![]() |
www.kalevatravel.fi |
Kaleva Travelin matkaehdot Online lentovarauksissa
Asiakkaan vastuutAsiakkaan velvollisuus on tarkistaa ennen matkan vahvistamista, että kaikki varauksella olevat tiedot ovat oikein. Tiedot tulostuvat lentolippuun, joten varmista että sukupuolivalinta on oikein, sukunimi on kirjoitettu sille varattuun kenttään ja etunimi omaansa. Lentolippu on henkilökohtainen eikä se ole siirrettävissä toiselle henkilölle. Uudelleen kirjoitettavista lipuista veloitetaan palveluhinnaston mukainen maksu sekä lentoyhtiön perimät muutoskulut , mikäli lentoyhtiön säännöt sallivat lippuun tehtävät muutokset. Ennen matkalle lähtöä asiakas on velvollinen tarkistamaan, että hänellä on voimassaoleva passi tai muu matkustusasiakirja sekä tarvittavat viisumit, vakuutukset ja rokotukset kaikkiin matkakohteisiin. Mikäli asiakas ostaa yhdensuuntaisen lentolipun, tulee hänen selvittää vaaditaanko voimassaoleva paluulippu maahan pääsyn edellytyksenä. Matkustajan on itse huolehdittava siitä vakuutusturvasta, jonka hän katsoo matkalla tarvitsevansa esim. matka-, matkatavara-, tapaturma-, tai vastuuvakuutuksien muodossa. HintaHinnat perustuvat lentojen saatavuuteen ja tulevat suoraan lentoyhtiöiden järjestelmistä. Mikäli lentohinnassa tai viranomaismaksuissa tapahtuu muutoksia ennen lipunkirjoitusta, lipun hinta muuttuu vastaavasti. Lippuun merkityt pakolliset lentoverot sisältyvät lipun hintaan. Sen sijaan kohteesta lähdettäessä paikallisille viranomaisille maksettavat lentokenttäverot matkustaja maksaa itse käteisellä paikan päällä. Suosittelemme paluulennon vahvistamista/tarkistamista varsinkin kaukokohteissa Lentoyhtiöt myöntävät yleensä 2–11-vuotiaalle lapsialennuksen ja alle 2-vuotias lapsi maksaa 10 % aikuisen lentohinnasta eikä ole oikeutettu omaan istumapaikkaan.Maksaminen ja matkadokumentitLennot maksetaan varauksen yhteydessä luottokortilla tai verkkopankin kautta. Sopimus syntyy, kun matkustaja maksaa matkan ja saa varaamastaan matkasta varausvahvistuksen sähköpostiinsa. Lentoliput kirjoitetaan heti varauksen vahvistamisen jälkeen ja toimitetaan sähköisenä lentolippuna (e-lippuna) sähköpostiosoitteeseen jonka asiakas on antanut varauksen yhteydessä. Jos varauksella on yksikin lentoreitti/lentoyhtiö, joille Suomessa ei voida kirjoittaa e-lippua, joudumme perumaan varauksen ja palautamme maksun. Tällöin Kaleva Travel on yhteydessä välittömästi asiakkaaseen, kun varaus saapuu matkatoimistoon. Lentolippu on käytettävä varauksen mukaisessa järjestyksessä. Mikäli lentolipun ensimmäistä lentoa ei käytetä, lentoyhtiöllä on oikeus perua jatko- / paluulennot. Lentoyhtiö tai Kaleva Travel eivät vastaa eri lipuille kirjoitetusta jatkoyhteydestä. Hotelli- ja autovarauksissa voimassaoleva luottokortti on pakollinen tieto. Luottokortin tieto välittyy varauksen yhteydessä takuutiedoksi hotelliin tai autovuokraamoon. Maksu tapahtuu perillä kohteessa mikäli kyseessä ei ole ollut hinta joka vaatii ennakkomaksun. Hotellikuvauksen Ehdot –linkin alta löytyvät kyseessä olevan hinnan tarkemmat säännöt. Hotelleilla ja autovuokraamoilla on oikeus periä luottokortilta kulut mikäli varausta ei ole peruttu peruutusehtojen mukaisesti. Peruutusehdot ja takaisinmaksutOnline lentovarauksiin ei ole mahdollista tehdä muutoksia tai peruutuksia kuluitta. Takaisinmaksu näissä tapauksissa voi olla hyvin rajoitettua tai ei mahdollista lainkaan. Lentolipun kirjoituksen jälkeen perimme peruutuksesta (kuitenkin aina) voimassaolevan palveluhinnaston mukaisen muutos- tai peruutuskulun sekä lentoyhtiöiden Kaleva Travelilta perimät kulut. Useimmissa tapauksissa lentolipuista ei saa palautusta lipunkirjoituksen jälkeen. Muista tarkistaa aina muutos-, peruutus- ja maksuehdot Hintasäännöt –linkin alta. MatkatavaratMatkatavaroiden kuljetuksessa sovelletaan lentoyhtiön voimassaolevia määräyksiä, jotka ovat saatavilla pyynnöstä. Passi, viisumi ja rokotuksetMatkustaja hankkii itse passin, viisumin ja tarvittavat rokotukset sekä vastaa niiden kustannuksista. Kaleva Travel ei vastaa vahingosta, joka matkustajalle aiheutuu, mikäli hänen matkansa estyy puutteellisten matkustusasiakirjojen vuoksi. Pyydettäessä opastamme tarvittavien asiakirjojen hankinnassa. Kaleva Travel Online asiakaspalvelu: Mikäli kysymyksesi koskee järjestelmän epävakautta tai tarvitset |