja malariae. Näistä falciparum on vaarallisin ja aiheuttaa käytännössä kaikki kuolemantapaukset. Vivax ja ovale plasmodit saattavat puolestaan jäädä maksasoluihin piileksimään ja aiheuttaa kliinisen infektion vielä kauan matkan jälkeen, vaikka estolääkitystä olisikin käytetty. Malarian typilliset oireet ovat toistuvat voimakkaat kuumejaksot, joihin voi liittyä vatsa- ja keskushermosto-oireita. Malariaa voidaan paitsi ehkäistä, myös hoitaa spesifin lääkkein (alueen resistenssitilanteen mukaan) ja diagnoosi tapahtuu nopeasti mikroskopimalla värjättyjä malariaplasmodeja veren sively- ja paksupisaranäytteistä. Periaatteena on että jokaisella malaria-alueelta tulleella kuumepotilaalla tulee epäillä malariaa.

Malarian kanssa samoilla alueilla esiintyvät denguevirukset aiheuttavat usein ankaran, mutta ani harvoin hengenvaarallisen infektion. Tyypillisiä oireita ovat kuume, ihottuma, päänsärky, niveloireet, ripuli. Flaviviruksiin kuuluvia dengueviruksia on neljää tyyppiä, ja immuniteetti yhtä denguevirusta vastaan ei suojaa muilta, vaan toisen virustyypin kohtaaminen voi aiheuttaa vakavamman ns. dengueverenvuotokuumeen tai -sokin. Dengueta vastaan ei ole vielä kyetty saamaan rokotetta, eikä spesifiä lääkehoitoa ole. Tehokkaalla ja oikea-aikaisella nestehoidolla voidaan kuitenkin komplikaatioiden yhteydessä laskea kuolleisuutta merkittävästi.

Flaviviruksiin kuuluu muitakin merkittäviä hyttysvälitteisiä taudinaiheuttajia. Näistä keltakuumetta ja Japanin enkefaliittia torjutaan rokotteilla. Keltakuumetta esiintyy Afrikassa ja Aasiassa apinoiden ja hyttysten välisessä kierrossa ihmiseenkin tarttuvana "viidakkokeltakuumeena". Tauti puhkeaa Afrikassa myös laajoina epidemioina rokotusohjelmien pettäessä, jolloin se leviää denguen tavoin myös ihmisestä toiseen hyttysten välityksellä. Tiukat keltakuumerokotevaatimukset saattavat selittää sen, miksi tapauksia ei ole suomalaisilla todettu.

Japanin enkefaliittivirusta esiintyy laajalla, Japanista ja Venäjän Kaukoidästä Kiinan kautta Indonesiaan, Malesiaan ja Pakistaniin ulottuvalla alueella. Lintujen ja lintuhyttysten välillä lähinnä maaseudulla kiertävää tautia esiintyy myös kaupunkien reuna-alueilla. Alueen eteläosissa tautia esiintyy ympäri vuoden, pohjoisempana vain kesä- ja syysaikaan. Infektion saaneista 1/300 sairastuu ja heistä kolmasosa kuolee. Vakavia jälkioireita jää useille. Japanin enkefaliitti on diagnosoitu kahdella suomalaisella. Rokotteesta aiemmin raportoitujen vakavien sivuvaikutusten (anafylaksia) vuoksi sitä on käytetty rajoitetusti. Kaakkois-Aasian ja Kiinan matkailun lisääntyessä rokotteen käyttötarvekin kasvanee.

Länsi-Niilin virus on läheistä sukua Japanin enkefaliitille ja leviää myös pääasiassa lintujen ja lintuhyttysten välisessä kierrossa; ihmiseen ja hevoseen eksyessään se voi aiheuttaa enkefaliitin. Länsi-Niilin virusta on esiintynyt vanhastaan Afrikassa ja Euroopassa, jossa se on aiheuttanut silloin tällöin epidemioita jokien suistoalueilla. Vuonna 1999 virus levisi Atlantin yli ja eteni epidemiana muutamassa vuodessa läpi Yhdysvaltain, Kanadaan ja Etelä-Amerikkaan. Vain 1/100 infektion saaneesta saa keskushermosto-oireita; suomalaisilla tautia ei ole diagnosoitu.

