MoMA - maailman merkittävin nykytaiteen museo

Teksti ja kuvat: Markku Helismaa © Traveller - Kaleva Travel Asiakaslehti 1/2010

 

New Yorkin modernin taiteen museo – MoMA - avattiin 80 vuotta sitten ylevällä ajatuksella luoda maailman paras alansa museo. Tämäkin museo perustettiin yksityisvaroin, kuten lähes kaikki muutkin Yhdysvaltain museot. Taiteen ystäviä hemmotellaan ns. museomaililla kahdella muullakin huippumuseolla: ulkonäöltään pillerihattua muistuttavalla Guggenheimilla ja arvokkaan oloisella Metropolitan -museolla.

MoMA siirtyi nykyiselle paikalleen - Manhattanin sydämeen, 5th Avenuen ja 6th Avenuen väliin - 70 vuotta sitten. Kolme vuotta sitten avattiin uudistettu, kuusikerroksinen museo ja samalla museota vastapäätä oleva mielenkiintoinen museomyymälä.

Nykyisellään museon kokoelmissa on 150000 taideteosta. Maalauksia, piirroksia, veistoksia, valokuvia, filmejä, videoita jne. Erityisen mielenkiintoinen on design-osasto huonekaluineen ja taideteollisine esineineen. Atrium-piha tarjoaa levähdyspaikan koivujen siimeksessä. Veistospuisto muuttaa muotoaan aina silloin tällöin tarjoten yllätyksiä vakiovieraille.

Impressionistista taidetta on tullut vuosien mittaan paremmin esille. Amerikkalaiset keräilijät hankkivat valtavia kokoelmia lähinnä Ranskasta parinkymmenen vuoden ajan ennen toista maailmansotaa. Monista yksityiskokoelmista on tullut julkisia.

Museolla on alusta lähtien ollut laaja ja kunnianhimoinen opetustehtävä, joka on tuttu monelle suomalaisellekin taiteen opiskelijalle ja ammattilaiselle. Internetin avulla voi jokainen valmistella omaa visiittiään tai tutustua kokoelmiin mielen virkistämiseksi.

Päivä MoMAssa

Museoon kannattaa mennä heti aamulla puoli yhdeltätoista. Tiistaisin MoMA on suljettu. Perjantaisin museo on auki iltakahdeksaan. Kello 16 – 20 on perjantaisin ilmainen sisäänpääsy ja jonot sen mukaiset. Normaali pääsymaksu on 20 dollaria.

Ala-aulassa on ravintola ja sisäpihalla veistospuisto. Tämän hetken taidetta on esillä seuraavassa kerroksessa ja vaikkapa hetki kahvitauolle. Kolmas kerros on meille suomalaisille ehkä kiintoisin.

Design -osastolta löytyy todella paljon suomalaista muotoilua. Pienempää väkeä kiinnostava auto ja klassinen Bellin helikopteri. Auto vaihtuu (nyt sodanaikainen jeeppi), mutta Bellin kuplahelikopteri on jököttänyt katossa ainakin 70-luvulta lähtien.

Seuraava eli neljäs kerros on omistettu taiteelle vuosilta 1940–1970: paljon veistoksia ja runsaasti valoa. Kuvata saa niin paljon kuin muistikortissa on tilaa. Salaman käyttöä ei sallita.

Viides kerros kattaa vuodet 1880–1940. Ylimmässä kerroksessa ovat vaihtuvat erikoisnäyttelyt ja kupilliset kahvia uudelleen.

Museoissa on yleensä edullinen ruoka. Metropolitanin ravintola on herkkukeidas minihinnoin. Viidennen kerroksen kahvila tarjoaa myös ruokaa. MoMAssa voi myös syödä edullisesti muutakin kuin croissantteja.

Suomalaiset muotoilijat MoMAssa

Design -osastolta löytyy yleensä kymmenisen suomalaisen taiteilijan töitä. Meille melko tuntematon valaisinsuunnittelija Janne Kyttälä on lampuillaan hyvin esillä. Työt ovat tältä vuosikymmeneltä ja ostettavissa myös museota vastapäätä olevassa mielenkiintoisessa MoMA design storessa. Tutummasta päästä ovat tietysti Aalto, Wirkkala, Sarpaneva ja Kaj Franck. Näiden taitelijoiden töitä ei ainakaan kannata ostaa museon nettikaupasta. Sitä pidetään kovinkin kalliina. Samoin myymälä on hieman arvokas paikka hankkia vaikkapa Ristomatti Ratian Marimekko-laukku.

Myös muita kotimaisia taiteilijoita löytyy usein, koska näyttelyesineitä vaihdetaan aika ajoin.

Amerikkalaiset valmistautuvat jouluun hyvissä ajoin, vähintään puoli vuotta ennen itse juhlaa. Kaikkea tarpeellista ja vähemmän tarpeellista on tarjolla yllin kyllin nettikaupassa ja myymälöissä.

