Tekijänoikeuslain muutokset tulivat voimaan 1.1.2006. Uuden lain mukaan väärennettyjen teoskappaleiden maahantuonti myös omaan yksityiseen käyttöön on kiellettyä. Rangaistavuuden edellytyksenä on, että kuluttaja tuo maahan teoksen kappaleita, joiden hän tietää tai joita hänellä perusteltua syytä epäillä valmistetuiksi ulkomailla sellaisissa olosuhteissa, että valmistaminen Suomessa olisi ollut rangaistavaa. Vastaavalla tavalla on rangaistavaa myös väärennettyjen teoskappaleiden tuonti Suomen alueelle edelleen kolmanteen maahan kuljetettavaksi.
Seuraamuksena maahantuonnista on sakkorangaistus ja törkeimmissä tapauksissa vankeutta maksimissaan kaksi vuotta. Maahantuonnista seuraa myös tekijänoikeuslain mukainen hyvitysvastuu oikeudenhaltijoille sekä laittomien tallenteiden takavarikointi ja hävittäminen.
Piraatti-CD:stä löytyy yleensä yksi tai useampi seuraavista tuntomerkeistä, joiden perusteella niitä on syytä epäillä luvatta valmistetuiksi:
Ei levy-yhtiön logoa
SID-koodi tuhrittu
Ei SID-koodia
Heikkolaatuinen kansilehti ja kuvamateriaali, usein vain kaksiväripainatus
Paperi kehnoa
Promoversioita
Lisenssi- ja tavaramerkkitiedot puutteelliset, virheelliset tai puuttuvat kokonaan
Eroavuuksia levyn ja kansien välillä
Kirjoitusvirheitä
Artistin tai levyn nimi puutteellinen tai puuttuu kokonaan
Levyllä usean artistin koko albumit
Matala hinta
Ei muovikoteloa
CD:t, muovikotelot ja kansilehdet pakattu erikseen
Kyseessä on CD-R- tai DVD-R-levy
Piraatti-DVD:stä löytyy yleensä yksi tai useampi seuraavista tuntomerkeistä, joiden perusteella niitä on syytä epäillä luvatta valmistetuiksi:
Aluekoodi "All" tai "Kaikki"
Heikkolaatuiset, helposti irtoavat etiketit
Elokuvan nimi on puutteellinen tai puuttuu kokonaan levyltä
Julkaisuajankohta – elokuva on yhä teattereissa
Alue 1 -logot yhdistettynä aasialaiseen tai kyrilliseen kirjoitukseen
Kirjoitusvirheitä
Eroavuuksia levyn ja kansien välillä
Kansilehdellä virheellistä tietoa muista elokuvista
Väripainatus kehnoa / kuvat suttuisia
Paperi heikkolaatuista
Tekijänoikeuden haltijaa ei ole mainittu tai haltija virheellinen tai keksitty
DVD:llä useampi kuin yksi elokuva
Lisätietoja piraattitallenteiden tunnistamisesta on Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry:n (TTVK) kotisivuilta; www.antipiracy.fi. Lisäksi TTVK:sta on saatavissa suomenkielinen opaskortti piraattitallenteiden tunnistamiseen.
Yhteystiedot:
Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry
Pieni Roobertinkatu 16 A
00120 Helsinki
puh. 09 6803 4049, faksi 09 6803 4033
sähköposti: info@antipiracy.fi