Flavivirusten lisäksi on myös runsaslukuinen joukko muita hyttyslevitteisiä arboviruksia, joita matkailija voi saada. Useimmiten taudinkuvana on epäspesifi kuumetauti, mutta joskus keskushermosto-infektio, verenvuotokuume- tai niveloireita. Ankaria nivelkipuja kuumeen kera aiheuttaa Suomessakin loppukesän pogostantaudin aiheuttaja Sindbis-virus. Sindbistä ja saman sukuisia alfaviruksia esiintyy epidemioina myös muualla, näistä Chikungunya-virus on viimeksi riehunut Intian valtameren lomasaarillakin sairastuttaen myös suomalaismatkailijoita.

Muita hyönteisten välittämiä tauteja Myös jänisrutto eli tularemia, jolle helpoimmin altistuu kotimaassa syyskesällä, on pääasiassa hyttysvälitteinen tauti. Taudinaiheuttaja Francisella tularensis jättää pistokohtaan haavauman, imusolmukkeet voivat suureta ja potilaalla on kuumetta. Tauti paranee usein itsestäänkin, mutta paremmin antibioottikuurilla.

Hyttysenpistot voivat myös infektioitua tavallisilla märkäbakteereilla. Yleisin pistoihin liittyvä riesa ovat kuitenkin allergiset reaktiot. Apua allergisen reaktioon saadaan tietyistä antihistamiinilääkkeistä, joita voidaan käyttää sekä lapsilla että aikuisilla. Voimakkaita ihoreaktioita saavista yli puolet saa lievitystä näistä lääkkeistä.

Lentävistä hyönteisistä pienet hietakärpäset levittävät iho- tai sisäelinoirein vähitellen etenevää alkueläimen aiheuttamaa leishmaniaasia tai keskushermosto-oirein ilmenevää viruksen aiheuttamaa hietakärpäskuumetta. Kumpaakin ilmenee myös Välimeren alueella, ja esimerkiksi Italiassa hietakärpäskuumeen aiheuttajavirus on tavallisin meningiitin syy kesä-syysaikaan.

Puutiaisten välittämät taudit Ixodes-puutiaisten levittämät taudit ovat osin tuttuja kotimaastakin; kaikkialla missä näitä punkkeja esiintyy, tavataan myös lymen borrelioosia aiheuttavia bakteereja. Borreliaa voidaan ehkäistä punkkisyynillä, sillä tartunta tapahtuu vasta punkin ruokailtua iholla 1–2 vuorokautta. Varhainen borrelioosi, jonka tyypillisin oire on yli 5 cm halkaisijan rengasihottuma vielä yli 5 vrk:n jälkeen, voidaan hoitaa amoksisilliinikuurilla. Myöhäisoireet, jotka ovat tyypillisesti iho- nivel- tai hermosto-oireita, vaihtelevat borrelialajin mukaan.

Puutiaisaivotulehdusta (tick-borne encephalitis, TBE) aiheuttavaa flavivirusta esiintyy Euroopassa vain paikoin, erityisesti Itämeren saaristoalueilla, Keski-Euroopassa ja Baltiassa. Taudin itäisiä muotoja esiintyy yhtenäisempänä vyöhykkeenä Baltiasta Japaniin, myös Suomessa. Keskushermostoinfektiona ilmenevään tautiin ei ole hoitoa, ja kolmasosalle sairastuneista jää pitkäaikaisia neurologisia vaivoja. Riskialueilla (kts. esim. www.tbe-info.com) oleskeleville on kuitenkin tarjolla rokote. Punkkisyynistä ei TBE:n torjunnassa ole apua, sillä virus tarttuu minuuteissa punkin syljestä. Onneksi TBE-virusta kantaa riskialueillakin yleensä vain 0,5–1 % punkeista, borreliaa taas 10–20 % (joskin vain osa näistä punkeista onnistuu siirtämään borrelian ihmiseen).

"Kovakuoriset" Ixodes-punkit levittävät myös anaplasmaa (l. ehrlichioosia), babesioosia ja riketsiainfektioita, joista eräät, erityisesti Kalliovuorten pilkkukuume Yhdysvalloissa, ovat henkeä uhkaavia. Näiden tautien esiintymisestä suomalaismatkailijoilla on niukasti tietoa toistaiseksi. Etelä-Afrikan safarimatkaajilla on kuitenkin diagnosoitu useita Ricketsia africae -infektioita, jotka tarttuvat "pehmeiden" Amblyomma-punkkien puremasta. Puremakohtaan syntyy tupakantumppausjälkeä muistuttava kuolionäppy, ja potilailla esiintyy kuumetta, ihottumaa, päänsärkyä ja imusolmukesuurentumia. Samantapainen tauti on myös koiran Ricicephalus-punkkien välityksellä tarttuva Välimeren pilkkukuume. Riketsiataudit paranevat doksisykliinillä.

Nopeasti ruokailevat "pehmeäkuoriset" Ornithodoros-punkit levittävät toisintokuumetta, jota tavataan merkittävässä määrin lähinnä Afrikassa. Vaikka infektiot ovat paikoin varsin yleisiä paikallisella väestöllä, suomalaismatkailijoilla ne ovat harvinaisia lähinnä siksi, että harva matkailija nukkuu savimajassa. Hyalomma-punkit levittävät Afrikassa ja Euraasiassa Krimin-Kongon verenvuotokuumetta. Lähde: www.ktl.fi 

Hyttysiltä ja punkeilta suojautuminen  Hyttysvälitteisiä infektioita voi välttää hyönteiskarkotteilla, peittävällä pukeutumisella ja hyttysverkoilla. Hiilidioksidi ja lämpösäteily ohjaavat hyttyset iholle.

Malarian aiheuttajat, Plasmodium-suvun alkueläimet, leviävät tyypillisesti yöaikaan liikkuvien Anopheles-hyttysten välityksellä. Siksi suositellaan altistuksen minimoimista pukeutumalla pimeänä aikana erityisesti maaseudulla pitkälahkeisiin ja -hihaisiin vaaleisiin vaatteisiin.

Denguekuumetta levittävät päivä- ja hämäräaktiiviset (suomalaisia "juhannushyttysiä" muistuttavat) Aedes aegypti -hyttyset, joten tartuntariski on merkittävä aamu- ja iltahämärissä. Hyttyset lisääntyvät kaupunkiympäristössä asumusten liepeillä olevissa vesilätäköissä ja -astioissa, joiden hävittäminen on tärkeää.

Hyttyskarkotteet sisältävät yleisimmin dietyylitoluamidia (DEET). Hyttyskarkotteen teho iholla ei kestä montaakaan tuntia. Karkotteita ei pidä levittää laajoille ihoalueille, limakalvoille eikä käyttää pikkulapsille.

Hyönteisten tuhoaminen nukkumatiloista suihkutettavalla hyönteismyrkyllä ja suojaverkkojen käyttö ikkunoissa sekä nukkuminen suojaverkon alla ovat yleisiä suojautumiskeinoja. Suojaverkoksi suositellaan permitriinillä käsiteltyä verkkoa.

Markkinoilla on myös DEET-karkotteilla kyllästettyjä suojaviittoja, joiden teho kestää viikkoja.

Punkinpuremien välttämisessä pätee myös peittävä pukeutuminen punkkimaastossa liikuttaessa. Ixodes-punkit vaanivat uhrejaan tyypillisesti varjoisissa lehtomaisissa metsissä ja pitkässä ruohossa. Pitkälahkeiset housut ja kumisaappaat (housun lahkeet sullottuna sukan sisälle, jotta punkki ei löydä paljasta ihoa saappaaseen pudottuaan) ja hyönteistorjuntaan käytetyt karkotteet auttavat torjumaan punkinpuremia; vaalealta vaatteelta punkit huomaa paremmin. Koirille voi käyttää esimerkiksi punkkipantoja.

Lintuinfluenssa (H5N1-virus). H5N1-virusta esiintyy yhä paikoittain Aasian siipikarjassa, mm. Indonesiassa, Kiinassa, Laosissa, Vietnamissa ja Thaimaassa. Etelä-Koreassa ja Japanissa paikallisia H5N1-pesäkkeitä todettiin uudestaan yli kahden vuoden kateissa olon jälkeen vuoden 2006 lopulla. Afrikassa siipikarjan H5N1-epidemioita esiintyy yhä mm. Egyptissä ja Nigeriassa. Euroopan talvehtivien vesilintujen keskuudessa vuoden 2006 alussa levinnyt H5N1-virus katosi kesällä, mutta uusia pesäkkeitä löydettiin tammikuussa 2007 (siipikarjaa Unkarissa ja Englannissa). Tammikuussa 2007 H5N1-virusta löydettiin siipikarjasta myös Venäjän Krasnodarissa ja helmikuussa Aasian puoleisesta Turkista ja Moskovan ympäristöstä. Sloveniasta virusta löytyi helmikuussa vesilinnuilta. Suomen alueella H5N1-virusta ei ole todettu.