Eurooppalaisia mestareita

Picasson veistoksia on poikkeuksellisen paljon. Sama pätee myös Matissen töihin sekä sisällä että atrium-pihalla. Léger, Magritte, van Gogh, Chagall, Kandinsky, Klimt jne. Ainoa, joka puuttuu merkittävistä suuruuksista, on Modigliani. Hänen töitään kannattaa mennä katsomaan Guggenheimille.

Diego Riveran upea seinämaalaus on nähtävillä aivan ilmaiseksi Rockefeller Centerin ala-aulassa.

Picasson Guernica oli vuosikaudet MoMAssa odottamassa Espanjan demokratisoitumista. Guernica löytyy nykyään Madridin asemaa vastapäätä olevasta Reina Sofiasta.

Amerikkalaisista mestareista Wyeth ja Hopper ovat maininnan arvoisia. Ja tietysti nykytaiteen mestari Andy Warhol. Warhol tunnetaan muun muassa Campbellin keittopurkeista.

Samalla reissulla museoista parhaat

MoMAn jälkeen runsaan kymmenen minuutin kävelyn jälkeen pitkin viidettä avenueta löytyvät Guggenheim- ja Metropolitan -museot. Guggenheimin pillerihattua muistuttava museo on vaikuttava sekä ulkoa että sisältä. Frank Lloyd Wrightin suunnittelema rakennus avattiin 1959 ja entisöitiin parisen vuotta sitten.

Hissillä reippaasti yläkertaan ja sieltä kiertäen rauhassa alas. Mielenkiintoisimmat näyttelyhuoneet ovat pullollaan impressionistista huipputaidetta. Jos on vaikeuksia löytää siipihuoneet, niin seuraa ilmaista museo-opasta. Uusin lisäys Guggenheim -museoketjuun löytyy Bilbaosta, Espanjasta. Muut ovat Venetsiassa ja Berliinissä. Neljää, ehkä viittäkin suunnitellaan parhaillaan Eurooppaan ja Lähi-itään.

Museokaupassa on paljon mielenkiintoista perheen pienimmille.

Metropolitan on tavallaan yleismuseo, mutta uskomaton taideaarteiltaan. Museo löytyy 5th Avenuelta vähän itään Guggenheimilta. Etenkin viime vuosina impressionistien töitä on tulvinut lahjoituksina uskomaton määrä. Parhaiten selviää museo-oppaan avulla. Ja virkailijat ovat myös apuna.

Alakerrasta löytyy erinomainen ruokapaikka ja merkittävimmät impressionistien työt.

Vanhoista mestareista täällä on ehkä eniten maailmassa Rembrandtin - aitoja tai aidoiksi väitettyjä - ja hänen työpajansa töitä. Museon kirjakauppa on hyvä paikka hemmotella itseään tai ystäviä.

Historian havinaa…

Metropolitan on muilta osin Louvren ja British Museumin kaltainen yleismuseo. Kreikkaa, Egyptiä jne. Soitinpuoli ja rahakokoelmat ovat erinomaisia. Myös pukujen historiaan tehdään kattava katsaus. Ei koko päivää tarvitse viettää, jos suunnittelee käyntinsä etukäteen. Guggenheimilla ja Metropolitanilla on molemmilla erinomaiset nettisivut.

Aikaa enemmän kuin päivän verran

Kannattaa harkita New York Passin ostamista, jos haluaa bussikierroksen tai kiertää Circle Linella vesiteitse New Yorkia. Päivän passi maksaa 70 dollaria, mutta halpenee kun ostaa muutaman päivän lisävoimassaoloaikaa. Muun muassa Vapauden patsas- ja Empire State Building -visiitit kuuluvat passin.

New Yorkissa on erinomainen bussiliikenne ja maanalaista pidetään nykyään erityisen turvallisena.

Tarkista etukäteen vaikka jo kotona museoiden aukioloajat. Metropolitan on kiinni maanantaisin, Guggenheim torstaisin ja MoMA tiistaisin. MoMAn pääsymaksu aikuisilta on 20, Metropolitanin 20 ja Guggenheimin 18 dollaria. Eläkeläiset (yli 65) saavat alennuksen, kuten opiskelijatkin.

Varmista aina etukäteen saako kameraa ja etenkin salamavaloa käyttää. Kassit ja ylimääräiset kantamukset kannattaa pistää säilöön.

Have a nice day in New York!

Kaupunki on siistinyt kasvonsa ja yllättää aina, vaikka olisi aiemmilta kerroilta kuinka tuttu tahansa. Hyviä oppaita ovat pienet kolmisivuiset oppaat Street Wise ja Artwise ja kirjakauppojahan kaupungissa riittää.

Hintaesimerkki

New York 4 vrk alk.

810 € / hlö

Hintaan sisältyvät edestakaiset lennot Helsingistä veroineen ja majoitus.

Lisätiedot ja varaukset: