www.kalevatravel.fi  
 
Piraattitallenteiden maahantuonti omaan käyttöön rangaistavaa  1.1.2006 alkaen

Tekijänoikeuslain muutokset tulivat voimaan 1.1.2006. Uuden lain mukaan väärennettyjen teoskappaleiden maahantuonti myös omaan yksityiseen käyttöön on kiellettyä. Rangaistavuuden edellytyksenä on, että kuluttaja tuo maahan teoksen kappaleita, joiden hän tietää tai joita hänellä perusteltua syytä epäillä valmistetuiksi ulkomailla sellaisissa olosuhteissa, että valmistaminen Suomessa olisi ollut rangaistavaa. Vastaavalla tavalla on rangaistavaa myös väärennettyjen teoskappaleiden tuonti Suomen alueelle edelleen kolmanteen maahan kuljetettavaksi. 

Seuraamuksena maahantuonnista on sakkorangaistus ja törkeimmissä tapauksissa vankeutta maksimissaan kaksi vuotta. Maahantuonnista seuraa myös tekijänoikeuslain mukainen hyvitysvastuu oikeudenhaltijoille sekä laittomien tallenteiden takavarikointi ja hävittäminen.

Piraatti-CD:stä löytyy yleensä yksi tai useampi seuraavista tuntomerkeistä, joiden perusteella niitä on syytä epäillä luvatta valmistetuiksi:

  • Ei levy-yhtiön logoa

  • SID-koodi tuhrittu

  • Ei SID-koodia

  • Heikkolaatuinen kansilehti ja kuvamateriaali, usein vain kaksiväripainatus

  • Paperi kehnoa

  • Promoversioita

  • Lisenssi- ja tavaramerkkitiedot puutteelliset, virheelliset tai puuttuvat kokonaan

  • Eroavuuksia levyn ja kansien välillä

  • Kirjoitusvirheitä

  • Artistin tai levyn nimi puutteellinen tai puuttuu kokonaan

  • Levyllä usean artistin koko albumit

  • Matala hinta

  • Ei muovikoteloa

  • CD:t, muovikotelot ja kansilehdet pakattu erikseen

  • Kyseessä on CD-R- tai DVD-R-levy

Piraatti-DVD:stä löytyy yleensä yksi tai useampi seuraavista tuntomerkeistä, joiden perusteella niitä on syytä epäillä luvatta valmistetuiksi:

  • Aluekoodi "All" tai "Kaikki"

  • Heikkolaatuiset, helposti irtoavat etiketit

  • Elokuvan nimi on puutteellinen tai puuttuu kokonaan levyltä

  • Julkaisuajankohta – elokuva on yhä teattereissa

  •  Alue 1 -logot yhdistettynä aasialaiseen tai kyrilliseen kirjoitukseen

  • Kirjoitusvirheitä

  • Eroavuuksia levyn ja kansien välillä

  • Kansilehdellä virheellistä tietoa muista elokuvista

  • Väripainatus kehnoa / kuvat suttuisia

  • Paperi heikkolaatuista

  • Tekijänoikeuden haltijaa ei ole mainittu tai haltija virheellinen tai keksitty

  • DVD:llä useampi kuin yksi elokuva

Lisätietoja piraattitallenteiden tunnistamisesta on Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry:n (TTVK) kotisivuilta; www.antipiracy.fi.  Lisäksi TTVK:sta on saatavissa suomenkielinen opaskortti piraattitallenteiden tunnistamiseen.  

Yhteystiedot:
Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry
Pieni Roobertinkatu 16 A
00120 Helsinki
puh. 09 6803 4049, faksi 09 6803 4033
sähköposti: info@antipiracy.fi