Ihmisellä H5N1-tapauksia raportoitiin vuonna 2006 yhdeksästä maasta. Tammikuussa 2007 ihmisen H5N1-tapauksia raportoitiin Indonesiasta, Egyptistä ja Nigeriasta, jotka ovat siipikarjan H5N1-epidemioiden vuoksi edelleen riskialueita. Helmikuussa varmistettiin ensimmäinen H5N1-tapaus Laosista. Kaikki potilaat, joiden tauti on varmistettu H5N1-viruksen aiheuttamaksi, ovat kuuluneet paikalliseen väestöön. Vuosina 2003 - 2006 tapauksia oli yhteensä 263. Yksinkertaisia hygieniasääntöjä noudattamalla matkailijan on helppo välttää tartunta.

Tapaukset ihmisellä: Vuosina 2003 - 2004 H5N1-virus varmistettiin 32 ihmiseltä Vietnamissa, 17 ihmiseltä Thaimaassa ja yhdeltä ihmiseltä Kiinassa.

Vuonna 2005 tapaukset lisääntyivät Vietnamissa (61) ja vähenivät Thaimaassa (5) samalla kun virusta osoitettiin ihmisillä myös Indonesiassa (19), Kiinassa (8) ja Kambodzassa (4). Vuosina 2004-2005 tapauksia kertyi yhteensä 147; potilaista menehtyi 78 (53%).

Vuonna 2006 H5N1-virus varmistettiin 116 ihmiseltä 9 maasta: Indonesia (56), Egypti (18), Kiina (13), Aasian puoleinen Turkki (12), Azerbaidzan (8), Thaimaa (3), Irak (3), Kambodza (2) ja Djibouti (1). 80 tapauksessa potilas menehtyi (69%).

Vuonna 2007 ihmisen H5N1-infektioita oli varmistettu 27.2.2007 mennessä neljästä maasta: Indonesia (6), Egypti (4), Nigeria (1) ja Laos (1).

Kaikki sairastuneet ovat olleet epidemia-alueen maiden omia kansalaisia eli joukossa ei ole esim. matkailijoita. Lähes kaikissa tapauksissa H5N1-potilaiden on voitu osoittaa olleen läheisessä kosketuksessa sairastuneeseen siipikarjaan. Euroopassa H5N1-virusta ei ole osoitettu ihmisiltä. Virus tarttuu edelleen huonosti ihmisiin ja tarttuminen ihmisestä toiseen (lyhyt tartuntaketju varmistettu Indonesiassa) on hyvin poikkeuksellista. Viruksessa ei ole todettu tapahtuneen tarttumista helpottavaa muuntumista.

Pidetään mielessä myös muiden turvallisuus: Opettele elvytystaito ja ylläpidä sitä

Ohjeet tajuttoman henkilön elvyttämiseksi.

1. Avaa hengitystiet. Kallista päätä taaksepäin kohottamalla toisella kädellä leuan kärkeä ja painamalla toisella otsalta.

2. Tarkista, hengittääkö potilas.

• Jos hengitys on normaalia, aseta henkilö kylkiasentoon ja turvaa hengitys  hoitohenkilökunnan saapumiseen asti.
• Ellei potilas hengitä, aloita ensin paineluelvytys. Pelastettavan on oltava selin makuulla  vaakatasossa kovalla alustalla. Aseta kämmenen tyvi rintakehän keskikohtaan ja toinen  käsi tämän päälle. Hartiat painelukohdan yläpuolella, käsivarret suorina paina rytmikkäästi  rintakehää 30 kertaa.

3. Puhalla peräkkäin kaksi kertaa ilmaa keuhkoihin. Tarkista, nouseeko samalla rintakehä eli meneekö ilma potilaan keuhkoihin.

Elvytysrytmi on 2 puhallusta ja 30 painallusta. Painelurytmi on 100 kertaa minuutissa. Kun elvyttäjiä on useita, vuoroa vaihdetaan tiheästi.

Lapsen elvytys aloitetaan viidellä alkupuhalluksella, muutoin elvytysrytmi on sama kuin aikuisilla. Lasta elvytettäessä sekä puhallus että painallus tehdään varovasti. Puhallus on riittävä, kun rintakehä hiukan nousee. Painamiseen riittää vastasyntyneellä pari sormea ja pikkulapsella yhden käden voima ja kämmenen tyvi.

Elvytystä jatketaan, kunnes elintoiminnot palautuvat, vastuu potilaasta siirtyy alan ammattihenkilöstölle tai elvyttäjän voimat loppuvat.